Vapiskaa, Spotify ja muut musiikkipalvelut! Uusi globaali jukeboksi saa tarjontanne näyttämään ontolta valkoisen eliitin ja kaupallisen laarin pintakuorinnalta.
Vuonna 2015 on muisteltu kirjavaa joukkoa erilaisia suurvaikuttajia, joiden syntymähetkiin liittyy pyöreitä vuosia. Yhdysvaltalainen folkloristi ja musiikkitieteilijä Alan Lomax (1915–2002) ansaitsee tässä joukossa oman sijansa. Hän mietti Global Jukeboxiaan kauan ennen internetin aikakautta. Hänen tuhannet äänityksensä saatiin muutama vuosi sitten avoimeen verkkojakeluun. Lomax äänitti koko maailman, kuten on nimetty miehestä kertova elämäkertakin (John Szwedin The Man Who Recorded the World).
Todellisuudessa Lomaxin tärkeimpiä kenttätyöalueita olivat lähinnä Yhdysvallat, Eurooppa ja Karibia ja osittain Aasia sekä Pohjois-Afrikka. Hänen lopullinen perintönsä ei ole kuitenkaan ääninauhametrien mitattavissa. Kokoelman idea oli, että maailman kansat voisivat tulla kuulluiksi. Toisesta näkökulmasta katsottuna tätä tiedemiestä voidaan pitää myös artistibongarina, sillä hänen äänitystensä takia Muddy Watersin ja Lead Bellyn kaltaiset blues-artistit nousivat yleisön tietoisuuteen.
Laulunkeruumatkat ja Lomaxin tutkimusryhmän apu johtivat laajuuteen, jonka pohjalta hän jakoi kaikki maailman laulutyylit seitsemään alueeseen. Lopulta 1960-luvulla syntyi teoria nimeltä Cantometrics, jolla kulttuurirelativistinen ja vasemmistolaistaustainen Lomax pystyi kategorisoimaan globaalin laulamisen 37-kohtaisen luokittelujärjestelmän mukaan. Tutkimuskohde toden totta jakautui atomeiksi. Tieteellisestä näkökulmasta laulu oli ihmisen arkista käyttäytymistä – ei taidetta Eurooppa-keskeisin termein.
Aika oli kahdesta näkökulmasta otollinen tällaiselle tutkimukselle. Äänentallennusteknologia oli 1940- ja 50-luvuilla harpannut lopullisesti kohti kannettavien kelanauhurien voittokulkua. Toisaalta maapallomme oli eri paikalliskulttuurien suhteen vielä suhteellisen eriytynyt paikka. Siitäkin huolimatta, että suurvallat olivat jo kauan sitten jakaneet kolmannen maailman alueet vaikutuspiireihinsä. Historiankirjoihin ei jäänyt Lomaxin hamottelema aluejako sinällään, vaan tallenteet ja suhtautumistapa niin sanottuja alkuperäiskulttuureja kohtaan.
Vuonna 2015 kannattaa ennen kaikkea pohtia, millainen on oma suhteemme ulkoeurooppalaiseen musiikkiin ja äänenkäyttöön. Jos kukaan ei asetu valmiina annettujen valtasuhteidemme yläpuolella ja tutki musiikkia aidon kulttuurisesti, emme voi oppia ymmärtämään ihmisen käyttäytymistä. On selvää, ettei uutta tutkimusta synny myöskään ilman rahoitusta.
Toivomme, että oopperataiteen naisäänet ovat kauttaaltaan sopraanoita, mutta samaan aikaan allekirjoitamme maailman vaikutusvaltaisimman naisen eli Angela Merkelin uskottavuuden vasta tämän puhuessa tenorirekisteristä. Poimimmeko laulamisesta kenties vain viestejä – siis jos ymmärrämme laulettua kieltä – ja minkä estetiikan mukaan avaamme tai suljemme korvamme tietylle äänenkäytölle?
Uudelle altistuminen kannattaa aina. Yksi kuriositeetti Alan Lomaxin uralla on se, että hän äänitti myös amerikansuomalaisia lauluja. Michiganin osavaltiossa tehdyt äänitykset ovat säilössä Yhdysvaltain Kongressin kirjastossa, eikä niitä ainakaan toistaiseksi pysty kuuntelemaan Lomaxin perintöä vaalivan organisaation kautta.
Tutustu Alan Lomaxin äänitearkistoon verkossa
Tatu Tamminen
Twitter: @TatuTamminen