Moni nykysäveltäjä painottaa, että vaikka hänen musiikissaan olisikin ulkomusiikillisia vaikutteita, teoksella ei ole ohjelmaa eikä se kuvita mitään suoraan. Siksi tuntuu virkistävältä, ettei Sebastian Hillillä vaikuta olevan mitään ohjelmallisuutta vastaan tai tarvetta todistella teostensa itsellisyyttä. Hänen kamarimusiikissaan kuvitetaan ja seurataan tiukasti runoja sekä paneudutaan hellästi esimerkiksi Gesualdon madrigaalityyliin ja acid housen teknosaundeihin.
Hillin toistaiseksi kolmiosainen Paraphrase-sarja oli pääosassa Sibelius-Akatemian Kesän nuoret taiteilijat -sarjan konsertissa, joka oli muotokuva huimaan menestykseen ponnahtaneesta säveltäjästä. Kilpailuvoittoja, kansainvälisiä yhteyksiä ja merkittäviä sävellystilauksia riittää. Alle 30-vuotiaana Hillillä on jo plakkarissaan HKO:n kantaesittämä 45-minuuttinen kuoro-orkesteri-suurteos Affekt, ja RSO on tilannut tämän vuoden itsenäisyyspäiväkonserttiinsa häneltä uuden orkesteriteoksen.
Nyt kuultiin kamarimusiikkiteoksia vuosilta 2013–2016, ja asialla olivat Uusinta Ensemble ja puhallinkvintetti Arktinen Hysteria.
Hillillä on persoonallinen ääni ja kyky vakuuttavasti seurata sitä. Hän viihtyy väkevyyden ja haurauden rajalla ja liikuttelee musiikkia hienostuneesti mutta samalla rennosti. Sävelkieli kiinnittyy tiukasti modernismin jatkumoon komplekseine tekstuureineen ja laajennettuine soittotapoineen, mutta samaan aikaan häntä ei pelota säveltää kuvailevaa, laajakaarisena etenevää musiikkia. Tämä on kiehtova yhdistelmä.
Postmodernien viittailujen ja tyylicocktailien sijaan Paraphrase-teoksissa oleillaan tosissaan jonkin tyylin äärellä. Paraphrase I on Hillin oma versio Sibeliuksen säveltämästä På verandan vid havet -runosta. Piano (Emil Holmström) sitoi yhteen kontrabasson (Adrian Rigopulos), bassoklarinetin (Angel Molinos Bosque) ja englannintorven (Saku Mattila) tummana huokaavia aaltoja.
Hillin musiikki vetäytyy usein syvälle ja kaipaa tilaa ja hiljaisuutta, mutta yhtä luontevasti se tuntuu myös puhkeavan raivoisaan liikkeeseen. Isohkolle ensemblelle sävelletty Paraphrase II ”Giant steps and eden acid” oli riemastuttava teos, joka seilasi 20 minuutin aikana bebopin ja free jazzin rytmisesti nykivistä maailmoista acid housen jyskyttävän rytmiikan äärelle. Muodonmuutos oli vaikuttavalla tavalla hivuttavan hidas, kun taas musiikin pintataso oli koko ajan hikoiluttavassa vipellyksessä, joka laittoi Uusinnan muusikot ja kapellimestari József Hársin koville.
Parafraaseista tuorein kantaesitettiin kaksi vuotta sitten Crusell-viikoilla. Paraphrase III ”Soave dolore” oli illan kauneinta musiikkia, jossa Gesualdoa laulava vokaaliyhtye tuntui jääneen vangiksi Arktisen Hysterian puhaltimien sisään. Jos aiemmissa parafraaseissa hiivittiin vähitellen kohti lähtötyyliä, ”Soave doloressa” puhaltajien soittimiinsa laulamat Gesualdo-fragmentit ja riutuva hälyisyys rohkaistuivat vähitellen täysiääniseksi puhallinmusiikiksi. Teoksen kantaesittäneet huilisti Matti Närhinsalo, oboisti Anni Haapaniemi, klarinetisti Christoffer Sundqvist, käyrätorvensoittaja Tommi Hyytinen ja fagotisti Ann-Louise Wägar tulkitsivat juovuttavasti Gesualdon harmonialuurangon yllä väreilevää musiikkia.
Varhaisempaa tuotantoa edusti confluence/divergence (2013–2015), joka oli ilmiselvä kitarakonsertto: sen ytimessä oli solistin ja pienen yhtyeen vuorovaikutussuhde, ja kolmiosainen muoto käsitti rikkaan ensiosan kadensseineen, mystisen hitaan osan ja leikkisän päätöksen. Petri Kumela soitti solistina tarkasti ja notkeasti. Erityisintä teoksessa oli laajennettujen soittotapojen kekseliäs käyttö. Soittimet jäljittelivät toisiaan niin kameleonttimaisesti, että välillä oli vaikea erottaa, mikä soitin ääntä tuotti. Kumimalleteilla raahaamalla vapautui niin kitaran, harpun (Päivi Severeide) kuin patarumpujenkin (Naoki Yasuda) pinnoilta sellon mouruntaa (Pinja Laine) ja huilun puhetta (Malla Vivolin) matkivia houreisia ääniä. Erityisesti harppua oli käsitelty ilahduttavan värikkäästi. Efekteistä ei ollut kyse, vaan sointiväreistä oli sommiteltu taitava kokonaisuus.
Kaikissa teoksissa oli kuultavissa Hillin omaperäinen, elegantti ote muotoon. Elogio de la sombra on yhdeksänosainen miniatyyrisarja jousikvartetille (Maria Puusaari, Aleksi Kotila, Max Savikangas, Pinja Laine), joka ikään kuin lausuu Jorge Luis Borgesin runoja. Se, ettei alkuperäisiä runoja ollut nähtävillä tuntui vain korostavan musiikin sanamaalailua: jokaisella eleellä, niin uhkaavilla hälyillä kuin takkuisella puhetulvalla, oli selvä lataus. Vaikka sarja poukahteli vastakohdasta toiseen, tunnelma säilyi koko ajan yhtenäisenä tutkaillen syvällisesti Borgesin varjoisaa, unenomaista maailmaa.
Auli Särkiö-Pitkänen
Musiikkitalon Camerata-sali 21.8. klo 19
Kesän nuoret taiteilijat: säveltäjä Sebastian Hilli
Uusinta Ensemble
Arktinen Hysteria
Petri Kumela, kitara
József Hárs, kapellimestari
