TUOREIMMAT UUTISET Tulkinnanvaraista-konserttisarjalle Madetoja-kannustinpalkinto

Tulkinnanvaraista-konserttisarjalle Madetoja-kannustinpalkinto

Tulkinnanvaraista-konsertti tammikuussa 2016 Vapaan taiteen tilassa Helsingissä. Kuvalähde: Tulkinnanvaraista

Madetoja-säätiö on myöntänyt järjestyksessään toisen Madetoja-kannustinpalkinnon Uteliaat muusikot ry:n ja ja Juho Laitisen järjestämälle Tulkinnanvaraista-konserttisarjalle. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa. Palkintoperusteluissa säätiö toteaa konserttisarjan rikastuttavan suomalaista musiikkielämää “rohkealla ja innovatiivisella” konserttisuunnittelulla, johon sisältyy kokeellinen musiikki ja avant garde, mutta myös äänitaide ja improvisaatio.

Kymmenen vuoden aikana Tulkinnanvaraista-sarjan puitteissa on järjestetty 209 konserttia ja 62 koulutustapahtumaa. Tulkinnanvaraista on paitsi konserttisarja, myös avant garden filosofiaa, estetiikkaa ja eetosta tutkiva hanke. Konserteissa onkin esitetty mm. John Cagen, Morton Feldmanin, Giacinto Scelsin sekä Christian Wolffin musiikkia. Pääkaupunkiseudun lisäksi sarjan konsertteja on järjestetty säännöllisesti myös Porissa, Tampereella ja Turussa.

Vuonna 1997 perustettu Madetoja-säätiöä juhlistaa nyt jo yli 20-vuotista taivaltaan jakamalla 20 000 euron määrärahan kannustinpalkintoina neljän vuoden ajan vuosina 2018–2021. 5 000 euron arvoinen palkinto tulee käyttää sävellystilauksen tekemiseen Suomen Säveltäjät ry:n jäseneltä. Ensimmäinen Madetoja-palkinto myönnettiin syksyllä 2018 oululaiselle Uuden musiikin lokakuu -festivaalille.

 

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version