Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professorina aloittanut Susanna Mälkki haluaa ylläpitää jatkumoa ja siirtää tietoa eteenpäin. Omalla uralla oopperan osuus on lisääntynyt, ja siitä Mälkki on onnellinen. Juuri kokonaisvaltaisuus aikoinaan veti hänet orkesterin eteen. Nyt hän haluaa rohkaista aloittelevia kapellimestareita olemaan oma itsensä, sillä ei ole yhtä oikeaa tapaa johtaa musiikkia.
Ympyrä sulkeutui elokuussa. Susanna Mälkki aloitti orkesterinjohdon professorina maineikkaalla Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla, jossa itse opiskeli 1990-luvulla. Paluu tuntuu hyvin merkitykselliseltä.
”Olen tästä pestistä todella iloinen ja innoissani, nimenomaan siksi, että tässä rakennetaan asioita hyvin pitkällä tähtäimellä”, hän sanoo.
Susanna Mälkki koki aikoinaan kapuluokan paitsi johtajaopiskelijana myös sitä ennen sellistinä kapubändissä. Juuri tämä elävä instrumentti on suomalaisen kapellimestarikoulutuksen erityisyys. Hän näkee instituution ennen kaikkea jatkuvuuden kautta. Tänä päivänä kapellimestariopinnot rakentuvat edelleen aivan samoin kuin Mälkinkin opiskeluaikana. Maailma on muuttunut, mutta työn ydin on sama, hän painottaa.
”Ydinajatuksena on, että ohjelmisto opettaa. Ensimmäiselle vuodelle olen valinnut klassikoita eri aikakausilta, jotta saan perusnäkökulman siihen, millaisia taiteilijoita nämä opiskelijat ovat.”
Ammatin kompleksisuus heijastuu suoraan myös viisivuotisiin opintoihin. Ne on rakennettava kunkin opiskelijan omien lähtökohtien mukaan, Mälkki muistuttaa.
”On tärkeää, että tälle prosessille on aikaa, koska kyse ei ole vain käsistä vaan ihmisen koko olemuksesta ja persoonallisuudesta. Jos työ jaetaan vaikkapa viiteen peruspalikkaan, niin niiden prioriteettijärjestys on aina jokaiselle hieman eri.”
Elävä laboratorio
Kapellimestarin työssä ajankäyttö on kaikki kaikessa, ja se tulee vastaan opinnoissakin.
”Kukin tekee suurimman osan valmistelutyöstä omassa työhuoneessaan, ja orkesterin kanssa on osattava tarttua olennaiseen, että saa niistä hetkistä mahdollisimman paljon irti.”
Opetus jakautuu valmisteleviin tunteihin, kapubändin johtamiseen sekä palautteeseen, jossa kunkin johtamisvideot puretaan. Kaikki ovat luokkatunteja, ja Mälkin mukaan on upeaa, miten opiskelijat oppivat myös toisiltaan. Valmistelu- ja palautetunnit antavat lisäksi tilaa laajemmille keskusteluille. Kaikki kietoutuu yhteen: kapellimestarin tehtäviin kuuluvat myös esimerkiksi ohjelmistosuunnittelu ja hallinnolliset tehtävät, joille on lisäksi omat kurssinsa. Opintojen loppuvaiheeseen kuuluu myös yksityistunteja.
”Kapellimestarin funktio on niin laaja. Partituuri on valmisteltava, ja sen arkkitehtuuri täytyy ymmärtää. Sitten on elekieli, sen on toimittava niin yksiselitteisesti, että siihen on helppo soittaa. On ikään kuin oltava kahdella kanavalla koko ajan: mielessä hyvin selkeänä musiikillinen lopputulos, johon pyritään, mutta samalla teoksen tulkinta rakennetaan yhdessä orkesterin kanssa”, hän erittelee.
Kapubändin ansiosta harjoittamisen harjoittelu on Sibelius-Akatemiassa mahdollista. Arvokkaiden johtamistuntien aikana Mälkki haluaa antaa opiskelijan tehdä rauhassa havaintoja soitosta ja itsestään.
