TUOREIMMAT UUTISET Tampere saa oman G Livelabin

Tampere saa oman G Livelabin

Frenckellin vanhasta pannuhuoneesta muokataan konserttitila. Kuva: museot.finna.fi

Vanhaan rakennukseen suunnitellaan jopa 300 kuulijan musiikkiklubia.

Muusikkojen liiton on hallitus on päättänyt luoda Tampereelle toisen musiikkiklubin helsinkiläisen G Livelabin jatkoksi. Uutta musiikkiestradia suunnitellaan Frenckellin pannuhuoneelle kaupungin keskustan tuntumaan.

Musiikkiklubi toteutuu, koska Livelab Tampere -hanke voitti tämän vuoden alussaideakilpailun, jolla haettiin vuokralaista pannuhuoneeseen. Selvitystä hankkeen toteuttamismahdollisuuksista ja rahoituksesta on vetänyt projektipäällikkö Annamaija Saarela, hankkeen pääsuunnittelijana toimii arkkitehti Marco Casagrande.

”Koko rakennus on kuin hieno instrumentti, joka täytyy nyt virittää uuteen käyttöön”, kertoo Casagrande Tamperelainen-lehdelle. Frenckellin pannuhuoneelle suunnitellaan musiikkiklubin lisäksi tapahtumatilaa, pop up -myymälää ja terassialuetta.

Rakennus tarvitsee peruskorjauksen ja parannuksen, jotka toteuttaa Tampereen kaupunki. Muusikkojen liitto perustaa Tampereelle yhtiön, jonka vastuualueisiin kuuluu tilan esitystekniikka ja liiketoiminnan edellyttämät muut varustukset.

Tuleva konserttitilaan mahtuu suunnitelman mukaan vähintään 300 kuulijaa, kun Helsingin G Livelabissa yleisömäärä on 180 kuulijaa. Rakennuksen alakertaan tulee lisäksi korkealuokkainen harjoitustila, äänitekniikka ja muu varustus suunnitellaan Helsingin G Livelabin laatutason mukaiseksi.

G Livelabin ja tulevan Tampereen klubin toimintaa pyörittää Livelaboratorio Oy, jonka omistaa Suomen Muusikkojen Liitto ry. Musiikkiklubilla on järjestetty useita konsertteja jazzmusiikista poppiin ja klassiseen.

 

Helsingin G Livelabin miljöötä. © Tommi Tapola

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version