Uncategorized Kesä on kamarimusiikin

Kesä on kamarimusiikin

Kesäfestivaalit ovat suomalaisen kamarimusisoinnin henkireikä. Jousikvarteteille ja muille ryhmille ne ovat vuoden tärkein työllistäjä, koska talvisia alan konserttisarjoja ei Suomessa juurikaan ole. Heinäkuun Rondossa kamarimuusikot kertovat, mitä kesä heille antaa.

Esittelemme myös Savonlinnan oopperajuhlien kesän ohjelmiston, tekijät ja taustat sekä luomme katsauksen nykymuotoisten juhlien 50-vuotiseen historiaan. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilta puolestaan nostamme esiin vuoden yhtyeen Gájanasin, joka on esimerkki saamelaisen musiikin uusista tuulista: joikuun yhdistyy mm. proge-rcokia.

Miten syntyy cembalo taitavan rakentajan käsissä ja miksi Jukka Ollikka väsää niitä Prahassa? Toimittajamme kävi paikan päällä ottamassa selvää. Kerromme myös musikaalisuuden tutkimuksin uusista tuloksista, joiden mukaan puolet musikaalisuudesta on perimää.

Jukkis Uotilan sarja jazzin historiasta on päässyt toiseen osaan. 1930-luvulla alkoi kaupallisen jazzin kultakausi, joka poiki yksilöllisiä muusikoita ja suurten orkesterien loistoa.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version