Kun Susanna Mälkki kaksi vuotta sitten aloitti Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina, hän toi syksyn avuskonserttiinsa kaleidoskooppimaisen ketjun yllättävästi toisiinsa yhdistyviä pienempiä teoksia. Tämä kausi, joka tarkentaa HKO:n kielialueteemoja jatkaen angloamerikkalaiseen musiikkiin, käynnistettiin hieman samantapaisella jännittävällä ohjelmalla. Sitä kehystivät Charles Ivesin ja George Gershwinin teokset, jotka heijastavat toisaalta perinteistä ja idyllistä, toisaalta urbaania ja muuttuvaista amerikkalaisuutta. Niiden välissä oli Yhdysvaltoihin emigroituneen Arnold Schönbergin pianokonsertto sekä angloamerikkalaisissa maissa rakastetun Sibeliuksemme kaksi pikkukappaletta.
Oli hauskaa, että tähtipianisti Kirill Gerstein oli työllistetty kahteen solistinumeroon, Schönbergin pianokonserton (1942) lisäksi Gershwinin Siniseen rapsodiaan, josta kuultiin nyt vuoden 1924 kantaesitystilannetta muistuttava pienemmän kokoonpanon versio. Samanlainen versio on käytössä myös Gersteinin tuoreehkolla Gershwin-levyllä.
Schönberg-esityksestä sukeutui yhteissoiton juhlaa: tunteikkaasti ja tarinallisesti soittanut Gerstein vuorovaikutti orkesterin kanssa tarkkaavaisesti, pulppuili välillä taka-alalla, sulautui osaksi orkesteria ja pulpahti sitten taas pinnalle kauniisti laulavalla linjallaan. Mälkki nosti orkesterin keskeiseen rooliin muotoillen yksityiskohdat ilmeikkäästi ja kiristäen tunnelmaa alun asiallisesta leppoisuudesta ankaraan uhkaavuuteen. Viimeinen osa elehti ensin pirullisen stoalaisena, kunnes rauhoittui tyytyväiseen ilakointiin.
Sinistä rapsodiaa kuullaan useimmiten sinfoniaorkesteriversiona, ja pienoisorkesteri sai hieman kaipaamaan sointimuhkeutta. Pienemmän porukan tulkinnassa myös jazzaavaa rohkeutta olisi tarvittu hiven enemmän, vaikka soittajien soolot, etunenässä Osmo Linkolan rempseä klarinetti, olivatkin mainioita. Rapsodia punoo yhteen populaareja ja romanttis-virtuoottisia jaksoja värikylläiseksi suurkaupunkimaisemaksi, ja Gersteinin otteissa yhdistyivät intiimisti myhäilevä jazz ja Rahmaninov-henkinen briljanttius. Lavan keskelle siirretty piano soi kuitenkin vaimeammin kuin Schönbergissä, ja Gerstein tuntui välillä jopa varovaiselta. Jazzinsa osaava pianisti olisi voinut höllätä nutturaa svengaavissa kohdissa enemmänkin, nyt irrottelut jäivät välähdyksiksi. Rennompi meno oli ylimääräisessä, Earl Wildin Gershwin-transkriptiossa I Got Rhythm.
Toisen puoliskon aluksi orkesteri soitti Sibeliuksen Dryadin ja Tanssi-intermezzon, joista jälkimmäinen tarjosi verevästi soineessa varietee-hengessään hauskan sillan Gershwiniin. Dryadi (1910) on mystisesti aavisteleva pienoismaalaus, jonka Mälkki tulkitsi korostetun painavin tempoin ja toi siihen roppakaupalla symbolistista tummuutta pyrähtelevän välähdyksenomaisuuden sijaan. HKO:n syvä sointi tuli hienosti esiin.
Konsertti alkoi suurenmoisen Charles Ivesin sinfoniamaisella teoksella Kolme paikkaa Uudessa Englannissa (1908–1914). Ivesin tavaramerkkinä on amerikkalaisen arjen musiikin, soittokuntakappaleiden, virsien, työlaulujen ja kansansävelmien etäännyttäminen modernin sointimaton sisälle kubistisiksi maisemiksi. Kyseisen sävellyksen kahdessa ensimmäisessä osassa materiaalina ovat isänmaalliset laulut ja aiheena itsenäisyys- ja sisällissotien sankarit, viimeinen osa taas vie kesyttömän luonnon äärelle Housatonic-joelle.
Tähän osaan oli nyt tuotu mukaan Musiikkitalon Kuoro laulamaan alunperin vain orkesterista kaikuvaa virsimäistä teemaa, joka sumun tavoin leijuu mahtavana virtailevan joen yllä. Kuoron yksiääninen laulu kajahti yhtenäisenä ja tunnepitoisena. Ensimmäisessä osassa orkesteri liikutteli hienostuneesti harrasta sointiusvaa, jonka lävitse, kuin ajallisen etäisyyden himmentäminä, seilasi melodianhaivenia. Keskimmäinen osa leikkaa hiljaisen melankolian päälle räimeänä megaparaatina, jonka päällekkäisiä sävelmiä Mälkki kannatteli muhkean veistoksellisesti.
Uusi kausi toi muassaan myös kivoja oheisohjelmaideoita: Musiikkitalon ulkonäytölle ennen konserttia heijastettavia videoteoksia sekä kuukausittaisia jälkiklubeja moninaisine ohjelmineen.
Auli Särkiö-Pitkänen
Musiikkitalo 7.9. klo 19
Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Susanna Mälkki
Kirill Gerstein, piano
Musiikkitalon Kuoro, valm. Jani Sivén
Ives, Schönberg, Sibelius, Gershwin
