Arvio: Tampere Jazz Happening 3.11. Hamid Drake & Yuko Oshima; Denys Baptiste: The Late Trane; Rymden.
Tampere Jazz Happeningin pyhäinpäivän ilta Pakkahuoneella alkoi kahden rumpalin, amerikkalaisen Hamid Draken ja japanilaisen Yuko Oshiman vapaalla improvisoinnilla. Vaikka helposti kuvittelisi 60 minuutin duorummuttelun olevan pidemmän päälle raskasta kuunneltavaa, osoittivat Drake ja Oshima olevansa sekä kuuntelun ja kommunikoinnin rautaisia eksperttejä että suuria ja syvämietteisiä sieluja. Rumpalit pallottelivat salamannopealla reagoinnilla vuoroja ja vetovastuita, ja osasivat kiehtovasti täydentää kulloistakin väripalettia juuri niillä puuttuvilla saundeilla ja sävyillä. Epätavalliset fraasit, ääniyhdistelmät ja polyrytmiikat (tai epärytmiikat) riemastuttivat ja ihastuttivat.
Pintapuolisen kaoottisuuden alla sykki vahva tietoisuus pulssista ja suunnasta, ja teknistä osaamistakin väläyteltiin impulsiivisina ryöppyinä. ”Zen ja rummun lyömisen taito” oli vahvasti läsnä vaivattomuuden ja intuitiivisuuden yhdistelmässä. Duosoitto koki vaivihkaisen metamorfoosin kohti alkuperäiskansojen hypnoottisempia maisemia Draken siirtyessä kehärummun ja laulun puoleen – johon Oshima loi kontrastia klassisen japanilaisen teatterin kaltaisilla kommenttieleillä. Esitys oli matka syviin sisäisiin sfääreihin, joista heräsi merkitykselliseen ja virkistyneeseen tilaan.
Brittiläisen saksofonistin Denys Baptisten The Late Trane –projekti otti suurennuslasinsa alle saksofonistilegenda John Coltranen ehtoovaiheen tuotannon. Työvälineet tarkasteluun vaihtelivat kappaleesta toiseen: Personal Spacessa oltiin pulssittoman freen äärellä, Ascent muodostui 1970-luvun funk-vaikutteiseksi riffijazziksi hieman Herbie Hancockin tyyliin, Peace on Earth oli ekspressiivinen saksofonin ja pianon hidas duetto ja After the Rain löysi itseensä jopa reggae-vaihteen.
Baptiste kommunikoi herkeämättä bändinsä kanssa, ja heittäytyi sooloissaan virtaavan ajan kannateltavaksi löytämään omanlaistaan, kliseisiä idiomeja välttävää sanottavaa. Mieleenpainuvaksi jäi tarkkaan hallittu ja vaivattoman kuuloinen altissimorekisterin käyttö. Rumpali Rod Youngin ja basisti Larry Bartleyn kompista löytyi yllättävän paljon nyanssirikasta pallottelua. Kosketinsoittaja Nikki Yeoh ei syntetisaattorin parissa tuntunut olevan oikein kotonaan, mutta pianon ääressä hän hoiti tonttinsa mainiolla heittäytymisellä.
Edesmenneen Esbjörn Svenssonin triosta tutut basisti Dan Berglund ja rumpali Magnus Öström ovat yhdistäneet Rymden-yhtyeessä voimansa norjalaispianisti Bugge Wesseltoftin kanssa. Rymdenin musiikki oli illan keikoista kenties sisäiseen pohdintaan kääntyneintä, eikä siksi illan viimeisen esiintyjän paikka kahden energisen ja groovepohjaisen aktin jälkeen ollut se otollisin. Kappaleissa oli kuultavissa runsaasti etenkin rock-vaikutteita, eikä Wesseltoft arkaillut väännellä säröä flyygeliinsä tai muljuttaa syntetisaattoristaan villejä ja haastavia saundeja.
Myös niitä perinteisempiä kuulaita ja melankolisia skandinaavisia hetkiä löytyi, samoin jännittynyttä itämaista modaalista väriä hieman Tigran Hamasyanin tyyliin. Wesseltoftin sooloissa oli hymyilyttävää röyhkeyttä, mutta eniten leuka loksahti Berglundin basismista, joka vaihteli kontrabasson kitaranomaisesta sointunappailusta ja rytmikkäistä muuntuvista ostinatoista aina todella tarkkaan ja kirkkaaseen jousella soittoon. Hämyisä matka päättyi pelimannimaisen energiseen Bergeniin ja tuutulauluisaan encoreen.
Santeri Kaipiainen
