BLOGIT Äänieristystä Äänieristystä: Kulttuuria kansalle!

Äänieristystä: Kulttuuria kansalle!

Tampereen ammattikorkeakoulun Spring Awakening antaa kulttuuria harrastavalle katsojalle kaikkensa. Kuva: Kari Sunnari

Tutkimusten mukaan suomalaiset arvostavat suuresti kulttuuripalveluja ja tahtovat niitä lisää. Kuuntelevatko päättäjät?

Suomen Sinfoniaorkesterit huomasi vuosittaisessa selvityksessään, että orkesterikonserttien yleisömäärät kasvoivat jälleen viime vuonna. Jälleen, koska yleisöä on lipunut lisää konserttisaleihin tasaisesti joka vuosi. Kun vuonna 2009 kuulijoita oli yhteensä 908 090, vuonna 2016 niitä kerääntyi jo 1 303 034 kappaletta.

Musiikkiopiston harrastaja Rondon artikkelissa ”Minne menet Musiikkiopisto”.

Kulttuurialalla toimiva ammattiliitto Akavan Erityisalat teetti puolestaan tutkimuksen, jossa 1066 suomalaista sai vastata kysymyksiin kulttuurin tärkeydestä. Vastaajista peräti 83 % toivoi oman kuntansa panostavan hyviin kulttuuri-, kirjasto- ja museopalveluihin. Lisäksi 79 % koki samojen palvelujen lisäävän omaa hyvinvointiaan.

Tutkimuksessa 82 % vastaajista kertoi myös mieltävänsä kulttuurin yhä vahvemmin kansalaisten peruspalveluksi, kun kaksi vuotta sitten lukema oli 71 %. Tulokset kannattaa painaa mieleen, sillä huomenna on viimeinen mahdollisuus äänestää kuntavaaleissa. Eivätkö nämä tiedot jo sitä todista: kansa kaipaa ja vaatii kulttuuria!

Yksi tosin ei sitä allekirjoita eikä tunnusta: Donald Trump. Yhdysvaltojen uuden presidentin mielestä taiteet ja niiden tutkimus ovat rahanhukkaa, josta ei saa minkäänlaista korvausta eikä senttiäkään bisnesvoittoja. Sen osoittaa hänen budjettisuunnitelmansa, joka ehdottaa valtion suurten kulttuurirahastojen lakkauttamista kokonaan.

Trumpin Amerikkaa on tutkinut muun muassa kirjailija Juha Itkonen, joka muistelee Ylen haastattelussa Barack Obamaa. Ollessaan vielä presidentti Obama kertoi lukevansa säännöllisesti kirjallisuutta. Syyksi hän sanoi halunsa pitää maailmankuvansa avarana.

USA:n nykyinen presidentti on puolestaan useissa haastatteluissa ilmoittanut, ettei hänellä ole aikaa, eikä edes kiinnostusta moiseen harrastukseen. Se ei yllätä. Budjettisuunnitelma kertoo kirjastojen, museoiden ja yleisradion tukemisen olevan Trumpista yhtä turhaa kuin taiteenkin.

Yleinen väittämä kulttuurin tuomasta hyvinvoinnista kuultiin Akavan tutkimuksessa jo kansan omasta suusta. Saman toteaa myös ArtsEqual-hankkeen uusi musiikinopetuksen toimenpidesuositus, joka nostaa tutkimustiedoissa esiin paitsi musiikin tuoman hyvinvoinnin, myös sen suotuisat vaikutukset älykkyydelle ja oppimiskyvylle.

Jos Trump saa siis suunnitelmansa läpi, niin Yhdysvaltoihin voi kasvaa erittäin tyhmä – ja erittäin onneton kansakunta. Mitäköhän se tekisi lopulta maan taloudelle?

Kirjoittaja on itse ollut kulttuuriharrastusten vaikutuksen alaisena noin kaksivuotiaasta lähtien. Älykkyydestään hän ei tiedä, mutta ainakin paljon onnellisuutta kulttuuri on hänelle tuonut.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version