”Annan opiskelijan hallita tilannetta ja kokeilla asioita, ja puutun vain, jos jokin ei toimi. Orkesteriin tottuminen vie aikaa, sillä ryhmädynamiikka on niin erityinen asia.”
Sekin on tärkeää, että on tilaa kokeilla, yrittää ja erehtyä. Ammattiorkesterien edessä sitä ei kannata tehdä. Kapubändi tarjoaa siihen turvallisen ympäristön.
”Kapubändi on myös laboratorio, kokeiluympäristö”, Mälkki luonnehtii. ”Mielestäni tehtävänäni ei ole antaa opiskelijoille tulkintoja, vaan heidän on löydettävä ne itse. Joskus opiskelijalla voi olla selkeä idea, mutta hän tulee sitten siihen tulokseen, ettei se toiminutkaan. Se on hyvin tärkeä kokemus, sen sijaan että opettaja heti sanoo, ettei tuo tule toimimaan.”
Teos palikoiden takana
Vaikka sinfoniaorkesteri-instituutio on pysynyt samana, ohjelmisto karttuu jatkuvasti ja orkesterimusiikki muuttuu. Susanna Mälkki haluaa välittää laajaa kokemustaan uudesta musiikista seuraavalle sukupolvelle.
”Ensemble intercontemporain -aikoinani vitsailimme joskus edeltäjäni David Robertsonin kanssa, että kun on tehnyt nykymusiikkia tarpeeksi pitkään, ei pelkää enää mitään”, hän nauraa. ”Nykymusiikissa mitään ei saa ilmaiseksi. Se ei ole sitä, että laittaa vaikka Beethovenin sinfonian mikroaaltouuniin ja se tulee sieltä ulos. Kaikki täytyy rakentaa, mutta kun pääsee sen rakentamisen makuun, niin alkaa nauttia yhä enemmän koko prosessista, niistä musiikillisista Legoista.”
Miten siis opettaa nykymusiikin johtamista? Mälkin mukaan teosten analysoimisen lisäksi tärkeää on harjoituksen organisoimisen taito.
”Tarvitaan työnjohtamista, muusikoiden uteliaisuuden aktivoimista, kokeilemista. Johtajalla täytyy olla harjoitusstrategia. Palapelin rakentaminen voi olla niin monimutkaista, että muusikoista saattaa aluksi tuntua siltä, ettei musiikissa olisikaan muuta kuin ne tekniset palat, mutta kyllä hyvässä teoksessa aina on. Se ydin pitää löytää, ja siihen tarvitaan myös orkesteri, jolla on kylliksi valmiuksia. Suomalaisilla orkestereilla ne valmiudet ovat erityisen hyvät, samoin kuin avoin asenne, jota ilman mikään ei toimi.”
Kun Mälkki aikoinaan alkoi johtaa yhä enemmän nykymusiikkia, se muutti hänen suhdettaan myös partituureihin ylipäätään.
”Suhteesta tuli enemmän minun ja säveltäjän välinen. Kun on työstänyt musiikkia elävien säveltäjien kanssa, on tullut rohkeutta luottaa intuitioonsa myös historiallisen musiikin suhteen.”
Mälkki toivookin voivansa antaa aloitteleville kapellimestareille rohkeutta tarttua teoksiin omista lähtökohdistaan.
”On ilmiselvää, että tyylilajit täytyy olla hallussa, mutta me emme voi muuttua 1800-luvun ihmisiksi. Antiikin ja Shakespearen näytelmätkin ovat tätä päivää, intohimot ovat samoja. Musiikkiin on löydettävä tuoreus.”
Ei tähtiä vaan ammattilaisia
Suomalaisen kapellimestari-instituution vaalimiseen Mälkki suhtautuu kunniatehtävänä, johon liittyy eettistä vastuuta.
