TUOREIMMAT UUTISET We Jazz -festivaali starttaa adventtisunnuntaina – tänä vuonna konsertteja Helsingin ja Tallinnan...

We Jazz -festivaali starttaa adventtisunnuntaina – tänä vuonna konsertteja Helsingin ja Tallinnan lisäksi Tampereella

Belgialainen MDCIII esiintyy We Jazz -festivaalin lauantaimaratonissa 7.12. © Grégoire Verbeke

Jo varsin perinteiseksi muodostunut We Jazz -festivaali tuo seitsemättä kertaa sekä kotimaisia että ulkomaisia jazz-artisteja vuosittain vaihtuviin esityspaikkoihin muun muassa Helsingissä. Tänä vuonna joulukuun 1.–8. päivän välillä järjestettävän festivaalin konsertit soivat pääkaupungin ohella myös Tampereella ja leikkisästi Etelä-Helsingiksikin kutsutussa Tallinnassa. Esiintyjäkaarti koostuu tällä kertaa paljolti nuorista ja nousevista jazz-maailman nimistä pitkän linjan legendojen sijaan. Viime vuonna festivaalilla kävi noin 2 500 kuulijaa.

Festivaalin tavoitteena on löytää joka vuosi uusia mielenkiintoisia esitystiloja, joskin tämän vuoden esityspaikat vaikuttavat nykyajan kuulijan silmään jo varsin perinteisiltä. Jazz-musiikin tulkintoja kuullaan paitsi Helsingin ja Tampereen G Livelabeissa myös esimerkiksi Suvilahdessa, Kahvila Sävyssä ja Ääniwalli-yökerhossa sekä viime vuonna jo tutuksi tulleessa Tallinnan Sveta Baarissa. Viimevuotiseen tapaan festivaalilla kuullaan myös “salakeikkoja”, joiden tapahtumapaikat sekä esiintyjät ilmoitetaan aivan viime hetkellä. Tänä vuonna salakeikkoja on festivaalilla kaksi: maanantaina 2.12. Helsingissä ja 4.12. Tampereella.

We Jazzin tämänvuotisia ulkomaisia vieraita ovat brittiläiset jazz-pianisti Elliot Galvin sekä Ill Considered -yhtye, viime vuonna We Jazz -debyyttinsä tehnyt yhdysvaltalainen saksofonisti Jonah Parzen-Johnson, belgialainen MDCIII, alankomaalainen laulaja-kosketinsoittaja Ronald Langestraat ja itävaltalainen saksofonisti Muriel Grossmann. Festivaalilla on myös vahva pohjoismaalaisedustus, kun islantilainen ADHD, norjalainen trumpetisti Hilde Maria Holsen sekä tanskalainen rumpali Terkel Nørgaard esiintyvät. Pohjoismaalaisia jäseniä on myös ruotsalais-saksalais-suomalaisessa Koma Saxossa sekä virolais-tanskalais-yhdysvaltalaisessa Maria Faust Machinassa.

Kotimaisista artisteista festivaalilla on mahdollista kuulla Sami Linna Quartetia, Jukka Eskola Soul Trioa, Katu Kaikua, Oddarrangia, OK:KOa, lyömäsoittaja Simo Laihosta, Timo Lassyn ja Teppo Mäkysen duoa, Virtaa, 3TM:ää sekä Bowman Trioa. Tarkemmin festivaalin koko ohjelmaan voit tutustua täällä.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version