Uncategorized Maaliskuun Rondossa

Maaliskuun Rondossa

Musiikki muutosvoimana

Millainen rooli klassisella musiikilla voisi olla nyky-yhteiskunnan kommentoijana? Hyvinkin suuri, oivallettiin Turun filharmonisessa orkesterissa, ja näin syntyi poliittisuuden teemaa toteuttavista luennoista ja konserteista koostuva Change-hanke. Maaliskuun Rondo esittelee sen lisäksi myös käytännön taidepoliittisessa päätöksenteossa mukana olevan muusikon Jaakko Kuusiston. Miten hän kokee klassisen musiikin aseman, kun tukijärjestelmät ovat muutostilassa?

Rondo tapasi myös uuden musiikin parissa profiloituneen tähtiviulistin Leila Josefowiczin, joka kertoo, miten on mahdollista luoda valtavirrasta poikkeava ura. Sibelius-Akatemian uudet professorit puolestaan kertovat siitä, mihin suuntaan musiikin ylin koulutus maassamme on menossa. Musiikin historia -sarja on edennyt kolmanteen osaan eli romantiikan myrskyihin. Satavuotiaan Suomen musiikkia esittelevässä juttusarjassa esillä on Ernst Pingoud, joka oli 1900-luvun alkupuolen säveltäjistä eksoottisin. 

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version