TUOREIMMAT VIIKKOKATSAUKSET Viikkokatsaus 39/2021: Tekoäly sävelsi Beethovenin 10. sinfonian, sopraano Karan Armstrong kuollut

Viikkokatsaus 39/2021: Tekoäly sävelsi Beethovenin 10. sinfonian, sopraano Karan Armstrong kuollut

Kontrabasisti Linda May Han Oh saapuu ensimmäiseksi Jazz Finland -residenssiohjelman taiteilijavieraaksi. © Shervin Lainez

Muusikkojen liitto ajaa julkilausumassaan, että freelancereiden asemaa yhteiskunnan turvaverkoissa on parannettava viipymättä. Korona-aikana etenkin freelance-muusikot ovat olleet pulassa, etenkin toimiessaan yksityisinä elinkeinonharjoittajina. ”Freelancereilla on oltava mahdollisuus halutessaan toimia työsuhteisesti ja päästä osalliseksi työsuhdeperusteisesta sosiaaliturvasta sekä erityisesti ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta. Vailla työtä olevilla freelancereilla on oltava oikeus palkansaajakassan etuuksiin, minkä sekavat viranomaistulkinnat ovat nyt estäneet”, toteaa Muusikkojen liiton liittokokous julkilausumassa.

Säätiöt ja rahastot ry:n teettämän riippumattoman selvityksen mukaan yksityiset säätiöt tukivat Suomessa yli 564 miljoonalla eurolla tiedettä, taidetta ja muuta yleishyödyllistä toimintaa vuonna 2020. Taiteen osuus säätiötuista oli 17 prosenttia eli 72 miljoonaa euroa, joista suurimman osuuden sai musiikki, yli 17 miljoonaa euroa. Eniten tukia säätiöiden kesken jakoi Suomen Kulttuurirahasto.

Kuopion kaupunginorkesterin ylikapellimestari Jaakko Kuusisto on joutunut perumaan konserttinsa 7. lokakuuta sädehoitojen vuoksi. Kuusistolla todettiin viime vuonna pahalaatuinen aivokasvain. ”Valmistelut uuteen aivoleikkaukseen nopealla aikataululla olivat jo käynnissä pari viikkoa sitten, kun sädehoidon puolella tulivat siihen tulokseen, että voivat sittenkin yrittää”, Kuusisto kirjoittaa aiheesta Facebook-sivullaan.

Laulunsanoittajille myönnettävän Juha Vainio -palkinnon rinnalle perustetaan uusi, vuoden parhaan suomalaissanoituksen palkinto. Siinä missä Vainio-palkinto on yleensä myönnetty pitkäaikaisesta sanoitustuotannosta, halutaan uudella palkinnolla nostaa esiin myös uusia sanoittajalahjakkuuksia ja yksittäisiä onnistumisia laululyriikan saralla. Ensi vuoden Kotkan Meripäivillä jaettavan palkinnon jakavat Juha Vainio -rahasto ja Juha Vainio -seura.

Helsingin kaupunginteatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa esitetty Samuel Harjanteen ohjaus Kinky Boots -musikaalista on päässyt mukaan amerikkalaisen Tony Awards -gaalan videotervehdyksiin. Tony-palkinnot ovat tavallaan musiikkiteatterin Oscarit eli alan näkyvin palkinto.

Suomen Jazzliiton, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmän, UMO Helsinki Jazz Orchestran ja Muusikkojen liiton yhteinen Jazz Finland -residenssiohjelma käynnistyy lokakuussa. Sen ensimmäiseksi vieraaksi saapuu kontrabasisti Linda May Han Oh, joka on soittanut muun muassa Pat Methenyn, Joe Lovanon ja Vijay Iyerin yhtyeissä. Oh muun muassa soittaa UMOn solistina residenssijaksollaan sekä opettaa Sibelius-Akatemian jazzopiskelijoita.