”Tämä ei ole tuotantolaitos, vaan jokainen opiskelija on yksilö. Ketään ei pidä yrittää muokata tiettyyn formaattiin.”
Haastattelua tehdessä uuden kapuluokan ensimmäinen opetusperiodi on juuri takana. Mälkki on innoissaan saatuaan ensikosketuksen ryhmään. Jokaisen kanssa käytiin myös keskustelua toiveista ja motivaatioista.
”Kapellimestarin työssä on paljon vaistopohjaista. Tietyt taipumukset on oltava olemassa, tietty reaktiivisuus, rytmin taju, motorinen lahjakkuus, musiikin hahmotus. Se tulee nopeasti ilmi siitä, miten kukin johtaa.”
Mälkki pohtii, että kaikkein ratkaisevin etappi koulutuksen onnistumisen kannalta saattaakin olla itse opiskelijavalinta. Monissa opinahjoissa orkesterinjohto-opinnot painottuvat teoreettiseen osaamiseen. Sibelius-Akatemiakin edellyttää kapellimestarikokelailta kattavia teoriataitoja, mutta koulutus eroaa monista muista käytäntö- ja persoonalähtöisyydessä. Hakemukseen sisällytetään johtamis- ja harjoittamisvideo, ja valintakokeisiin sisältyy haastattelun ja soittonäytteen lisäksi johtamiskoe.
”Juuri johtamisnäytteessä näkee, onko hakijassa se kipinä. Moni varmasti opiskelisi mielellään orkesterinjohtoa, mutta tämä on kallis koulutus, ja velvollisuutemme on kouluttaa vain niitä, joilla on realistiset mahdollisuudet ammattiuralle.
Karriäärilähtöiseen lähestymistapaan ja nuorten preppaamiseen tähdiksi Mälkki ei usko. Se ei tule toimimaan. Toki työssä täytyy pystyä erottumaan, mutta imago ei voi olla keskiössä.
”On eri asia olla tähti kuin olla ammatissaan huipputasolla”, hän sanoo. ”Koulutuksen on annettava todella hyvät työkalut tähän ammattiin. Hyviä kapellimestareita tarvitaan koko ajan, kaikkialla. Jos tekee työnsä hyvin ja keskittyy oikeisiin asioihin, se tulee kantamaan.”
Suomalaista kapukoulua luonnehtii Mälkin mukaan pragmaattisuus, kollegiaalisuus ja työnteon asenne. Persoona voi kehittyä vapaammin, kun hallittu riskinotto sallitaan. Se on tärkeää, sillä ”kapellimestarin positiossa ei ole mitään muuta uskottavaa keinoa kuin olla oma itsensä.”
Enemmän on enemmän
Itsetuntemuksen lisääntyminen oli oleellinen osa Susanna Mälkin omaakin polkua. Hänellä oli jo ura orkesterisellistinä, ja Turun sellokilpailun voitto 1994 poiki myös solistitehtäviä. Vuotta myöhemmin Mälkki kuitenkin aloitti kapellimestariopinnot Sibelius-Akatemiassa.
”Olin ujo, mutta se ujous ei ollut epävarmuutta”, hän pohtii. ”Tiesin mihin uskoin, ja minulla oli aina ollut tunne, että minulla on tärkeää sanottavaa. Itsevarmuutta olen joutunut rakentamaan, koska itselle asettamani vaatimustaso oli niin monumentaalinen.”
Vaativuus opetti kuitenkin työteliäisyyttä. Itsevarmuus tai kunnianhimo eivät yksinään kanna, vaan kapellimestariksi tullakseen on oltava valmis tekemään paljon työtä, Mälkki korostaa. Kapellimestariluokalla hän löysi inspiraatiota ja vahvistusta samanhenkisestä kaveriporukasta. Kaikkein tärkeintä oli saada kokemusta orkesterin edessä.
