Alkuperäisen Finlandian kantaesityksen uusinta toi Svenska Teaterniin 1800-luvun lopun kansallishengen.
Sävelruno Finlandia esitettiin ensimmäisen kerran Svenska Teaternissa 4.11.1899. Teos, alkuperäiseltä nimeltään Suomi herää oli osa kuuden kuvaelman musiikkia, joka oli puolestaan protesti venäläisten sortotoimia vastaan. Nyt lähes 118 vuotta myöhemmin rekonstruoitu uusintaesitys keräsi samaisen teatterin täyteen.
Koko tapahtuma järjestettiin aikanaan ”sanomalehtimiesten eläkerahaston kartuttamiseksi”. Oikea syy oli tosin kaikille osallistujille selvä. Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov oli helmikuun manifestin seurauksena pannut tuulemaan Suomen sananvapautta vastaan. Sanomalehtiä oli sensuroitu: mm. Helsingin Sanomien edeltäjä Päivälehti oli lakkautettu kolmeksi kuukaudeksi. Kulttuuriväki kapinoi vastaan konsertiksi naamioidulla mielenosoituksella.
Tarkoitus oli ilmeisesti myös juhlistaa viime vuonna 150 vuotta täyttänyttä Svenska Teaternia. Tunnetut 1800-luvun näyttelijät kertoivat milloinkin tietoa Finlandian vaiheista, kuten kappaleen jazz- ja progerock-tulkinnoista.
Osia näyttelivät tietysti teatterin mainiot näyttelijät, jotka oli puettu ajanmukaisiin charmikkaisiin asuihin. Venäläisväriä edusti Bobrikovin adjutantti Ivan Timiriasew (Mikael Andersson), ja Eugen Schaumann (Niklas Åkerfelt) käväisi permannolla heittämässä hänelle pahanenteisen toivotuksen: ”Nähdään senaatissa”. ”]
Rouva Aino Sibelius (Sophia Heikkilä) sai kunnian juontaa illan, kun hänen miehensä johti orkesteria, jonka roolia esitti Helsinki Sinfonietta. Ensimmäisenä naisena Suomessa filosofian tohtoriksi valmistunut Tekla Hultin (Anna Hultin) luki otteita sanomalehdistä, ja kuvaelman tekstien kirjoittajat Eino Leino (Kristofer Möller) ja Jalmari Finne (Dennis Nylund) piipahtivat runoilemassa lavalla.
Eniten hauskuutti kuitenkin hullunnaurullaan Julius Wecksell (Simon Häger), yksi aikansa lupaavimpia ruotsinkielisiä runoilijoita ja näytelmäkirjailijoita.
Pääosassa oli silti selvästi itse musiikki. Kuusi kuvaelmaa, jotka Sibelius sävelsi helmikuun manifestin innoittamana olivat kokonaisuutena jännittävää kuultavaa. Ihmetys jäi vain siitä, miksi näin raikkaita teoksia on taidettu sittemmin esittää melko vähän.
Ensimmäinen pienrunoelmiesta kuvasi Suomen mytologisen luonnonuskon aikaa. Heleästi laulava Väinämöinens sång (Väinämöisen laulu) oli musiikkia tulkiten Sibeliuksen mielestä selvästi kertomus maan onnellisista ajoista.
Kristinuskon tulemista Suomen kuvaava Finnarna dops (Suomalaiset kastetaan) oli jylhän pateettista, ylitsevyöryvältä hartaudeltaan joskus jopa ahdistavaa kuvaelmaa. Kuva jonossa vastahakoisesti kasteelle kulkevista, valloittajien kieltä ymmärtämättömistä suomalaisista syöpyi mieleen musiikin kautta. Hertig Johan i Åbos slottet (Juhana-herttua Turun linnassa) oli keskiajan kuvaelmaksi varsin romanttinen, leppeillä laineilla keinuva sävelkimppu.
Finnarna i det trettioåriga kriget (Suomalaiset 30-vuotisessa sodassa) oli puolestaan jylhän sotilaallinen, uljaaksi romantisoitu kuvaus hakkapeliitoista. Vaikutuksen teki nuoren Sibeliuksen taito yllättää kuulijansa esiin pompahtavilla musiikillisilla muutoksilla sekä kirjavan musiikkitekstuuriin nuoruuden voimalla. Orkesterin jousiosuuksien nopeissa nousuissa kuului pientä epätasaisuutta, mutta koko ohjelma oli muuten varsin varma esitys Helsinki Sinfonietan nuorilta soittajilta.
Stora ofreden (Isoviha) oli maata vaivanneen sodan, nälän, kylmän ja tautien kuvaus, joka alkuperäisessä esityksessäkin oli yksi kritisoivimmista ja vaikuttavimmista osioista. Kylmät väreet nousivat iholle, musiikki oli Sibeliusta traagisimmillaan.
Viimein päästiin loppunäytökseen. Olipa kappale sitten nimeltään Finland vaknar, Landet vaknar tai viimein vuonna 1901 Finlandia, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Orkesterin esittämä alkuperäisversio oli monelta osin samanlainen, silti lopputahdeiltaan virkistävän erilainen kuin lopullinen teos.
Sibelius eli Erkki Lasonpalo otti jyreän alun jälkeen hitaamman tempon kuin mihin on totuttu. Varovaisesti lähteneet ensiteemat saivat pontevaa tulta alleen fanfaareissa, jotka hiljentyivät herkässä hymnissä. Säkenöivissä lopputahdeissa ei vielä täysin toteutunut se kliimaksi, jonka säveltäjän lopullinen versio tuotti, mutta tästä raakaversiosta jäi yhtä hyvä mieli. Ehkä yleisö haluaisi kuulla sen useamminkin?
Lopuksi koko yleisö nousi kuin ilman käskyä laulamaan hymnin sekä suomeksi että ruotsiksi. Saliin syntyi vahva yhtenäisyyden tunne, ihmetys ja liikutus näkyi myös esiintyjien kasvoilta. Viimeistään silloin tajusi, että vuoden 1899 konsertin sanoma vapaudesta on yhä ajankohtainen.
Finland vaknar (Suomi herää)
21.3.2017 Svenska Teatern
Kapellimestari Erkki Lasonpalo, Helsinki Sinfonietta, Svenska Teaternin näyttelijät
Elina Salin
