TUOREIMMAT VIIKKOKATSAUKSET Viikkokatsaus 34/2021: Emerson-kvartetti lopettaa, Michael Morgan kuollut, Ossi Jauhiainen on vuoden kanttori

Viikkokatsaus 34/2021: Emerson-kvartetti lopettaa, Michael Morgan kuollut, Ossi Jauhiainen on vuoden kanttori

Vuoden kanttoriksi valittu Kuopion Alavan seurakunnan Ossi Jauhiainen. © Olavi Lappalainen

Tunnettu yhdysvaltalainen Emerson-jousikvartetti on ilmoittanut lopettavansa kesän 2023 esiintymistensä jälkeen. Kvartetin jäsenet – alkuperäiset Eugene Drucker ja Philip Setzer sekä vuodesta 1977 soittanut Lawrence Dutton ja vuodesta 2013 soittanut Paul Watkins – aikovat jatkaa esiintymistä ja opettamista kukin omalla tahollaan sekä opettaa yhdessä nuoria kamarimuusikoita Stony Brook -yliopiston Emerson String Quartet -instituutissa. Emerson-kvartetti on palkittu mm. Avery Fisher -palkinnolla ja yhdeksällä Grammylla.

New Yorkin Metropolitan-ooppera on vihdoin saanut tehtyä sovun orkesterimuusikkojensa kanssa. Pandemian aikana lomautettuina olleiden muusikoiden työtaistelun päätöksenä on syntynyt uusi työehtosopimus. Syyskausi voi siis pyörähtää käyntiin ja muusikot palaavat töihin 30. elokuuta. Met on ollut otsikoissa rajujen lomautustensa vuoksi.

Suomen Kanttori-urkuriliiton hallitus on nimennyt Vuoden Kanttoriksi 2021 Kuopion Alavan seurakunnan kanttorin Ossi Jauhiaisen. Jauhiainen vastaanotti palkintonsa NKS2021-symposiumin avajaisten yhteydessä Helsingin tuomiokirkossa torstaina 26.8.2021. Tarkemmat valintaperusteet ovat luettavissa liiton sivuilta.

San Franciscon sinfoniaorkesterin kuoromestari Ragnar Bohlin on eronnut tehtävästään 14 vuoden palveluksen jälkeen. Koronarokotevastainen Bohlin luopui toimestaan, kun määräykset yleisön ja esiintyjien rokotus- tai koronatestitodistuksista olivat astumassa voimaan sinfoniaorkesterin konserttitalossa. Bohlin on jakanut aktiivisesti sosiaalisessa mediassa rokotevastaista sisältöä.

Pianistien, viulistien ja laulajien Long-Thibaud-Crespin -kilpailu on johtajuuskriisissä. Ranskassa vuodesta 1943 järjestetyn kilpailun taiteellisesta johtokunnasta ovat samaan aikaan jättäytyneet pois La Scalan johtaja Dominique Meyer, viulisti Renaud Capuçon ja pianisti Bertrand Chamayou. Aiheesta kirjoitti La Lettre du Musicien.

HarrisonParrott-agentuuri alkaa lähettämiensä striimikonserttien yhteydessä myydä myös digitaalisia ”aitoustodistuksia” eli NFT-sertifikaatteja, joissa lohkoketjutekniikalla todetaan digitaalisen tiedoston uniikkius. Pekka Kuusiston Euroopan-ensiesitykseen Nico Muhlyn viulukonsertosta Shrink myydään lippuja, joiden mukana tulee digitaalisesti signeerattu NFT-versio Kuusiston Muhly-levytyksen kannesta. Aiheesta kirjoitti Classical Music.

Aiemman Echo Klassik -palkinnon paikan vuonna 2019 ottaneet saksalaiset Opus Klassik -palkinnot on jaettu tältä vuodelta. Vuoden laulajat ovat Sonya Yoncheva ja Piotr Beczała, vuoden säveltäjä Olga Neuwirth, vuoden kapellimestari Marc Albrecht, vuoden yhtye Ensemble Modern ja vuoden instrumentalistit pianisti Daniil Trifonov, klarinetisti Martin Fröst ja viulisti Augustin Hadelich. Kaikki palkitut löytyvät täältä.

Nimitysuutisia: Brittikapellimestari Bramwell Tovey, 68, on nimetty Floridassa toimivan Sarasotan orkesterin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa nelivuotiskautensa syksyllä 2022. Tovey on tällä hetkellä BBC Concert Orchestran ylikapellimestari, Rhode Islandin filharmonikkojen taiteellinen neuvonantaja ja Quebécin sinfoniaorkesterin päävierailija. Hän toimi 18 vuotta Vancouverin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina.

Singaporelainen Kahchun Wong on nimetty Japanin filharmonikkojen päävierailijaksi. Hänen kaksivuotiskautensa alkaa tänä syksynä. Wong voitti vuoden 2016 Gustav Mahler -kapellimestarikilpailun ja toimii tällä hetkellä Nürnbergin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina.

Kuolinuutisia: Amerikkalainen kapellimestari Michael Morgan on kuollut 63 vuoden iässä munuaissiirron aiheuttamiin komplikaatioihin. Morgan oli yksi näkyvimpiä afroamerikkalaisia kapellimestareita, ja pitkäaikainen Oaklandin sinfoniaorkesterin taiteellinen johtaja. Hän johti 40-vuotisen uransa aikana St. Louis’n, Chicagon, Baltimoren ja San Franciscon sinfoniaorkestereita sekä Los Angelesin ja New Yorkin filharmonikkoja. Kansainvälisen debyyttinsä hän teki Wienin kansallisoopperassa vuonna 1982.

Säveltäjä R. Murray Schafer on kuollut 88 vuoden iässä 14. elokuuta. Kanadalainen Schafer tunnetaan ”äänimaisema”-käsitteen (engl. soundscape) tuomisesta laajaan tietouteen. Akustisen ekologian edelläkävijä Schafer liitti teoksensa usein tiettyyn luonnonympäristöön ja sisällytti niihin ritualistisia ja osallistavia elementtejä, ja esimerkiksi osa hänen kuoroteoksistaan on tehty graafisella notaatiolla tavanomaisen asemesta.

Rockyhtye Rolling Stonesin rumpali Charlie Watts on kuollut 80 vuoden iässä. Watts liittyi rockin uranuurtajayhtyeeseen vuonna 1963, vuosi Rolling Stonesin perustamisen jälkeen. Hän tuli tunnetuksi ”puuttuvien iskujen” soittotyylistään sekä pienestä rumpuseteistään muiden yhtyeiden kollegoidensa mahtipontisuuteen verrattuna.

Reggaemuusikko Lee ”Scratch” Perry on kuollut 85-vuotiaana kotisaarellaan Jamaikalla. Perry kuului reggaen suuriin nimiin ja vaikutti ennen kaikkea sen kaikuisaan ja efektoituun dub-alalajiin, jota voidaan pitää reggaen minimalistisena ja kokeilevampana versiona.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version