”Vasta silloin tajusin, että olin aina ajatellut musiikkia niin kuin kapellimestari. Olin kyllä motivoitunut oppimaan soittimen kaikki salat, mutta minulla ei ollut siihen fanaattisuutta, ei solistihaaveita, en ajatellut, että sello on maailmani. Orkesterin kokonaisvaltaisuus oli se, mihin veri veti.”
Viime vuosina se on vetänyt yhä enemmän näyttämön äärelle. Työviikot suuntautuvat vuosi vuodelta enemmän oopperan puolelle.
”Orkesterimaailma viehätti jo sellistiaikoina, koska se vain on ’enemmän’. Kun sain soittaa konserttoja, se oli totta kai kivaa, mutta uljaimpia minusta olivat aina orkesterin välisoitot. Oopperan parissa tunnen olevani aivan tämän kokonaisvaltaisuuden ytimessä. Oopperassa kaikki on enemmän, ja ehkä siksi kaikki eivät siitä pidä – mutta minusta se on parasta mitä on olemassa.”
Irti lokeroista
Rakkaus oopperaan on syttynyt vähitellen, mutta laulutaide on aina ollut Mälkille tärkeää.
”Monesti kapellimestarit valitsevat jo aika varhain, lähtevätkö ooppera- vai orkesterimaailmaan, ja itse valitsin jälkimmäisen, koska se oli ollut kotini muusikkona. Mutta aina kun orkesterin eteen tuli laulusolisti, musiikkiin avautui uusi dimensio.”
Yksi silta oopperamaailmaan olivat luonnollisesti nykyoopperat Kaija Saariaholta ja muilta, mutta perinteistäkin oopperaa Mälkki oli tehnyt jo uransa alussa, vähä vähältä. Alan bisneslogiikka ei kuitenkaan suosi monipuolisuutta.
”Jokainen lokeroidaan. Minuun oli isketty myös se nykkärileima, eivätkä oopperatalot pitkään aikaan uskoneet, että voisin tykätä oopperasta tai ymmärtää siitä mitään.”
Ja osittain kyse oli vain malttamisesta. Ensimmäistä Bruckneriaankin Mälkki kertoo odottaneensa 15 vuotta. Pian hän tekee ensimmäisen Tristaninsa Barcelonan Liceu-teatterissa.
”Wagner vaatii musiikillista kypsyyttä, ettei lähde ihan jokaiseen asiaan mukaan, vaan malttaa rakentaa linjaa.”
Mälkki nauttii prosessista ”oopperan komentosillalla”, produktion rakentamisesta ja roolihahmojen synnyttämisestä laulajien kanssa. Viime kesänä hän johti Baijerin valtionoopperassa harvinaisuuden, Faurén ainoan oopperan Pénélope. Ranskalainen 1800-luvun ohjelmisto saa 20 vuotta Ranskassa asuneen Mälkin hyrisemään. Haastattelua tehdessä meneillään oli viikko Radion sinfoniaorkesterin kanssa, ohjelmassa Berliozin konserttiaaria, eräänlainen miniooppera Kleopatra.
”Berliozin Fantastinen sinfonia on se teos, joka aikoinaan sai minut haluamaan kapellimestariksi! Sen hulluus kolahti jo nuorena.”
Oopperassa Mälkkiin vetoavat intensiteetti ja inhimillisyys.
”Lauluäänen ekspressiivisyys ja teatterin dramaattisuus on sellaista, jossa täytyy olla todella läsnä eri lailla kuin missään muussa.”
”Minulle ooppera ei ole keinomaailma, vaan todellinen maailma, enemmän kuin tämä maailma. Siellä pureudutaan asioiden ytimeen. Kaikki on 150 prosenttista. Elämä, kuolema, viha ja rakkaus. Se on puhdistavaa.”
Nyt hän toivoo voivansa pedagogina avata uusia ovia nuorten ajatteluun.
”On todella paljon erilaisia vastauksia siihen, miten olla hyvä kapellimestari, kun löytää sen, mikä itselle tuntuu oikealta.”
