RADION SINFONIAORKESTERI viettää itsenäisyyspäivää kahdella ykköskaartiinkuuluvan säveltäjän kantaesityksellä. Marraskuussa PianoEspoo tarjosi neljä tuoretta pianokonserttoa, ja muutenkin syksy on ollut uusien teosten sesonkia – Suomen säveltäjät ry:n Rondoon kokoama kantaesityspalsta on ollut harvoin näin runsas. Jos edes osa tästä lankeaa Suomi 100 -juhlien ansioksi, se on jo positiivista taaksepäin katsoneelta vuodelta.
Kokosimme tähän lehteen muutamia näkökulmia suomalaisen musiikin tulevaisuudesta. Riikka Talvitie esittää kiinnostavan vision: yksinäisen neron traditiosta kumpuava säveltäjyys saa uuden, avoimemman luonteen, monitaiteellisuus ja yhteisöllisyys korostuvat, ja säveltäjän, esittäjän ja sovittajan roolit sekoittuvat. Alan demokratisoitumista ennakoivat myös musiikkiopistojen uudet opetussuunnitelmat, jotka korostavat säveltämisen roolia yleisten aineiden opetuksessa. On hienoa, jos säveltäjyys saa tämän myötä laajempaa yhteiskunnallista painoarvoa – kunhan tunnustetaan se, että yksilöllisellä luovuudella ja korkeilla laatukriteereilläkin on vielä paikkansa.
JUHLAVUONNA ON tullut jälleen kerran esiin se, että musiikkia kyllä käytetään kansallisen ylpeyden aiheena, mutta samaan aikaan juuritasolla tehdään myyräntyötä saavutusten sabotoimiseksi. Viimeisin uutinen on Tampereen ammattikorkeakoulun käsittämätön päätös lopettaa säveltäjien koulutus. Jouni Kaipaisen aloittama ja nyt Hannu Pohjannoron jatkama linja on tarjonnut tärkeän vaihtoehdon Sibelius-Akatemialle. Työllisyyden näkökulmatkin lyövät päätöstä korville, sillä juuri nyt säveltäjän koulutuksen saaneilla olisi enemmän kysyntää kuin koskaan edellä mainitun musiikkiopistojen ops-uudistuksen takia. Häpeä Tampereelle, joka on yrittänyt profiloitua kulttuurilla.
Syksyn huonoihin uutisiin kuuluu myös nuoriso-orkesteri Vivon rahoituksen lopettaminen uuden nuorisolain myötä. Kyseessä on viimeinen elossa ollut valtakunnallinen nuorten orkesterihanke. Opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi nyt paikata päätös muulla tavoin, esimerkiksi antamalla musiikkiopistoille erityisrahoitusta yhteisten orkesteriprojektien luomiseksi.
Keski-Pohjanmaan kamariorkesteria uhannut avustusleikkaus saatiin torjuttua, mutta jo se, että Kokkolan kaupunginjohtaja esittää sellaista, kertoo siitä, että päättäjien arvomaailma ei ole kohdallaan. Monessa orkesterissa tilanne on vielä pahempi – katsotaan vaikka Vaasan kuihtuvia ohjelmia. Ilman kulttuuria kasvukeskusten ulkopuolinen Suomi vajoaa henkiseen apatiaan, mikä vain kiihdyttää talouden alamäkeä ja muuttotappioita.
VIRALLISTEN SUOMI 100 -ohjelmien saldo jää ainakin musiikin osalta vaisuksi. Kansallisen yhteisyyden teema ei juurikaan kiinnostanut säveltaiteilijoita, mitä en yhtään ihmettele. No, Tuntematon sotilas sentään vetää väkeä elokuvissa, ja Kansallisbaletin Kalevalanmaassa vyörytetään lavalle kaikki kliseet siitä, mitä on Suomi ja suomalaisuus.
Mahdummeko todella näin stereotyyppiseen kertomukseen? Hoilataan yhdessä Satumaa -tangoa, harrastetaan lavatansseja ja eukonkantoa ja ihaillaan mäkihyppääjiä ja muita sankareitamme. Tulevaisuutta ei kannata ajatella. Esityksen voi kokea hyväntahtoisena viihteenä, mutta onko se sitä? Itse koin sen perimmäiset arvot pelottavina.
