TUOREIMMAT UUTISET ”Yhteiskuntien tulisi toimia samoin kuin orkesterin”

”Yhteiskuntien tulisi toimia samoin kuin orkesterin”

Riccardo Muti, kuva Todd Rosenberg
Kuva: Todd Rosenberg

Kapellimestari Riccardo Muti on johtanut jo lähes viisikymmentä vuotta maailmanluokan orkestereita Wienistä Chicagoon. Sunnuntaina 17. heinäkuuta Muti esiintyy Savonlinnan Oopperajuhlilla, kun hänen perustamansa nuoriso-orkesteri Orchestra Giovanile Luigi Cherubini konsertoi Beethovenin ja Schubertin sävelin.

Kaikkien yhteiskuntien tulisi toimia samoin kuin orkesterin. Siellä on erilaisia ääniä, huiluja, käyrätorvia, viuluja. Kaikki soittavat omaa osuuttaan, mutta kaikille on yhteinen päämäärä: kauneus ja harmonia”, Muti kertoo Itä-Savo -lehden haastattelussa.

Napolilaissyntyinen kapellimestari aloitti itse vuonna 1997 Ystävyyden polut -projektin, italialaisen rauhanorkesterin, jonka ensimmäinen konsertti pidettiin Sarajevossa kaupungin piirityksen jälkeen. Paikalliset muusikot ja kuorolaulajat saivat tilaisuuden soittaa orkesterin kanssa. Joidenkin soittimet olivat tuhoutuneet, joten orkesterilaiset lainasivat omiaan.

Orkesterissa soitti rinnakkain katolisia, juutalaisia ja islaminuskoisia, kaikki vierekkäin, sovussa, luomassa kauneutta sodan jälkeen. Se on tärkeää: meistä tuli ystäviä, veljiä. ”

Sen jälkeen Ystävyyden polut -konsertteja on pidetty myös mm. Damaskoksessa, Syyriassa. Kun Muti johti islaminuskoisessa kaupungissa Boiton Mefistotele-oopperaa, joka kertoo paholaisesta, hän keskeytti esityksen minareetista kuuluvat rukouksen ajaksi.

Kunnioitan kaikkien uskontoja, ja Mefistotelen soittaminen rukouksen aikana ei ollut minusta sopivaa. Tämä ele herätti paljon huomiota. Paikalliset tunsivat, että heitä kunnioitetaan. Näin syntyy ymmärrys.”

Hieman samasta syystä Muti perusti vuonna 2004 nuorten muusikoiden Luigi Cherubini -orkesterin.

Halusin siirtää nuorille soittajille sitä, mitä tiedän orkesterisoitosta, mutta ennen kaikkea etiikkaa, tapaa ajatella taidetta ja sen tärkeyttä maailmassa. Musiikissa ei ole kyse nuoteista, ei tekniikasta eikä äänistä. Siinä on kyse sielusta. Usein musiikin sielu on nuottien välissä, siinä, mikä ei soi.”

Riccardo Mutia haastatteli Itä-Savo. Lisää Savonlinnan Oopperajuhlista Rondossa myöhemmin.

Oikaisu 17.7.: Muti ei konsertoi ensi kertaa Suomessa. 

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version