Arvio: UMO Helsinki Jazz Orchestra plays Stravinsky. Stefan Pasborg, rummut, Ville Vannemaa, kapellimestari. G Livelab, Helsinki 17.10.2019.
Kiinnostavaa uraa muun muassa Odessa 5 –yhtyeensä kanssa tekevä tanskalaisrumpali Stefan Pasborg (s. 1974) kertoi torstaina Helsingin G Livelabissa äitinsä olleen Tanskan kuninkaallisessa baletissa tanssijana, ja sitä kautta pikku-Stefan jo kolmevuotiaana vaikuttui Igor Stravinskyn kuuluisista venäläisen kauden teoksista. Kevätuhrista ja Tulilinnusta tekemiään sovituksia rummuille, koskettimille ja tenorisaksofonille hän on kuljetellut ohjelmistossaan jo useita vuosia, ja tällä viikolla UMO Helsinki Jazz Orchestran vieraana käydessään Pasborg toi tuliaisinaan maanmiehensä Chappe Jensenin tekemän big band -orkestraation.
Klassisten teosten sovittaminen rytmimusiikin yhtyemuodoille ei todellakaan ole uusi ajatus. Emerson, Lake & Palmer -rocktrio levytti Musorgskin Näyttelykuvat jo vuonna 1971, ja kölniläinen WDR Big Band on sovittanut J. S. Bachin Jouluoratorion. Myös Kevätuhrista on olemassa The Bad Plus -jazztrion lähes transkriptionomainen versio. Pasborgin ote Stravinskyn teoksista on kuitenkin pikemminkin nimenomaan edellä mainittuun ELP:iin verrattavissa: teemoja, rytmejä ja harmonioita käsitellään nimeonmaan jazz-standardien tavoin, eli rakennusmateriaalina autonomisille kappaleille improvisoituine sooloineen.
Kevätuhrin Johdannossa Pasborgin pehmeiden peltien, Seppo Kantosen vaimean syntetisaattorimaailman ja saksofonisolisti Jussi Kannasteen tulkitsemien teemojen vapaa leijunta oli omanlaisensa free jazz -versio alkuperäisen osan luonnonäänisestä kollaasista, ja Kannaste tarttui soolossaan hyvin juuri vapaamman improvisaation suuntaan. Nuorten tyttöjen tanssien tunnistettavan rytmisen jynkytyksen jälkeen alkava bassosyntetisaattorin ostinato sai täysin takavasemmalta seurakseen Pasborgin suoran beat-kompin tavalla, joka räjäytti spontaanin naurun: simppeli groove muistutti Billie Jeania tai Peter Gunn Themeä. Samoin Kannaste omi itselleen trumpettien laskevan kromaattisen kuvion ja käytti sitä rock-saksofonistin tavoin Chuck Berry -henkisenä likkinä. Röyhkeitä vetoja – lähes skandaalinomaisia, mutta eikös niin ollut myös Kevätuhrin ensi-ilta?
Kevään piiritansseista oli Pasborgin näkemyksessä tullut kolmimuunteinen afrojazz-fuusio, joka puolestaan alkoi toteuttaa alkuperäisteoksen toista ideaa, eli balettia: rytmi alkoi saada tanssijalkaa vispaamaan. Kantosen sähköpiano- ja syntetisaattorisoolo oli nautinnollista kuunneltavaa, samoin myös trumpetisti Tero Saarti pärjäili hienosti. Rituaalitanssin melodia oli kuin stonerrock-bändin tulkitsema danse macabre, ja alkuperäinen teema oli saatu lähes renkutuksenomaiseksi, tahallisen ärsyttäväksi.
Tulilintu jatkoi samoilla linjoilla, alun hämyisiä hipellyksiä myöten. Johdannon teema soi mehevän paksuna akustis-synteettisenä unisonona, jonka osana myös pörisi Max Zengerin vaihtosoitinarsenaalista löytynyt kontrabassoklarinetti. Prinsessojen leikki kultaisilla omenoilla äityi New Orleans -henkiseksi 2nd line -ilotteluksi päällekkäisine improvisointeineen; Aarne Riikosen lyömäsoitinsoolo oli mestarillinen taidonnäyte. Infernaalisesta tanssista oli yllättäen sovitettu himmailevan cool Dave Brubeck -mainen versio; Tomi Nikun wah-pedaalin kautta soitetussa trumpettisoolossa oli hyvää meininkiä. Pasborg itse pysytteli soittaessaan melko maltillisesti taka-alalla, ollen sekä hyvin epätraditionaalinen jazz-soittajaksi että yllättävän suoraviivainen. Kadenssinomainen rumpusoolo ennen koraalinomaista finaalia väläytteli kuitenkin myös tanskalaisen virtuoottista tiukkuutta kuin purkaen varaventtiilin tavoin kaikki tykityspaineet.
Pintatasoa enempää Pasborgin sovituksia ei välttämättä edes kannata yrittää verrata Stravinskyn alkuperäisiin mestariteoksiin. Mutta miksi ihmeessä edes pitäisikään sovittaa orjallisesti big bandille jotain, joka niin upeasti juuri isolla orkesterilla toimii? Kuten oma jazzpiano-opettajani aikanaan sanoi: ”Sovita täysin oma versio, muutenhan toistat vain jotain jo tehtyä, mutta huonommin.” Jazzin suurena ystävänä Igor-vainaa luultavasti olisi myhäillyt haudassaan.
Santeri Kaipiainen
