Miten Jörg Widmann ehtiikään! Kiireistä solistiuraa tekevä tähtiklarinetisti on jo usean vuoden ajan myös johtanut orkestereita, eikä tiukka esiintymiskalenteri estä häntä olemasta Saksan nykysäveltäjien kärkijoukossa monipuolisella ja laajalla tuotannollaan.
Widmann on Suomessakin tuttu. Marraskuussa on luvassa Widmannin solistivierailu HKO:n kanssa ja tämän alttoviulukonserton esitys RSO:n konsertissa, ja eilen Widmann saapui kamaritrionsa kanssa G Livelabiin Punavuoren Kamarimusiikkiyhdistyksen kutsumana. Kyseessä oli huippumuusikkojen herkullinen kamaritapaus. Widmann, alttoviulisti Tabea Zimmermann ja unkarilaispianisti Dénes Várjon jatkavat Helsingistä pienoiskiertueelle mm. Kölniin ja Berliiniin.
Klarinetin, alttoviulun ja pianon eriskummallinen kokoonpano tunnetaan Mozartin Kegelstatt-triosta, joka päätti konsertin leppeästi; mainion ohjelman keskiössä oli kuitenkin Widmannille läheisen Schumannin fantasiamusiikki ja sen kanssa rakastuneesti kommunikoiva Widmannin trio vuodelta 2015, nimeltään Es war einmal eli ”Olipa kerran”. Samaa kokoonpanoa Schumann käytti myöhäisessä Märchenerzählungen-miniatyyrisarjassa (Sadunomaisia kertomuksia), joka puolestaan soi saumattomasti yhteen sellistien omakseen ottaman mutta alunperin klarinetille sävelletyn Fantasiestücke op. 73 (Fantasiakappaleita) sekä Märchenbilder-alttoviulusarjan (Satukuvia) kanssa.
Widmann esitti myös oman vauhdikkaan soolofantasiansa vuodelta 1993, ja vaikka tämä hämmästyttävä taiteilija olikin konsertin päähenkilö, huomion varasti aikamme kiistatta hienoin alttoviulisti Tabea Zimmermann. Soinnin samettinen kiiltävyys ja hätkähdyttävä iskukyky ovat vertaansa vailla, ja kaiken kukkuraksi Zimmermann on henkeäsalpaava kamarimuusikko. Sama päti myös trion muihin jäseniin. ”] Virtuaaliakustiikka mahdollisti äärimmäisen intiimeillä sävyillä herkistelyn, ja kaikista huumorin ja seikkailun hetkistä huolimatta konsertista jäi päällimmäisenä mieleen trion ihastuttavan painottomasti hengittävä musisointi. Mitään ei prässätty tukkoon tai ilmaisua puskettu ulos, vaan ote oli taipuisa, kiireetön ja pienimpiä sävyjä kuulosteleva. Sellistien kuulee usein kiihkoilevan Fantasiastücke-sarjassa, mutta Widmann ei tavoitellut suuria sointeja tai tunnemyrskyjä vaan kutkuttelevimpia nyansseja. Myös Dénes Várjon soitti koko illan irtonaisella, valoisalla otteella.
Widmann nojaa sävellyksissään usein 1800-luvun saksalaisiin säveltäjiin. Viittausten sijaan hän antaa näiden ilmaisun kannatella omaansa ja häälyä sen takana. Näin myös Es war einmal -triossa, joka satuaiheillaan muodosti suoran vastinparin Schumannin Märchenerzählungen-triolle. Silloinkin, kun Widmann heilahti Lachenmann-henkiseen hälypointillismiin tai minimalistiseen leijuntaan, Schumannin satumusiikin pulssi tuntui taustalla. Widmannille ominaisella tavalla schumannilaisuus melodiamuotoineen pyrki välillä esiin sellaisenaan, päällekkäin Widmannin oman tekstuurin kanssa, eräänlaisena kuvajaisena. Romantiikan ja nykyajan maailmat eivät hahmottuneet kontrasteina, vaan muodostivat Widmannin sanonnassa yhtenäisen, joskin yllätyksekkään kokonaisuuden.
Romantiikan fantasiahenki oli Widmannin käsissä pyöräytetty hyperaktiiviseksi kujeellisuudeksi, joka välillä hiljeni melankoliseksi. Jos Schumannin satuminiatyyrit muodostavat eräänlaisia löyhästi yhteen liittyviä kuvasarjoja, Widmannin teoksessa siirryttiin jyrkissä kulmissa, vailla taukoa kuumasta orientalismista jäätikön hälymaalailuun ja humoristisesti pyrähtelevään tarinankerrontaan. Viimeinen osa viittasi satujen lopetuskaavaan ”ja mikäli eivät ole kuolleet, he elävät onnellisina tänäkin päivänä”. Se muodosti värikkäälle sarjalle hitaaksi venytetyn, arvoituksellisesti hiipuvan epilogin.
Auli Särkiö-Pitkänen
G Livelab 10.10. klo 19
Jörg Widmann, klarinetti
Tabea Zimmermann, alttoviulu
Dénes Várjon, piano
Schumann, Widmann, Mozart
