TUOREIMMAT UUTISET Urkuyö laulaa uutta aariaa

Urkuyö laulaa uutta aariaa

Hannu Norjanen ja Erkki Korhonen
Vasemmalla Urkuyö ja Aarian nykyinen taiteellinen johtaja Hannu Norjanen, oikealla rattiin tarttuva Erkki Korhonen.

Kesän 2016 Urkuyö ja Aaria -festivaali jää sen nykyisen taiteellisen johtajan viimeiseksi, kun Hannu Norjanen päättää kautensa. Hänen seuraajansa Erkki Korhonen aloittaa työnsä 1.9.2016. Kuoronjohtaja ja urkuri Norjanen kertoo nauttineensa työnsä innostuneesta ilmapiiristä ja jatkaa tyytyväisenä eteenpäin.

Monia upeita ja ainutlaatuisia elämyksiä on mahtunut viiteen vuoteen”, Norjanen muistelee.

Pianisti ja kapellimestari Erkki Korhonen on suunnitellut aiemmin muun muassa Sibelius-juhlavuotta Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön johdossa. Korhonen pääsee Urkuyö ja Aariassa suunnittelemaan heti Suomi 100 – ja Reformaatio 500 -juhlavuosien teemoja festivaalille.

Aloitan innolla Urkuyö ja Aariassa, onhan Espoossa niin paljon mahdollisuuksia sekä hyvin monenlaista osaamista ja potentiaalia. Minua kiinnostaa löytää erityisesti ne hienot asiat, mitä Espoosta löytyy ja ammentaa tältä pohjalta ideoita konserttien toteuttamiseen”, Korhonen kommentoi valintaansa.

31. Urkuyö ja Aaria -festivaalin konsertit järjestetään Espoossa 2.6.–25.8.2016.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version