Oikeusjuttuja: Vuonna 2019 kuolleen tähtisopraano Jessye Normanin perikunta on haastanut kaksi lontoolaisen yksityissairaalan lääkäriä oikeuteen hoitovirheestä. Norman halvaantui vyötäröstä alaspäin vuonna 2015 hänelle kyseisessä sairaalassa tehdyn epidurolyysin jälkeen ja joutui lopettamaan esiintymisen. Lääkärien puolustus kiistää syytteen.

R&B-laulaja R. Kelly tuomittiin maanantaina 27.9. syylliseksi lukuisiin seksuaalirikoksiin. Kelly käytti useita alaikäisiä tyttöjä ja poikia seksuaalisesti hyväkseen, kuvasi seksuaalisia tekoja ja paritti heitä muille aikuisille. Teot jatkuivat systemaattisesti useamman vuosikymmenen ajan. Kelly oli sopinut monet aiemmat seksuaalirikoshaasteet vahingonkorvauksilla oikeussalien ulkopuolella.

Laulaja Britney Spearsin holhouspäätös on puolestaan kumottu ainakin väliaikaisesti. Spearsin, 39 isä Jamie Spears on toiminut laulajan holhoojana mielenterveyssyistä vuodesta 2008, ja holhouksen oikeutus on ollut viime vuosina esillä otsikoissa. Oikeus käsittelee holhouksen lopettamista myöhemmin tänä vuonna. Myös Jamie Spears on pyytänyt oikeudelta holhousvastuun lopettamista.

Ludwig van Beethovenilla oli ainoastaan pari luonnosta kymmenettä sinfoniaa varten, mutta nyt tekoälyn on annettu paikata aukot. Sille syötettiin kaikki Beethovenin sävellykset sekä kymmenennen sinfonian luonnokset ja musiikkitieteilijät ”opettivat” sitä harmoniassa, muodossa,  kehittelyssä ja orkestraatiossa. Prosessissa kului kaksi vuotta. Lopputuloksena syntynyt ”10. sinfonia” kantaesitetään Bonnissa 9. lokakuuta.

Palkittuja: Książek-pianoduo on voittanut Puolan Rzeszówissa järjestetyn Stanisław Moniuszko -kilpailun kamarimusiikkisarjan pääpalkinnon (20 000 €), toiseksi tuli puhallinkvintetti Kwintofonia. Suurin osa kaikkien sarjojen kilpailijoista oli puolalaisia, mutta pianosarjan pääpalkinnon sai kanadalainen Carter Johnson. Moniuszko-kilpailussa haetaan parhaita tulkintoja puolalaissäveltäjien teoksista.

Harmonikansoittaja Ryan Corbett on voittanut brittiläisen Royal Over-Seas League -musiikkikilpailun kosketinsoitinsarjan. Skotlannin konservatoriossa opiskeleva Corbett on ensimmäinen sarjan harmonikka-kultamitalisti vuoden 1997 jälkeen.

Nimitysuutisia: Brysselin filharmonisen orkesterin uudeksi ylikapellimestariksi ensi kaudesta alkaen on nimetty japanilainen Kazushi Ono. Hän on tällä hetkellä Barcelonan sinfoniaorkesterin ja Tokion uuden kansallisteatterin musiikinjohtaja, ja viipyi yhdeksän vuotta Lyonin oopperan ylikapellimestarina. Ono on aiemmin työskennellyt Brysselissä Théâtre Royal de la Monnaien musiikinjohtajana 2002–08.

Kapellimestari Manfred Honeckin sopimusta Pittsburghin sinfoniaorkesterin taiteellisena johtajana on pidennetty kuuden vuoden sopimuksella vuoteen 2028 saakka. Honeck aloitti taiteellisen johtajan kautensa Pittsburghissa vuonna 2008.

