VANHOJA kk-esittely Viron musiikki kansainvälistyy

Viron musiikki kansainvälistyy

Kansi 10 Esa-Pekka Salonen

Viron konserttielämä kukoistaa, ja kansainvälisiä vierailujakin on enemmän kuin Suomessa. Ilmiön taustalla on valtiollinen konserttitoimisto Eesti Kontsert, joka ulottaa nyt lonkerojaan myös ulkomaille aina Kiinaa myöten. Lokakuun Rondon Viro-reportaasissa esitellään konserttitoimiston lisäksi myös mm. Tallinnan Filharmonian suuria suunnitelmia.

Kansijutussamme Esa-Pekka Salonen kertoo, miten nuoresta oopperan vihaajasta tuli vanhemmiten taidemuodon rakastaja. Taiteilijapotreteissa esitellään lisäksi sellisti-kapellimestari Tomas Djupsjöbacka, Bachia kiertueella Suomen keskiaikaisissa kirkoissa soittava sellisti Markku Luolajan-Mikkola ja hurjana Elektrana vakuuttanut sopraano Elevyn Herlizius.

Selvitimme myös, miten kielitausta kuuluu suomenruotsalaisten musiikissa.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version