Page 56 - RONDO_05

RONDO kolumni

ILARI LAAKSO KIRJOITTAJA ON SÄVELTÄJÄ JA TAMPEREEN MUSIIKKIAKATEMIAN ENTINEN JOHTAJA.

© MARI WAEGELEIN

sokaiseva moneus

t AITEILIJAN TYÖ EDELLYTTÄÄ kykyä teh-

dä valintoja, rohkeutta olla oma itsensä ja vält-
tää opportunismia. Silti tai siksi eräs taideteoksen
ominaisuus näyttää taidealasta riippumatta säi-
lyttävän asemansa vuosisadasta toiseen. Se on huomion- Julkisuushakuisuus ei synnytä
hakuisuus sisältöä määrittävänä tekijänä. Taiteilija haluaa
– ymmärrettävää toki – teoksensa läpäisevän julkisuusmuu- aina luontevia ratkaisuja.
rin ja tavoittavan yleisön. Tässä onnistuakseen hän sisäl- ”Mitä tekis, että mainittais”
lyttää siihen jotakin epäsovinnaista, yllättävää ellei peräti
shokeeraavaa. -estetiikka ostaa huomionsa
Yllättävyys on yksi kauneuden ominaisuuksista. Kään- halvalla.
teisesti sanottuna pitkästyttävyys ei ole kaunista, se on
pelkästään pitkästyttävää. Psykologisena ja esteettisenä il-
miönä yllätys on aina suhteessa kontekstiinsa. Minimalisti-
sessa sävellyksessä pienikin muutos toimii yhtä tehokkaasti seksi henkilöksi. Hän on arvoliberaali, ennakkoluuloton ja
kuin Haydnin sinfonian nro 94 (1791) rummunisku tai salliva. Kuten usein, tässäkin on menty äärimmäisyydestä
Tshaikovskin sinfonian nro 6 (1893) ensimmäisen osan toiseen, yksisilmäisyydestä sokaisevaan moneuteen. Näem-
räjähtävä tutti-sointi tahdissa 161. me metsän, mutta emme puita.
Monet luettelemistani tautologioista ovat perusolemuk-
NYKYMUSIIKISSA EPÄTAVALLISET soittotavat ovat seltaan positiivisia. Olen mielelläni monikulttuurisuuden
arkea – olisivatko jopa passé? Nyt käytetään monitaiteisia puolestapuhuja, jos sillä tarkoitetaan maahanmuutto-
keinoja ja lainataan tehoja vaikkapa happening-, elokuva- myönteisyyttä ja uteliaisuutta itselleni vieraita kulttuureita
ja teatteritaiteista. Melkeinpä ratkaisulle kuin ratkaisulle voi kohtaan. Jos sen sijaan halutaan liittää jäykkiin eteläpoh-
edellyttää hyväksyntää. Vallalla ei ole tiukka modernismi, jalaisiin juuriini rönsyjä ”monista” vieraista kulttuureista,
jonka valtakaudella tonaalisuuteen ja romanttiseen kauneus- tunnen tehtävän edessä suurta avuttomuutta. Tunnustan
ihanteeseen harhautuneet teokset saatettiin vaieta kuoliaak- vuolaasti, että kykyni omaksua vaikkapa rikkaan samoalai-
si järjestelmäestetiikan tieltä. Historiaa resonoiva tyylittely, sen kulttuurin piirteitä on vajavainen – tai ainakin se edel-
kiinnekohdan tarjoaminen kuulijalle, on taas mahdollista lyttäisi monivuotista opintomatkaa.
ilman, että säveltäjä leimataan auttamatta juntiksi. Genre-
rajojakaan ei tarvitse kumartaa. Klasarisäveltäjä saa popah- SAMASTA SYYSTÄ KÄSITE maailmanmusiikki kalskah-
taa, rokahtaa ja jazzahtaa mielin määrin – jos vain osaa. taa korvissani megalomaaniselta ja jopa kolonialistiselta.
Julkisuushakuisuus ei synnytä aina luontevia ratkaisu- Markkinointia varten 1980-luvun lopulla luotu käsite toi-
ja. ”Mitä tekis, että mainittais” -estetiikka ostaa huomionsa mii itseään vastaan. Se ei kunnioita musiikin etnistä alku-
halvalla. 1900-luvun käsitetaiteen merkkiteokseksi maini- perää vaan sekoittaa kaiken samaan angloamerikkalaiseen
tussa Stockhausenin ns. Helikopterijousikvartetossa (1993) komppikattilaan. Olisiko niin, että pluralismin hybris joh-
soittajat kiikkuvat taivaalla kukin omassa helikopterissaan taa substanssiosaamisen laadun heikkenemiseen? Portfolio
ja lopputulos välitetään maan pinnalle yleisön ihmeteltä- kertoo haltijansa osaavan monia asioita, mutta todellisuu-
väksi. dessa hän ei osaa kunnolla yhtäkään.
Avantgarden on nimensä mukaisesti oltava edellä käy- Muistan eräillä musiikkioppilaitosväen päivillä tiedustel-
vää ja uusia uria aukovaa, mutta pitäisikö sen olla myös leeni, mitä on se ”monimuotoinen musiikinopetus”, josta
taiteenalaansa ja kokijaansa kehittävää? Sitä mielestäni on täällä ihastellen puhutaan. Kukaan ei vastannut minulle.
John Cagen kirjaimellisesti ainutkertainen 4′ 33″ (1952) Vastaan siis itse. Se on populaarimusiikkiin kellahtanutta
viedessään meidät 273 sekunnin ajaksi musiikin alkuläh- tyylillistä yksimuotoisuutta. Olen tätä mieltä niin kauan,
teelle, hiljaisuuteen, rannattoman olemattomuuden äärelle. kunnes pääsen seuraamaan avantgardistista monimuotoi-
sen musiikinopetuksen näytetuntia tai kuulen monimuo-
TIUKKAPIPOISUUDEN SIJASTA elämme nyt pluralis- toisuudellaan häikäisevän sävellyksen. Sitä ennen toivon
min hybriksen aikaa. Se on havaittavissa mm. kielenkäytön käsiteliturgiaa laulavien käyvän omat jaakobinpaininsa
tautologioissa: monimuotoisuus, monikulttuurisuus, moni- merkityssisältöjen kanssa. Ehkä uusi mediaseksikäs käsite
arvoisuus, moniosaajuus, monitaiteisuus, monitieteisyys … tuleekin sen jälkeen olemaan päärynänmuotoinen musii-
Etuliite ”moni” lunastaa käyttäjänsä nykynormien mukai- kinopetus. ■

56 RONDO 5|2025