TUOREIMMAT VIIKKOKATSAUKSET Viikkokatsaus 30/2021: Tenori Giuseppe Giacomini kuollut, Philharmonian Suomen-vierailu siirtyy jälleen

Viikkokatsaus 30/2021: Tenori Giuseppe Giacomini kuollut, Philharmonian Suomen-vierailu siirtyy jälleen

Philharmonia Orchestran Suomen-konsertit Rouvalin johdolla siirtyvät ensi vuoteen. © Kaupo Kikkas

Lontoon Philharmonia-orkesterin vierailu Suomeen siirtyy toistamiseen. Orkesterin oli määrä esiintyä ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvalin johdolla Tampere-talossa ja Helsingin Musiikkitalossa syyskuussa. Uudet konserttipäivät ovat 2. ja 3. toukokuuta 2022. Alun perin vierailun piti tapahtua jo vuonna 2020.

Kesän 2022 festivaalinimitysten pelinavauksen on tehnyt Pori Jazz, joka julkisti ensimmäiset esiintyjät kuluvalla viikolla. Jazzeille ovat saapumassa laulajat John Legend ja Emeli Sandé; lisäksi 75 vuotta täyttävä Hector esiintyy Hector Reimagined -konsertissa Valtteri Pöyhösen orkesterisovitusten säestämänä.

Kotimaisille lauluntekijöille ja sanoittajille myönnettävä Juha Vainio -palkinto on myönnetty tänä vuonna Toni Wirtaselle, joka tunnetaan ennen kaikkea Apulanta-yhtyeestä. Juha Vainio -rahastosta myönnetty palkintosumma on 6 000 euroa.

Helsinkiläinen kulttuurikeskus Caisa juhlii 25. toimintavuottaan taidelahjoilla helsinkiläisille. Lahjapakettiin kuuluu taidetyöpajoja lapsille, nuorille, aikuisille ja seniorille, sambaa ja modernin saamelaisen musiikin konsertti, ennakkoesityksiä taiteilijaryhmä Compañía Kaari & Roni Martínin yhteisöllisestä tanssiveistoksesta Bakteeri sekä esityksiä verkossa. Taidelahjat toteutetaan elo-marraskuussa 2021.

Kuolinilmoituksia: Tenori Giuseppe Giacomini on kuollut 80 vuoden iässä 28. heinäkuuta. Italian Padovassa syntynyt Giacomini kuului viimeisen puolen vuosisadan arvostetuimpiin oopperatenoreihin. Hän aloitti uransa laulamalla Pinkertonin roolin Puccinin Madame Butterflyssa vuonna 1966, ja Italian tärkeimpien oopperatalojen ohella hän esiintyi säännöllisesti mm. Lontoon Royal Operassa ja Wienin valtionoopperassa. Giacomini esiintyi myös mm. New Yorkin Metropolitanissa, Pariisin oopperassa ja Münchenin valtionoopperassa. Hänen uransa jatkui vielä 70-vuotiaana, jolloin hän kiersi Kiinaa Shanghain filharmonikkojen kanssa.

Metalliyhtye Slipknotista tunnettu rumpali Joey Jordison on kuollut 46 vuoden iässä. Hänen kuolinsyytään ei ole ilmoitettu, mutta Jordison oli kertonut kärsineensä hermosairaudesta, mikä vaikuttaa olleen syynä hänen lähtöönsä Slipknotista vuonna 2013.

Rockyhtye ZZ Topin basisti ja toinen laulajista Joseph Michael ”Dusty” Hill on kuollut 72 vuoden iässä. Hillin, laulajakitaristi Billy Gibbonsin ja rumpali Frank Beardin muodostama, 50 miljoonaa albumia myynyt yhtye oli pysynyt kokoonpanoltaan samana perustamisvuodesta 1969 lähtien.

Dominikaanilainen laulaja ja säveltäjä Johnny Ventura on kuollut 81 vuoden iässä. Dominikaanisessa tasavallassa kasvanut ja elänyt Ventura oli maasta peräisin olevan merengue-musiikin sekä yleisemminkin karibialaisen musiikin tunnetuimpia tähtiä. Yli 100 levytyksellä laulanut ja 6 Grammy-palkintoa voittanut Ventura toimi 2000-luvulla myös Santo Domingon kaupungin pormestarina.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version