Musiikin Aika pohtii kehollisuutta, esitystilanteita ja digiajan vaikutuksia

Festivaalin säveltäjä-esiintyjävieraat Jennifer Walshe ja Tomomi Adachi. © Cristina Marx

Viitasaarella 3.-9.7.2018 järjestettävä, jo 36 vuoden ikään ehtinyt Musiikin Aika -nykymusiikkifestivaali julistaa tänä vuonna teemakseen ”Bodies & Rooms”. Taiteellisen johtajan Johan Tallgrenin sanoin ”keskustelu tiloista tai huoneista ei ole taiteen saralla yksinomaan keskustelua näyttämöistä ja saleista, se on myös keskustelua lainalaisuuksista yleisön, esittäjien ja tekijöiden välillä”. Tallgrenin mukaan digitaalinen vallankumous on sekä muovannut keskittymiskykyämme että mullistanut käsityksemme yhteisöistä, tiloista ja demokratiasta.

Kehollisuutta tutkitaan varsinkin festivaalin avaus- ja päätöskonserteissa. Avajaisteos The Otheroom (2016) on norjalaissäveltäjä Rolf Wallinin sekä koreografipari Heine Avdalin ja Yukiko Shinozakin osittain interaktiivinen musiikkitilateos, jossa yleisö on osana tuntematonta pseudorituaalia, vailla määriteltyä katsomoa, muusikoiden liikkuessa rullattavilla jalustoilla. Festivaalin päättävä Wojtek Blecharzin Body Opera (2016) puolestaan haluaa hajottaa esiintyjän yksinoikeuden valokeilaan tarjoamalla yleisölle niin kaiuttimin varustettuja tyynyjä kuin osallistavia työkaluja. Jukka Louhivuoren kehittelemissä ääni-installaatioissa voi luoda sfäärien harmoniaa kehon liikkeillä tai luoda oma suojatilansa ääneltä tai äänellä.

Digiajan teknologiaa ja sen muokkaamaa elämää käsitellään esimerkiksi Jennifer Walshen ja Brigitta Muntendorfin teoksissa, ja useampi monimediaesityskin on luvassa. Vuoden säveltäjävieraana toimivan Chaya Czernowinin teoksia kuullaan useammassa konsertissa. Musiikin Ajassa ovat käynnissä myös sävellyksen, improvisoinnin sekä elektroniikkalaboratorion kesäkurssit, joiden lopputulokset esitetään festivaalin loppupuolella.

Lähes kaikki festivaalin musiikki on peräisin 2000-luvulta, ja suurin osa teoksista vain muutaman vuoden ikäisiä. Kantaesityksiä on yhteensä kuusi, joiden joukossa esimerkiksi Sampo Haapamäen tilaus-kantaesitys IDEA sekä Suomalaisen barokkiorkesterin Sarah Nemtsovilta tilaama ”beyond its simple space”.

Korjattu 5.7.2018: Musiikin Ajan ja Suomalaisen barokkiorkesterin kirjoitusasu sekä Nemtsovin tilausteoksen nimeen kuuluvat lainausmerkit.

Muuta luettavaa Rondossa

Musiikkiuutisia: Muutoksia orkesterien johdossa, Sibelius-palkinto Saundersille

Aapo Häkkinen jättää HeBon johtajuuden Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen jättää tehtävänsä tämän vuoden lopussa. Häkkinen on johtanut orkesteria vuodesta 2003, ja hänen johdollaan HeBo...

Vantaalla päätetään taiteen perusopetuksen tulevaisuudesta

Taiteen perusopetuksen toimijat ravistelevat kuntapäättäjiä hereille: lasten harrastusmahdollisuuksista säästäminen tulee kalliiksi.   V antaan kaupunginhallitus päätti 10. elokuuta 2026 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on jo vuodesta 2024...

Seela Sella on poissa

  Useat mediat ovat STT:n tiedotteeseen perustuen uutisoineet tänään näyttelijä Seela Sellan menehtyneen 89-vuotiaana. Keväällä Seela Sella kertoi sairastavansa nielusyöpää. Hoitojen päätyttyä hän palasi vielä...

Kahdeksasluokkalaisille suunnattu Taidetestaajat saa jatkoa

Valtioneuvosto ilmoitti 1. syyskuuta budjettiriihensä tiedotustilaisuudessa, että Taidetestaajat saavat 3,5 miljoonan euron määrärahan lukuvuodelle 2027–2028. Vuonna 2017 käynnistynyt, koko maan kattava Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma vie joka...

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...