Musiikkipuheessa genrenimet seuraavat soivaa käytäntöä. Nimikkeet myös kulkevat aina palstatilan painikkeena kirjoittajan ja puhujan mukana. Mutta ei – omaa elämäänsä ne eivät elä. Termit taipuvat kyllä tahtoon. Lipsautuksia voi tulla, mutta systemaattinen termin toistaminen kertoo paljon puhujan asenteista ja ideologiasta. Mikään ei paljasta niin suoraan musiikkiin liittyvää vallankäyttöä kuin soivaa musiikkia kuvaavat, enemmän tai vähemmän vakiintuneet verbalisoinnit.
Kertaan joitakin tyylilajien nimiä musiikkialalta. Kaikista väitteistä ei todellakaan tarvitse tehdä ongelmaa, mutta minkä tahansa lokeroinnin ideologisesta painolastista on voitava puhua. Muuten kulttuuri ummehtuu.
Rytmimusiikki
Jonkinlainen käsittämätön PR-käytössä yleistynyt termi. Onko ’rytmi’ siis rivien väliin kirjoitettu no kun afrikkalaisilla nyt on rytmi veressä -oletus? Käytännössä moni viittaa tällä termillä afroamerikkalaisen populaarimusiikin historiaan. Voisiko joku viisaampi selittää auki koko hölynpölyn?
Klassinen musiikki
Aiheuttaa suurta päänvaivaa. Semanttinen sisältö voisi tyhjentävimmin kuittaantua muodossa partituurimusiikki. Näin ollen se tarkoittaisi länsimaisen taidemusiikin common practise -kautta, joka kiteytyy musiikinlajin keskeisimpään tallennusvälineeseen – partituuriin.
Indie rock
Moni muukin on tällä jo näsäviisastellut, mutta termi jaksaa edelleen ihmetyttää. Miten ’riippumaton’ (independent) voi viitata niin laajaan nippuun ilmassa roikkuvia mielikuvia?
Minimalismiksi luonnehdittu musiikki
Annetaan minimalismin olla rauhassa. En tarkoita, että haluaisin karsinoida historialliselle aikakaudelle tiettyä kaanonia, mutta kannattaa olla tarkka sanan kanssa. Muistisääntö onkin: jos epäröit käyttää, korvaa se jollakin muulla. Adjektiivimuoto on asia erikseen.
Luomumusiikki
Musiikkituottajien mitäänsanomatonta jargonia 2000-luvun alussa. Jopa retro-etuliite johtaa usein merkityksen selvyydessä parempaan lopputulokseen kuin puhuminen instrumentaation luonnonmukaisuudesta. Ihmiselle luomua on soittaa suuta. Ei muu.
Maailmanmusiikki
Suomikin on osa Maa-nimistä planeettaa. Tämä riittäköön kaikille etnosentrikoille. Opetelkaa puhumaan, rasistit.
Urbaani musiikki
Tango oli Buenos Airesissa syntyperäisesti urbaania, Seinäjoella – anteeksi vaan – ruraalia. Blues on ollut näitä molempia vaihtelevissa sijainneissa. Yksi Suomen suurimmista musiikkijuhlista kertoo olevansa ”urbaanin musiikin festivaali”. Minkä loogisen prosessin seurauksena tämä tarkoittaa nimenomaan rap- ja RnB-musiikkia? En voi kuin todeta, että viimeiseksi mainittu genrenimi vaatisi oman tutkinnan ja selonteon. Poliisin onkin palattava rikospaikalle.
Olisihan se näennäisen mukavaa toistaa ”kaikkiruokaisena” papukaijana fraasia ”en ole koskaan ollut mikään musiikin tiukkapipoinen lokeroija”. Omalla kohdallani tämä ei tuo lopullista helpotusta tuskaan. Käsitteet on kulttuurissa sovittu. Toimittajan työ on yhdeltä kantilta katsottuna aina mahdollisimman selkeää viestinvientiä, jossa genrenimillä sooloilu vie tekonokkelan yrittäjän ensin pikkunäppäryyteen ja lopulta naurunalaisuuden kautta ammatilliseen tuhoon. On pakko tehdä kompromisseja.
Yleistäminen on turvallista puhetta kohdennetulle yleisölle, joka odottaa tiettyjä nimikkeitä. Ehkä annettu palstatilakaan ei aina riitä antamaan kuvailun kohteesta rehellistä luonnehdintaa.
Genreperäiset sanat ovat vielä täysin oma episodinsa, kun ne yhdistetään musiikkikulttuurissa muuhun kielenkäyttöön. Edelleen vaikkapa Jorma Hynninen jättää hegemonista termivaltaansa ilmaan leijumaan puhumalla ”musiikillisesti sivistyneistä jazzmuusikoista” (Rondo 4/2015). Olisin tietenkin voinut vaieta tästäkin rikkeestä, koska eihän Jorma nyt ennenkään ole meidän alan ihmisten kesken mitään pahaa tuollaisilla tarkoittanut. Mutta tietääkö hän sanojensa vastuun ja vallan? Missä kohtaa ja kenen kielenkäytön ehdoilla on lupa pahoittaa mieli?
Sanan merkityssisältö on aina sopimuksenvarainen. Lokeroiva musiikkipuhe jatkaa edelleen hyvän rengin roolissaan, mutta vastuullisia isäntiä olemme sinä ja minä. Jormakin on.
Tatu Tamminen
Twitter: @TatuTamminen