TUOREIMMAT VIIKKOKATSAUKSET Viikkokatsaus 6/2020: festivaalijulkistusten lisäksi mm. FiBO-klubi laajenee Tampereelle ja Viitasaarella opiskellaan ensi...

Viikkokatsaus 6/2020: festivaalijulkistusten lisäksi mm. FiBO-klubi laajenee Tampereelle ja Viitasaarella opiskellaan ensi kesänä moninaisuuden kuratointia

Kesäkuun alussa soivilla Naantalin musiikkijuhlilla kuullaan laaja kattaus säveltäjä Aulis Sallisen musiikkia. Joukkoon mahtuu myös kantaesitys, kun Sallisen sonaatti neljälle sellolle kuullaan ensimmäistä kertaa. © Maarit Kytöharju

Pirkanmaalaisilla vanhan musiikin ystävillä on tänä keväänä hyvät mahdollisuudet kuulla Suomalaisen barokkiorkesterin soittoa kotikulmilla, sillä orkesteri laajentaa FiBO-klubitoimintansa Tampereelle. Aiemmin klubeja on järjestetty vain Helsingissä, mutta nyt ne soivat myös Tampereen uudessa G Livelabissa. Kevään ensimmäisen 25. helmikuuta Tampereella pidettävän klubin teemana on rakkaus ja rakkauden teot. Orkesterin vieraaksi saapuu ammattirakastaja, seksuaaliterapeutti ja kirjailija Tiia Forsström. Muusikoista lavalle kiipeävät trumpetisti Miikka Saarinen, viulistit Anthony Marini ja Anni Elonen, sellisti Lea Pekkala sekä cembalisti Petteri Pitko. Maaliskuun 31. päivä Tampereella soivalla toisella klubikerralla teemana on puolestaan kärsimys. Tuolloin klubivieraana on tenori Juho Punkeri ja orkesterin muusikoista paikalle saapuvat viulistit Anne Pekkala ja Kaisa Ruotsalainen, alttoviulisti Vappu Helasvuo, sellisti Louna Hosia sekä cembalisti Marianna Henriksson. Helsingin versiot klubeista järjestetään 10. helmikuuta ja 30. maaliskuuta.

Huhtikuussa järjestettävässä Tampere Biennalessa kuunnellaan tänä vuonna luontoa. Säveltäjä Jennah Vainion luotsaamalla suomalaisen modernin taidemusiikin festivaalilla luontoaiheita käsitellään monipuolisesti. Niinpä ekologisen jalanjäljen minimoimiseksi festivaalin painotus on kotimaisissa säveltäjissä ja esiintyjissä. Lisäksi festivaali tekee yhteistyötä Luonnonperintösäätiön kanssa. Festivaalin aika kuullaan toistakymmentä kantaesitystä, esim. Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen yhteisteos Water, joka on ensimmäinen osa neljän ilmastonmuutosta käsittelevä orkesteriteoksen kokonaisuudesta. Festivaalin omia tilauksia ovat Pasi Lyytikäisen Taival, Maria Kallionpään El Canto del Mar Infinito sekä Heidi Hassisen Frenckellin kellotorniin säveltämä festivaalin tunnusmusiikki. Festivaalin ohjelmaan pääset tarkemmin tutustumaan täällä.

Kesäkuun 2.–13. päivä pidettävillä Naantalin musiikkijuhlilla on tänä vuonna poikkeuksellisen monta laulajaa. Lisäksi festivaalilla juhlitaan Ludwig van Beethovenin ja Aulis Sallisen juhlavuosia, joten konserteissa kuullaan laaja kattaus molempien säveltäjien musiikkia. Joukkoon mahtuu myös kantaesitys, kun Sallisen sonaatti neljälle sellolle kuullaan ensimmäistä kertaa. Festivaalin ensi kesän esiintyjiin kuuluvat mm. sopraanot Soile Isokoski ja Johanna Rusanen–Kartano, mezzosopraano Anne Sofie von Otter, baritoni Waltteri Torikka sekä kamarikuoro Key Ensemble. Instrumenttipuolelta mainittakoon viulistit Elina Vähälä ja Mihaela Martin, pianisti Itamar Golan, sellisti Claudio Bohórquez sekä käyrätorvisti Radovan Vlatković. Naantalin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Arto Noras esiintyy hänkin festivaalilla. Lisäksi Sinfonia Lahti ja Tallinnan kamariorkesteri vierailevat jälleen Naantalissa.

Ennen kesän päätapahtumaa festivaali järjestää kaksi talvikonserttia 29. helmikuuta ja 7. maaliskuuta yhteistyössä Naantalin kaupungin kulttuuripalvelujen kanssa. Ensimmäisessä talvikonsertissa kuullaan juhlavuosien kunniaksi Beethovenia ja Sallista, toinen on puolestaan omistettu Wolfgang Amadeus Mozartin musiikille.

Viitasaarella joka kesä pidettävä, nykymusiikkiin keskittyvä Musiikin aika -festivaali puolestaan julkisti tällä viikolla kesäkurssitarjontansa. Festivaalin yhteydessä toteutetaan tulevana kesänä kolme erilaista kesäkurssia, joista mielenkiintoisin lienee moninaisuuden kuratointiin keskittyvä kurssi. Musiikin aika on mukana laajassa Euroopan unionin Luova Eurooppa -ohjelmaan kuuluvassa Sounds Now -hankkeessa, joka keskittyy erityisesti nykymusiikin kuratoinnin haasteisiin ja moninaisuuden edistämiseen musiikissa kuratoinnin keinoin. Aihe on ollut viime aikoina paljon esillä taidemusiikin piireissä niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Kesällä järjestettävä kurssi on hankkeen ensimmäinen kuratointikurssi koko Euroopassa, ja luo näin ollen pohjan koko lähes kahden miljoonan euron hankkeen kuratointiteemojen ympärille. Kurssin opettajiksi saapuvat alansa kansainväliset huippuasiantuntijat Julia Gerlach, Du Yun, Vigdis Jakobsdottir ja Tarek Atoui. Lisätietoja kaikista kursseista on nähtävillä festivaalin kotisivuilla. Musiikin ajan varsinainen ohjelma julkistetaan toukokuussa.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version