”In Finland we have this new thing called Music Centre. Please come to visit us!”
Suora someviestintä on jo vakiintunut nykyversio fanikirjeestä. Nykyään on helppo tehdä näennäisen suuri nettiteko musiikkifaniushumalassa. Viime kesänä yksi viesti kuitenkin virkisti ja häkellytti erityisen paljon. Amerikkalaisen Foo Fighters -yhtyeen italialaisfanit näkivät kunnolla vaivaa ja pyysivät Youtube-videon avulla bändiä esiintymään Cesenaan.
Fabio Zaffagnini teki pääunelmoijana yli vuoden töitä tuhannen muusikon yhteisesiintymisen eteen. Ensin oli sohvallinen hulluja kumppaneita, sitten laitettiin viestintävälineet laulamaan. Eittämättä maailman suurin cover-tulkinta kappaleesta Learn to Fly sai toivotun reaktion: alle kuukautta myöhemmin tämä Rockin’ 1000 -niminen työryhmä pääsi tapaamaan Foo Fightersia ja lyömään lukkoon konserttipäivämäärän.
Vaikka kyse on ihailijuuden lisäksi soittotaitoisten muusikoiden teosta, tekee mieli verrata tuhatpäistä liikehdintää klassisen musiikin faniuteen. Minkälaisia fanikirjeita lähetetään, jos laulajatähti Joyce DiDonato halutaan Suomeen? Kuljetaanko yhteisö edellä? Yhteisöllisistä teoista tulee mieleen pikemminkin Avantin taannoisen ”leikkauskonsertin” tyylinen aktiivisuus. Unelmointi ja liike voisivat tehdä hyvää, vaikka kassan kautta kulkeminen totutusti riittääkin.
Pierre Bourdieu kirjoittaa teoksessaan Sosiologian kysymyksiä vuodelta 1980: ”Musiikkikokemuksen juuret ovat syvällä kaikkein primitiivisimmässä ruumiillisessa kokemuksessa. Ei ole varmaankaan makua – ehkä ruokailumakuja lukuun ottamatta – joka olisi yhtä syvällisesti ruumiillista kuin musiikkimaku.” Hänen ajatuksensa vaikkapa tietyissä konserteissa käymisen avulla osoitettavasta mausta ovat lennelleet sitaateissa ennenkin, mutta ruumiillisuus osuu nyt asian juureen.
Klassinen musiikki onnahtelee hiljalleen kohti osallistamisen kulttuuria. Helsingin kaupunginorkesterin mainoksen töräyttämä kysymys ”Ready for a multiple eargasm?” tuntuu – no en sano, missä asti – hullulta uutuudelta. Miksi näin?
Liian yksioikoinen ei saa olla. Siinä missä tyypillinen torstain sinfoniakonsertti suomalaisessa konserttisalissa on naisvaltainen (ja yli 55-vuotiaiden osuus suuri), Foo Fighters -fanivideolla oleva nainen on suurimmaksi osaksi laulava nainen. Hän ei koske miesten laitteisiin. Eri porukoilla on omat haasteensa identiteettiryhmien rakenteiden kanssa. Mutta miksei miespitoinen ystäväporukka tule klassisen musiikin konserttiin? Tutkimuksetkin ovat viime vuosina osoittaneet, että luonnetyyppeinä raskaan rockin ja vastaavasti klassisen ystävä ovat hyvin samankaltaisia. Mielelläni katselisin kaavojen rikkoutumista.
Toisaalta suuria tekoja tapahtuu, toistuvasti. Klassisen musiikin piirissä näkyy vahvana uskollisuus tietyille tapahtumille. On olemassa ”Kuhmon Henki” tai ”Savonlinnan Henki”. Saapuminen tapahtumapaikalle kaukaa vuosi toisensa perään on iso asia.
Tatu Tamminen
@Twitter: TatuTamminen