Kapellimestari Sascha Goetzel on nimetty ranskalaisen Pays de la Loiren orkesterin seuraavaksi taiteelliseksi johtajaksi. Hän seuraa tehtävässä Pascal Rophéa vuodesta 2022 alkaen. Itävaltalainen Goetzel (s. 1970) on tällä hetkellä Istanbulin Borusan-orkesterin ja Sofian filharmonisen orkesterin ylikapellimestari.

Kanadalainen Calgaryn ooppera on nimennyt uudeksi kapellimestarikseen italialaisen Jonathan Brandanin. Toinen italialainen, Marco Guidarini, puolestaan siirtyy Poznańin oopperaan Puolaan musiikinjohtajaksi.

Kuolleita: Sopraano Karan Armstrong on kuollut 28. syyskuuta 79 vuoden iässä. Hän aloitti uransa 1960-luvulla New York City Operan päärooleissa ja Metropolitanin sivurooleissa, oli vakiokiinnitysten joukossa Deutsche Operissa, ja lauloi maailman johtavissa oopperataloissa. Suomessa hän esiintyi muun muassa Kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla.

Yhdysvaltalainen säveltäjä Carlisle Floyd on kuollut 95 vuoden iässä. Pianistiksi kouluttautunut Floyd sävelsi yliopistonopettajan työnsä ohessa ja tunnetaan ennen kaikkea oopperasäveltäjänä. Hänen oopperoistaan tunnetuimpia olivat vuonna 1955 sävelletty Susannah, jota esitettiin mm. New York City Operassa ja Brysselin oopperassa, sekä John Steinbeckin romaaniin perustuva Hiiriä ja ihmisiä (1970).

Hammond-urkuri Lonnie Smith on kuollut 28. syyskuuta 79 vuoden iässä. New Yorkin osavaltion Lackawannassa syntynyt Smith aloitti uransa mustan musiikin parissa laulajana ja vaskisoittajana. Kiinnostuttuaan sähköuruista ja jazzmusiikista hän nopeasti nousi jazz-urkureiden kärkeen, ja teki myös yhteisprojekteja yli genrerajojen. Smith esiintyi 1970-luvulta lähtien mieleenpainuvasti turbaaniin pukeutuneena.

Ruotsalainen jazz-saksofonisti ja säveltäjä Lennart Åberg on kuollut 79 vuoden iässä. Åberg oli alkuperäisjäsenenä Radiojazzgruppenissa, jolla oli suuri vaikutus ruotsalaiseen jazzmusiikiin 1960- ja -70-luvuilla, ja soitti myös muun muassa George Russellin sekstetissä. Åberg palkittiin mm. Jazzkatten-palkinnolla, parhaan jazzlevyn Grammis-palkinnolla ja Kuninkaallisen musiikkiakatemian jazzpalkinnolla.

Liettualaissäveltäjä Bronius Kutavičius on kuollut 89 vuoden iässä. Hänet tunnettiin ennen kaikkea balttilais-pakanallisesta tematiikastaan, joita hän hyödynsi muun muassa useissa oratorioissaan. Kutavičius opetti sävellysuransa ohella Liettuan musiikkiakatemiassa ja Čiurlionis-taidekoulussa.

Etiopialainen laulaja ja muusikko Alèmayèhu Eshèté on kuollut 80 vuoden iässä. Amerikkalaisesta r&b:stä ja rock’n’rollista vaikutteita ottanut Eshèté oli etiopialaisen rytmimusiikin kärkinimiä ja 1960- ja 70-lukujen Addis Abebassa, ja sai kansainvälistä huomiota vuosituhannen vaihteen kokoelma- ja uusintajulkaisujen myötä, kiertäen etiopialaisten jazzyhtyeiden kanssa maailmalla.

Brittiläisen Status Quo -rockyhtyeen toinen perustajajäsen, basisti Alan Lancaster on kuollut 72 vuoden iässä. Status Quo oli suosituimmillaan 1960- ja 70-luvuilla, ja Suomessa yhtye muistetaan etenkin You’re In The Army Now -laulusta.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version