TUOREIMMAT VIIKKOKATSAUKSET Viikkokatsaus 14/2022: Grammy-palkinnot jaettu, Sibelius-Akatemian maailmansijoitus putosi

Viikkokatsaus 14/2022: Grammy-palkinnot jaettu, Sibelius-Akatemian maailmansijoitus putosi

Tarmo Peltokoski hyppää Rotterdamissa toukokuussa Valeri Gergijevin tilalle. © Ville Lehvonen

Yhdysvaltalaisen musiikkialan Grammy-palkinnot jaettiin sunnuntaina 3. huhtikuuta. Tämän vuoden palkintorohmu oli laulaja-säveltäjä Jon Batiste, joka voitti 5 Grammya, muun muassa parhaan albumin palkinnon sekä (jaetun) parhaan elokuvamusiikin palkinnon. Vuoden parhaan kappaleen palkinnon sai Bruno Marsin ja Anderson .Paakin duo Silk Sonic kappaleella Leave The Door Open. Vuoden tulokasartistina palkittiin laulaja Olivia Rodrigo, joka voitti myös parhaan poplevyn ja -laulun palkinnot. Klassisen musiikin puolella parhaan levytyksen palkinnon sai Philadelphian orkesterin ja Yannick Nézet-Seguinin levytys Florence Pricen 1. ja 3. sinfonioista, parhaan oopperalevytyksen palkinnon Metropolitan-ooppera Philip Glassin Akhnatenista, ja parhaan kamarimusiikkilevyn palkinnon Yo-Yo Ma’n ja Emanuel Axin levytys Beethovenin sellosonaateista.

QS-tutkimuslaitoksen maailman parhaiden yliopistojen listauksessa Taideyliopiston Sibelius-Akatemia on pudonnut vuoden 2022 tuloksissa sijalle 22 esittävien taiteiden korkeakoulujen joukossa. Viime vuonna Sibelius-Akatemia sijoittui yhdeksänneksi ja vuonna 2020 sijalle 13. Ykkössijaa piti Lontoon Royal College of Music, toisella sijalla Wienin musiikkiyliopisto ja kolmantena New Yorkin Juilliard. Pohjoismaista sijalle 8 ylsi Norjan musiikkiakatemia.

Kapellimestari Tarmo Peltokoski on kiinnitetty johtamaan Rotterdamin filharmonikkoja toukokuussa orkesterin purettua sopimuksen Valeri Gergijevin kanssa. Konsertin solistina toimii tähtipianisti Yuja Wang, joka esittää Rahmaninovilta sekä ensimmäisen pianokonserton että Paganini-variaatiot. Peltokoski, 21, on Deutsche Kammerphilharmonie Bremenin päävierailija ja opiskelee Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla.

Sopraano Marjukka Tepponen teki torstaina debyyttinsä New Yorkin Metropolitan-oopperassa, kirjoittaa OperaWire. Tepponen oli oopperan varamiehityksessä ja tuurasi Tšaikovskin Jevgeni Oneginissa Tatjanan roolia pääkiinnitetyn Ailyn Perezin ollessa estynyt esiintymään.

Frankfurtin ooppera on leikkausuhan alla, kirjoittaa Giornale della musica. Pandemia-ajan alijäämäinen talous on saanut Frankfurtin kaupungin kiristämään vyötään 10 miljoonan euron leikkauksilla näyttämötaiteeseen, mikä uhkaa koko oopperatalon olemassaoloa nykyisessä muodossaan. Samanaikaisesti kaupunkiin ollaan toisaalta perustamassa Modernin elektronisen musiikin museota, joka nostaa esiin Saksan konemusiikki- ja klubikulttuurin perimää. Frankfurt oli 1980-luvulla ensimmäisiä teknomusiikin keskuksia Euroopassa. Aiheesta kirjoitti New York Times.

Yhdysvalloissa klassisen musiikin radioasemien suosio on noussut viime aikoina huomattavasti, kertoo media-alan lehti Current. Artikkelissaan se nostaa esimerkikseen pohjoiscarolinalaisen Charlotten kaupungin kuunnelluimmaksi tammikuussa nousseen WDAW-kanavan, joka aiemmin oli ollut sijoilla 10–20. Kuuntelijamäärä ei ole niinkään noussut, vaan kuunteluun käytetty keskimääräinen aika. Ilmiön on huomattu tapahtuvan myös muualla Yhdysvalloissa, ja syyksi arvellaan halua luoda rauhoittava ja turvallinen tila klassisen musiikin avulla.

Hiphop-veteraani Kidd Creole, oikealta nimeltään Nathaniel Glover, on todettu syylliseksi vuonna 2017 tapahtuneeseen kodittoman miehen tappoon New Yorkissa. Rangaistustuomio kuullaan toukokuun 4. päivä. Glover, 62, tunnettiin hip hopin uranuurtajiin kuuluneen 1980-luvun ryhmän Grandmaster Flash & the Furious Five jäsenenä.

Kuolleita: Amerikanisraelilainen pianisti Joseph Kalichstein on kuollut 76 vuoden iässä haimasyöpään 31. maaliskuuta. Voitettuaan vuoden 1969 Leventritt-kilpailun hän sai solistikiinnitykset mm. Clevelandin ja New Yorkin orkestereihin, mutta teki pitkälti elämäntyönsä kamarimuusikkona, ennen kaikkea vuodesta 1977 toimineessa Kalichstein-Laredo-Robinson -pianotriossa.

Kanadalainen kapellimestari Boris Brott on kuollut liikenneonnettomuuden seurauksena 5. huhtikuuta 78 vuoden iässä. Auto törmäsi jalan kulkeneeseen Brottiin kanadalaisessa Hamiltonin kaupungissa. Kuski ajoi karkuun paikalta mutta joutui myöhemmin poliisin pidättämäksi. Brott oli Montrealin Orchestre classiquen taiteellinen johtaja ja johti perustamaansa Brott-musiikkifestivaalia sekä oli niin ikään nuorten kykyjen National Academy -orkesterin perustaja.

Eteläafrikkalaissyntyinen brittisäveltäjä, äänitaiteilija ja musiikkituottaja Mira Calix on kuollut 52 vuoden iässä 25. maaliskuuta. Klassisen säveltäjän koulutuksen sijaan hän aloitti musiikinteon tietokoneilla, syntetisaattoreilla ja samplereilla, julkaisten elektronista taidemusiikkia Warp-levy-yhtiön kautta ja esiintyen DJ:nä. Myöhemmin hän laajensi luovaa työtään ääni-installaatioihin, ja teki yhteisiä projekteja mm. London Sinfoniettan ja Royal Shakespeare Theatren kanssa.

Argentiinalainen pianisti Miguel Angel Estrella on kuollut 7. huhtikuuta kotonaan Pariisissa. Hän opiskeli 1960- ja -70-luvuilla Pariisissa Marguerite Longin ja Nadia Boulanger’n oppilaana. Palatessaan Argentiinaan 1970-luvulla hän joutui sotilasjuntan hampaisiin nuoruutensa köyhille kansanosille suunnatusta musiikkitoiminnasta ja vangittiin vuonna 1977. Kahden vuoden vankeuden ja kidutuksen jälkeen Estrella vapautettiin ja hän muutti poliittiseksi pakolaiseksi Ranskaan, jossa jatkoi uraansa pianistina sekä erilaisissa rauhaa ja humanismia edistävissä järjestöissä.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version