TUOREIMMAT UUTISET Vielä on lavaa jäljellä: esittelyssä loppukevään oopperoita ja musikaaleja

Vielä on lavaa jäljellä: esittelyssä loppukevään oopperoita ja musikaaleja

Alban Bergin Wozzeck on Kansallisoopperan odotettuja kevättuotantoja. © Carole Parodi / Geneven ooppera

Kansallisoopperan lavalla saa maaliskuussa ensi-iltansa Chicago Lyric Operan tuotanto Alban Bergin Wozzeckista. Pääosissa kuullaan Olafur Sigurdarsonia ja Helena Juntusta. Huhtikuun ajan Kansallisoopperassa nähdään Giuseppe Verdin Aida Veronika Dzihoevan, Anna Danikin ja Mika Pohjosen tähdittämänä, ja toukokuun lopussa ensi-iltaan saapuu Marco Arturo Manellin ohjaus Claude Debussyn Pelléaksesta ja Mélisandesta.

Taideyliopisto toteuttaa Georg Friedrich Händelin Alcinan Ludovico Ariostosin runoon Orlando furioso perustuva kolmiosainen ooppera esitetään Musiikkitalon Sonore-salissa 5.–9.4. Metropolian opiskelijat sekä korkeakoulusta valmistuneet puolestaan toteuttavat Fredrik Paciuksen Kaarle-kuninkaan metsästyksen samoihin aikoihin, 5.–12.4.

Iittalan musiikin kesän vuoden 2018 tilausteos, säveltäjä Toivo Kuulan elämästä kertova kamariooppera Yllätä ikuinen virta ei aiheestaan huolimatta sisällä Kuulan musiikkia, vaan musiikin on säveltänyt hämeenlinnalainen Sampsa Ertamo; libretto on Arto Myllärisen kirjoittama. Yhdeksänhenkistä roolitusta tukee jousikvartetti. Esitys Hämeenlinnan Verkatehtaalla 12.3.

Virpi Hämeen-Anttilan Björk-dekkarisarjaan perustuva musikaali Iloisten sielujen hotelli nähdään Aleksanterin teatterin lavalla 28.3. alkaen. Musiikin on säveltänyt Jukka Nykänen.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version