Ruotsin orkesterien kuningas ja prinssi

Sakari Oramo joutuu vähentämään hieman johtamistöitään aloittaessaan Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan professorina.

SANTTU-MATIAS ROUVALI on juuri aloittanut Göteborgin sinfonikkojen ylikapellimestarina, ja muusikot odottavat suhteesta suuria. SAKARI ORAMO on sen sijaan jo saanut suuria aikaan Tukholman kuninkaallisissa filharmonikoissa.

 

Lahdessa ja Helsingissä oli mahdollisuus kuulla syyskauden aluksi peräkkäisinä päivinä Ruotsin parhaita orkestereita, Göteborgin sinfonikkoja ja Tukholman kuninkaallisia filharmonikkoja Santtu-Matias Rouvalin ja Sakari Oramon johtamina. Edellinen oli Sibelius-festivaalin ja jälkimmäinen Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaa.

Voiton vertailussa veivät tukholmalaiset muhevammalla soinnillaan – vaikka vertailu onkin vähän epäreilu. Mestaruutensa huipulla oleva Oramo on työskennellyt intensiivisesti tukholmalaisten kanssa jo vuodesta 2008, tehden paljon ylistystä saaneita levytyksiä ja kiertueita. Superlahjakkuus Rouvali sen sijaan on aloittanut Göteborgissa vasta äskettäin.

Lahden konsertissa Rouvali tuntui saavan paremman otteen Sibeliuksen varhaisiin teoksiin, melodraamaan Metsänhaltija ja sinfoniseen runoon Satu kuin viidenteen sinfoniaan – vaikka Metsänhaltija onkin ilman lausujaa esitettynä ongelmallinen tyhjissä veivauksissaan. Säveltäjän nuoruuden kiihko kuitenkin välittyi Rouvalin rytmisesti vetävissä tulkinnoissa.

Santtu-Matias Rouvali pitää kiinnekohtansa Göteborgissa ja Tampereella sekä päävierailijan pestin vuoksi Lontoossa. Muuten maailma on auki.

Viidennen sinfonian päätyttyä tuntui, kuin esitys olisi ollut huippunopea, mutta kellon mukaan kesto oli silti aika normaali, vajaa 31 minuuttia. Kapellimestari vaihteli rytmisen aktiviteetin puhureita ja romanttisen syvyyden tavoittelua tavalla, joka ei aina lonksahtanut paikoilleen.

Parhaat puolensa Rouvali näytti, kun siirryttiin fuusioidusta ensi osasta toiseen portaattomasti tempoa kiihdyttämällä. Tanssimainen elekieli oli yhtä rytmisten prosessien kanssa. Finaalissa kevätpurot tai kosket kohisivat myös hurjalla drivella, mutta jotain kosmisista näyistä jäi puuttumaan. Pysyttiin maan kamaralla.

Rouvali ei balansoinut tekstuuria niin tarkasti kuin monet suomalaiskollegat vaan antoi yksityiskohtien uiskennella vapaammin. Siinä oli etunsa ja haittansa. On mielenkiintoista seurata, miten kapellimestarin näkemys tästä vielä kiteytyy.

Göteborgin sinfonikot on tunnettu energisenä pakkauksena. Jousiryhmä soi yhtenäisesti, mutta erityisen jaloksi sointia ei soi sanoa. Puhallinryhmä oli solidi, mutta suuria persoonallisuuksia ei erottunut. Vaskien kultivoituneisuus teki hyvää.

Uuden ylikapellimestarin odottelu Göteborgissa venähti vähän pitkäksi, ja muusikot kuvaavat Rouvalin aloitusta ”kuin joulupukin tuloksi”. Kaikki ovat hänestä innoissaan, ja tulokset varmaan kuuluvat hyvinkin pian.

Tukholman filharmonikoissa tilanne on toinen: yhteinen ääni Oramon kanssa on jo vuosia sitten löytynyt, ja nyt askelletaan yhä uusiin korkeuksiin. Helsingin konsertin päätösnumero, Nielsenin toinen sinfonia oli typerryttävän upeaa soittoa – parasta Pohjoismaissa.

Sakari Oramo muotoili sinfonian eri osissa esiteltävät neljä luonnetyyppiä äärimmäisen elävästi. Alun ”koleerinen” osa oli täynnä malttamatonta energiaa – muusikot suorastaan hyökkäsivät fraaseja kohti. Flegmaattinen intermezzo sai raukean ironisia sävyjä, ja melankolian eri puolia tutkiva kolmas osa muodostui teoksen emotionaaliseksi keskukseksi – siinä sai unohtaa karikatyyrit. ”Sangviininen” finaali touhusi huvittavan ylisosiaalisena.

Oramo on onnistunut kehittämään tukholmalaisten soittoa niin, että sointi on rikkaan muheva mutta ote samalla joustava rytmin ja erilaisten tunnelmavaihtelujen suhteen. Tällaiseen soinnin läsnäoloon göteborgilaisilla on vielä matkaa.

Konsertin aloitti ruotsalaisen nykysäveltäjän Andrea Tarrodin jylhä luontokuva Liguria. Tähtisopraano Renée Fleming loisti hänelle parhaiten sopivalla ohjelmistolla: Barberin lauluissa oli syvällistä nostalgiaa, ja Strauss-kultalankaa hän kehräsi säteilevällä soinnilla.

Harri Kuusisaari

Edellinen artikkeliViihdyttäviä laulusovituksia
Seuraava artikkeliKonsertti pysyy ja uudistuu