TUOREIMMAT VIIKKOKATSAUKSET Viikkokatsaus 43/2020: Maailman oopperapäivä, Keith Jarrett kertonut halvauksestaan, ynnä muita uutisia

Viikkokatsaus 43/2020: Maailman oopperapäivä, Keith Jarrett kertonut halvauksestaan, ynnä muita uutisia

Kuvitusta Taideyliopiston Talvimusikaalista Toivo painaa tonnin. © Antti Aleksi Niemi

Tänään juhlitaan Maailman oopperapäivää! Luvassa on striimikonsertteja oopperataloilta ympäri maailmaa. Projekti on useampien oopperayhtiöiden ja -yhdistysten yhteinen ponnistus, ja mukana on noin 200 oopperataloa 40 maasta. Päiväksi on valikoitunut Georges Bizet’n ja Johann Strauss nuoremman syntymäpäivä.

Pianisti Keith Jarrett on kertonut New York Timesin haastattelussa saaneensa kaksi halvausta vuonna 2018, minkä vuoksi häntä ei ole näkynyt konserttilavoilla viime vuosina, ja hän epäilee tuskin enää palaavansa konserttilavoille. Jarrett kertoo halvauksen rapauttaneen hänen soittotaitoaan sekä musiikillista muistiaan, eikä hän pysty muun muassa soittamaan enää vasemmalla kädellään. Jarrett, 75, on yksi maailman kuuluisimpia eläviä jazzpianisteja. Hänet tunnetaan ennen kaikkea improvisoiduista soolokonserteistaan sekä pianotrionsa standardilevytyksistä, mutta Jarrett on myös levyttänyt ja säveltänyt klassista musiikkia, ja on ainoa Polar-palkinnon voittaja, joka on saanut kunnianosoituksen sekä klassisesta musiikista että jazzista.

Ranskalaiset muusikot ovat osoittaneet mieltään maan koronavirustilanteen vuoksi säädettyä öistä ulkonaliikkumiskieltoa vastaan. Kielto estää monia iltakonsertteja toteutumasta, ja täten on uhka muusikoiden työlle. Toisaalta, Ranskan kulttuuriministeriö on myös äskettäin myöntänyt teatterille ja elävälle musiikille 85 miljoonan euron koronatuen. Isossa-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan 80% muusikoista uhkaa työttömyys koronapandemian takia. Vaikutukset musiikkiin myös muualla jatkuvat – koronatapaukset La Scalan orkesterin ja kuoron joukossa ovat johtaneet esitysten perumisiin.

Taideyliopiston Talvimusikaali tulee ensi-iltaan huomenna 26.10. Kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä, ja esityksiä on 31.10. saakka. Toivo painaa tonnin -musikaalin on säveltänyt Sibelius-Akatemian sävellyksenopiskelija Touko Niemi, ja sen on ohjannut Sanna Paula Mäkelä. Esiintyjät ja työryhmä ovat Taideyliopiston opiskelijoita sen eri kouluista.

Haapavesi Folkin uutena toiminnanjohtajana aloittaa Salla Ahvenjärvi. Hän seuraa työssään Pirjo Karjalaista. FM, YTK Ahvenjärvi johtaa Haapavedellä myös kaksi vuotta kestävää Voimaa kulttuurista -hanketta, jonka tarkoitus on vakiinnuttaa ja kehittää festivaalia. Haapavesi Folkin taiteellisena johtajana toimii harmonikkataiteilija Teija Niku.  

Sopraano Ruth Falcon menehtyi lokakuun 9. päivä 77 vuoden iässä sydäntaudin seuraamuksiin. Yhdysvaltalainen Falcon nousi 1970-luvulla kansainväliseksi oopperalaulajaksi ja oli kiinnitettynä muun muassa Baijerin valtionoopperaan; Metropolitanissa hän debytoi vuonna 1989. Viimeiset kolmekymmentä vuotta hänet oli tunnettu ennen kaikkea Mannes School of Musicin laulunopettajana. Hänen oppilaitaan ovat olleet mm. Deborah Voigt ja Nadine Sierra.

Ja loppukevennyksenä vappu lokakuussa! Kajaanin puhallinorkesteri järjestää keskiviikkona 28.10. Simainen Vappupuhallus-konsertin Kaukametsän salissa, sillä alkuperäinen konserttipäivä peruttiin ymmärrettävistä syistä. ”Koska olemme pitäneet Simaisan Vappupuhalluksen 28 vuotta, joten emme nähneet syytä, miksi emme sitä pitäisi nytkään”, puhallinorkesteri kirjoittaa.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version