TUOREIMMAT UUTISET Uusi Kitara Nova -festivaali saapuu Hietsun Paviljonkiin

Uusi Kitara Nova -festivaali saapuu Hietsun Paviljonkiin

Kuva: Kitara Nova ry

Ensi kertaa järjestettävä Kitara Nova -festivaali saapuu helsinkiläiseen Hietsun Paviljonkiin 23.-24. maaliskuuta. Uuteen kitaramusiikkiin keskittyvä festivaali sisältää kolme konserttia sekä soittotekniikoita esittelevän työpajan.

Lauantain konsertti esittelee uutta suomalaista kitaramusiikkia, mukaan lukien kantaesityksiä, yhteistyössä Korvat auki ry:n kanssa. Sunnuntain ensimmäinen konsertti, ytimekkäältä nimeltään Kitara Nova!, esittelee uuden kitaramusiikin soittotekniikoita, joiden rinnalla kuullaan perinteistä kitaraohjelmistoa 1800–luvun alkupuolelta. Konsertin jälkeen pidetään epätavanomaisempien soittotekniikoiden työpaja, johon voi osallistua joko kuuntelemalla tai omalla kitaralla soittaen. Työpajaan on vapaa pääsy. Päätöskonsertissa The Swinnish Guitar Duo eli Antero Pellikka ja Leo Sörlin esittävät uutta pohjoismaista kitaramusiikkia.

Festivaalia varten on perustettu Kitara Nova ry, jonka tarkoituksena on uuden kitaramusiikin esilletuominen. Yhdistyksen ovat perustaneet Antero Pellikka, Teuvo Taimioja ja Henrik Holmström.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version