TUOREIMMAT UUTISET Vuoden 2021 festivaalin jälkeen Oulun musiikkijuhlia luotsaavat Elina Vähälä ja Jukka Perko

Vuoden 2021 festivaalin jälkeen Oulun musiikkijuhlia luotsaavat Elina Vähälä ja Jukka Perko

Saksofonisti Jukka Perko ja viulisti Elina Vähälä ovat Oulun musiikkijuhlien tulevat taiteelliset johtajat. © Tanja Ahola, Elina Simonen

Oulun ensi vuoden musiikkijuhlien jälkeen festivaalin uusina taiteellisina johtajina aloittavat Elina Vähälä ja Jukka Perko. Näin festivaali siirtyy ensimmäistä kertaa historiassaan kahden taiteellisen johtajan malliin.

 

Uudet taiteelliset johtajat, viulisti Elina Vähälä ja saksofonisti Jukka Perko odottavat innolla suunnittelutyöhön tarttumista. Oulun musiikkijuhlat on sekä Vähälälle että Perkolle jo entuudestaan tuttu tapahtuma, sillä molemmat ovat vierailleet festivaalin estradeilla useaan otteeseen.

Perkon mukaan onkin suuri kunnia päästä mukaan tekemään festivaalia. “Oulun musiikkijuhlat on yksi upeimmin järjestettyjä tapahtumia missään, ja festivaalin ohjelmistoa seuraamalla on voinut oppia ja saada hyviä ideoita.”

Vähälä ja Perko jakavat festivaalin taiteellisen suunnitteluvastuun, minkä lisäksi Perkon vastuulle tulee myös ympärivuotinen Jazz & Etno -konserttisarja.

“Uskon, että yhdessä Elinan ja koko musiikkijuhlien porukan kanssa saamme jatkettua ja kehitettyä tapahtuman hienoa perinnettä ja tarjottua elämyksellisiä konsertteja myös tulevaisuudessa”, Perko kertoo.

Taiteellisen johtajan tehtävästä luopuva viulisti-kapellimestari Jaakko Kuusisto on luotsannut Oulun musiikkijuhlia vuodesta 2013 lähtien. Hänen aikanaan festivaalilla on koettu mm. Jesus Christ Superstar -rockooppera, kamari- ja jazz-konsertteja sekä nykytanssia ja -sirkusta.

“Aikani Oulun musiikkijuhlien johdossa on ollut yksi urani kiinnostavimpia ja antoisimpia tehtäviä, ja luovun siitä haikeana, mutta tyytyväisenä kuluneisiin vuosiin”, Kuusisto summaa.

Taiteellisen johtajuuden vaihto tapahtuu sujuvasti vuoden 2021 festivaalilla, sillä Vähälä ja Perko soittavat Kuusiston johtaman Oulu Sinfonian solisteina torstaina 25. maaliskuuta pidettävässä jäähyväiskonsertissa.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version