Arvio: Radion sinfoniaorkesterin muusikot, Musiikkitalo 10.3.2021. Laura Vikman, viulu; Kirill Kozlovski, piano; Christoffer Sundqvist, klarinetti; Tomas Nuñez, sello. Grimes, Messiaen.
Sulkutilaan siirtyminen sai Radion sinfoniaorkesterin päättämään turvata muusikkojensa terveyden ja siirtymään kamarimusiikin esittämiseen maaliskuun ajaksi. Jälleen ohjelmasta oli löydettävissä tartuntojen kiihtymiseen sopivaa symboliikkaa 1900-luvun kamarimusiikin ehdottoman klassikon, Olivier Messiaenin (1908–1992) Aikojen lopun kvarteton myötä.
Viulisti Laura Vikmanin, sellisti Tomas Nuñezin ja klarinetisti Christoffer Sundqvistin kokoonpanoa oli tullut täydentämään orkesterin ulkopuolelta pianisti Kirill Kozlovski, joka alkupalaksi soitti skottisäveltäjä Helen Grimesin (s. 1981) Kymmenen miniatyyriä. Ne sopivat myös tunnelmaltaan Messiaenin pariksi, tuoden sävelkieleltään paikoitellen mieleen hänen suuren pianosarjansa Kaksikymmentä katsetta Jeesus-lapseen, vaikka tällä kertaa miniatyyrien lyhyys toikin mieleen pikemminkin Webernin riisutun tunnelman – ja myös Ligetin odottamattomuuden. Uteliaat miniatyyrit virtasivat peräkkäin orgaanisesti, kuin vain lyhyen hengityksen niitä erottaen.
Messiaen sävelsi Aikojen lopun kvarteton jouduttuaan saksalaisten vangiksi Görlitzin leirille vuonna 1940, ja sen kokoonpano muodostui vankeina olleiden soittajien mukaan: klarinetti, viulu, sello ja Messiaen itse pianossa; kvartetto kantaesitettiin vangeille ja heidän vartijoilleen tammikuussa 1941. Hartaan katolinen säveltäjä kuvasi kahdeksanosaisella kvartetollaan hurmoksellista näkyään Ilmestyskirjan maailman ja ajan lopusta; osat ikään kuin laskostuvat perättäisiksi kerroksiksi, jotka muodostavat pareja toistensa yli.
Jo ensimmäisen osan (Kristalliliturgia) linnunlaulu paljasti hienostuneisuudessaan soiton olevan loistavalaatuista melko nopeasta ohjelmanvaihdoksesta huolimatta: sulavia vetoja, ja thereminmäisen eteeristä jousisaundia. Toisessa osassa Vikmanin ja Nuñezin linja leijui unenomaisena Kozlovskin hiljalleen putoilevien sointujen muodostamassa staattisessa jännityksessä. Sooloklarinetin kolmannessa osassa Lintujen kuilu Sundqvist löysi upeita piano pianissimo –sävyjä ja yksinäisiä energiaryöpsäyksiä tyhjyyden keskelle. Scherzomaisen neljännen osan yhteisissä linjoissa Messiaenin omintakeiset säveljoukot heittivät tunnelman outoon, paikantamattomissa olevaan kulttuurienväliseen limboon, ja intialaisrytmeistä vaikutteita ottanut kuudennen osan unisono oli tarkkaan toteutettu yhteen hiileen puhaltaminen. Jeesusta ylistävät, venytetyn hitaat viides ja kahdeksas osa olivat kummallisessa kauneudessaan samaan aikaan toismaailmallisia ja lohduttavia.
Kuulin Aikojen lopun kvarteton ensimmäistä kertaa joskus täysi-ikäisyyden kynnyksellä, ja jo silloin tajusin olevani jonkin merkittävän teoksen äärellä, vaikka se väsyttävän pitkältä ja vaikealta tuntuikin. Toistakymmentä vuotta ja paria eri tulkintaa myöhemmin se on kypsynyt kerta kerralta yhä antoisammaksi, ja tämän nelikon soitto oli ihanaa kuunneltavaa.
Santeri Kaipiainen
