”Olen kiinnostunut jousen ja kielen kitkasta, narinoista ja kitinöistä”, kertoo Jouni Hirvelä, jonka viulukonsertto ”Rakka” saa kantaesityksensä Avantin Suvisoitossa. Silti teoksessa on myös louhikoista inpiraationsa saanutta karua kauneutta.
Ominta ilmaisuani on tietynlainen säröytynyt lyyrisyys, hauraat hälypitoiset soinnit sekä hitaiden, aikaa venyttävien sointien kontrastoituminen tiheään puristettuihin sirpaleryöppyihin.”
Näin luonnehti musiikkiaan Jouni Hirvelä (s. 1982) syksyllä 2015. Kuvaus on yhä osuva. Jotain muutoksiakin on silti tapahtunut, ja Hirvelä kertoo nykyisin ”ajattelevansa pitempinä kaarroksina”.
Näitä ”pitempiä kaarroksia” kuullaan, kun Hirvelän viulukonsertto Rakka (2020–21) saa kantaesityksensä Avantin Suvisoitossa 1. heinäkuuta. Solistina on uuden musiikin tulkitsijana tunnettu Eriikka Maalismaa, jonka tilauksesta teos on syntynyt ja jolle se on myös omistettu. Avantia johtaa festivaalin taiteellinen johtaja HK Gruber.
Konserton kantaesityksen oli määrä olla jo vuoden 2020 Suvisoitossa, mutta pandemia peruutti esityksen. Se tarjosi Hirvelälle tilaisuuden korjailla teosta tai ”kirjoittaa se uudelleen” niin kuin hän asian muotoilee ja vakuuttaa, että ”nyt teos on löytänyt oikean muotonsa”.
Hirvelä on opiskellut sävellystä Sibelius-Akatemiassa Veli-Matti Puumalan ja Tapio Nevanlinnan oppilaana ja tekee tällä hetkellä taiteellista tohtorintutkintoaan. Hän on täydentänyt opintojaan mm. Berliinin Universität der Künstessä.
Kysyttäessä Hirvelä nostaa muutamia teoksia esiin tuotannostaan eräänlaisina avainteoksina.
”Atmenwerk uruille ja yhtyeelle (2016) oli minulle tärkeä teos. Löysin siinä pitemmän aikakäsityksen, uppoutumisen sointiin.”
Atmenwerk oli sikälikin merkittävä teos Hirvelän uralla, että se voitti 2017 Japanissa järjestetyn nuorten säveltäjien Irino Prize -kilpailun, johon osallistui 118 teosta 37 maasta.
”Jousikvartetto Saraceno Impressions (2013/15) oli tärkeä jousisoittimien uusien soittotekniikoiden ja uuden jousisoitinklangin mielessä. Kamariyhtyeteoksessa Kokiriko (2014/15) taas tärkeitä olivat puun helähtävät klangit ja musiikin pisteryöpyt”, Hirvelä listaa.
Uusi viulukonsertto on jälleen uusi merkkipaalu Hirvelän tuotannossa. Nimi Rakka viittaa tunturialueiden louhikkoihin.
”Nimi hahmottui vähitellen sävellystyön aikana. Rakka on karheaa mutta samalla karun kaunista maisemaa, ja louhikon toisteiset mutta aina uniikit muodot olivat tärkeitä mielikuvia säveltäessäni teosta”, Hirvelä kertoo.
”Itse sävellystyö alkoi soittimesta, sen pitämisestä kädessä; minulla on kehollinen suhde materiaaliin. Yritän aina saada soittimen käteen alkaessani säveltää jollekin soittimelle, vaikka en osaisi soittaakaan sitä.”
Viulukonsertossa viulu on luonnollisesti keskiössä. Sen osuus on vaativa yksityiskohtiensa runsaudessa ja soittotapojensa rikkaudessa.
”Solistiosuus on vaikeakulkuista maastoa niin kuin rakkakin”, Hirvelä naurahtaa. ”Olen kiinnostunut kitkaisista klangeista, jousen ja kielen kitkasta, narinoista ja kitinöistä. Olen tarkkaan miettinyt jousenkäytön tapoja, millä paineella soitetaan ja mistä kohtaa kieltä ja niin edelleen. Viuluosuus on paikoin sirpaleinen, mutta paikoin on melodisempiakin hetkiä.”
Uusista soittotavoista Hirvelä nostaa esiin taidemusiikissa harvemmin käytetyn ”choppauksen”.
”Se on jousella kieleen iskettäessä syntyvä, vähän hi-hatin kaltainen terävästi narahtava kuiva ääni. Sitä esiintyy lähinnä rytmimusiikin puolella bluegrassissa”, Hirvelä kuvailee.
Tavanomaisesta poikkeavan elementin luo myös se, että solisti ja muutamat muutkin soittajat vaihtavat esityksen aikana paikkaansa.
”Liikkuminen liittyy soolon ja ryhmän vuorotteluun, joka on teoksessa tärkeää. Välillä viulu hallitsee, välillä se sulautuu ryhmään ja siirtyy eri soittimien luokse. Lopussa orkesteri alkaa purkautua, kun soittajia poistuu uusiin asemiin.”
Rakka on sävelletty suhteellisen pienelle orkesterille, jossa ovat yksinkertaiset puhaltimet, kaksi lyömäsoittajaa, piano, banjo ja jousisto. Sointikuva ei ole perinteisen orkestraalinen, vaan sitä voisi luonnehtia ”suurkamarimusiikilliseksi”. Tämän määritelmän Hirveläkin hyväksyy.
Teoksen yksiosaisessa kokonaisuudessa on Hirvelän mukaan tiettyä symmetriaa:
”Alussa viululla on sirpaleista ja louhikkoista ilmaisua ja orkesterilla on pitkä urkupiste, ja tämä ilmaisu palaa myös loppujaksossa. Alkujakson jälkeen on epäsymmetristen, additiivisten rytmien imua, ja tämä palaa ennen loppujaksoa. Keskellä on teoksen ydin, jossa viululla on melodisempaa ilmaisua. Olennaista teoksessa on staattisuuden ja rytmisyyden välinen dynamiikka”, Hirvelä kuvailee.
Kimmo Korhonen
