”Laulaminen kuorossa on loistava tapa tutustua suomalaiseen elämään ja kulttuuriin ja ihmisiin”, sanoo amerikkalais-suomalainen säveltäjä Alex Freeman. Hän hyödyntää kuorokokemustaan uudessa kuorosinfoniassaan Ghost Light.
Sinfonia on pitkään ollut haaveenani. Olen kuunnellut paljon nimenomaan sinfonioita, Sibeliusta, Brahmsia, Mahleria ja niin edelleen. Kun minulta tilattiin suuri teos kuorolle ja orkesterille, vaihtoehtoina olivat joko sarjamainen teos tai sinfonia, joten tästä tuli sinfonia.”
Näin kertoo amerikkalais-suomalainen Alex Freeman (s. 1972) uuden Ghost Light -kuorosinfoniansa taustasta. Kantaesitys on Helsingissä Musiikkitalon Kuoron 10-vuotisjuhlassa 11. marraskuuta. Helsingin kaupunginorkesteria johtaa teoksen tilannut kuoron taiteellinen johtaja Nils Schweckendiek.
Kuorolaululla on pitkät juuret Freemanin elämässä. Kun hän nuorena innostui musiikista, hän valitsi vanhemman veljensä esimerkkiä seuraten soittimeksi pasuunan, mutta hän lauloi myös poikakuorossa kotikaupungissaan Pohjois-Carolinan Raleighissa.
Kiinnostus säveltämiseen heräsi jo Raleighissa.
”Minulla oli silloin onni saada opetusta lähellä asuneelta Pulitzer-palkitulta säveltäjältä Robert Wardilta”, Freeman kertoo. ”Kun aloitin 1990 musiikkiopinnot Rochesterissa Eastman School of Musicissa, oli säveltäminen jo minun pääaineeni. Jatkoin sieltä sitten Bostoniin Lukas Fossin oppiin ja edelleen 1998 New Yorkin Juilliard School of Musiciin.”
Suomeen Freemanin toi kiinnostus Sibeliuksen musiikkiin.
”Halusin tutkia Sibeliuksen neljännen sinfonian ensiosaa ja sen luonnoksia. Onneksi sain Fulbright-stipendin, jonka ansiosta se onnistui. Samalla matkalla opiskelin sävellystä Eero Hämeenniemen oppilaana ja kävin myös Avantin Suvisoiton kesäkursseilla Jouni Kaipaisen ja Magnus Lindbergin tunneilla.”
Ensimmäisellä Suomen-kaudellaan (2001–2007) Freeman liittyi Hämäläis-Osakunnan Laulajiin.
”Laulaminen kuorossa on loistava tapa tutustua suomalaiseen elämään ja kulttuurin ja ihmisiin. Siellä tapasin myös vaimoni Ainon”, Freeman kertoo.
Vuodet 2007–14 Freeman asui Yhdysvalloissa, missä hän opetti sävellystä Minnesotassa, mutta palasi sen jälkeen takaisin Suomeen. Alex Freemanilla on nykyisin Yhdysvaltain ja Suomen kaksoiskansalaisuus.
Freemanin läheinen suhde kuorolauluun jatkuu nykyisin kamarikuoro Auditessa, joka viettää parhaillaan 30-vuotisjuhlakauttaan. Freemanin lisäksi kuorossa on viisi muutakin säveltäjää (Anna Huuskonen, Markku Klami, Finn Shields, Matthew Whittall ja kuoron johtaja Jani Sivén), jotka ovat säveltäneet uuden teoksen merkkipäivää viettävälle kuorolle.
Freeman tunnetaan Suomessa parhaiten juuri kuoroteoksistaan. Niistä tähän mennessä suurisuuntaisin on ollut Suomen sisällissodan tunnelmia luotaava, Helsingin Kamarikuorolle sävelletty kiitetty a cappella -teos Under the Arching Heavens: A Requiem (2018). Kuoromusiikin lisäksi Freeman on säveltänyt myös piano- ja kamarimusiikkia sekä teoksia kamariorkesterille. Parhaillaan on vireillä Risto-Matti Marinille tehtävä kamarikonsertto pianolle ja kamariorkesterille.
Freemanin kuoromusiikkia sävyttää usein puhdas ja eheä sointiasu. Tyylillinen asteikko voi olla laaja ja ulottua puhtaista kolmisoinnuista tiiviisiin sointikenttiin, mutta Freeman ei spekuloi tyyleillä vaan antaa musiikin kasvaa luontevasti oman sisäisen logiikkansa ohjaamana.
Freeman lähestyy kuoroteoksiaan paitsi säveltäjänä myös kuorolaulajana: ”Laulan paljon stemmoja säveltäessäni teoksia. Minulle on tärkeää, että kuorolaisista tuntuu hyvältä laulaa musiikkiani.”
Uudessa Ghost Light -kuorosinfoniassa Freemanilla on ollut ensimmäistä kertaa käytössään suuri sinfoniaorkesteri. Kyseessä on kolmiosainen suurten mittojen teos, jonka teksteinä on neljän amerikkalaiskirjailijan runoja. Avausosassa I Travel, I Sail heitä ovat Walt Whitman ja John Gould Fletcher, keskiosassa Shadows on the Stars B ja päätösosassa Ghostlight Rob Hardy. Heistä Hardy on minnesotalainen nykyrunoilija, jonka kanssa Freeman on tehnyt muutoinkin yhteistyötä.
Freemanin valitsemissa runoissa on vahva henkilökohtaisen kokemuksen näkökulma, mutta mistään psykologisesta syväluotauksesta ei ole kyse. Sen sijaan korostuu ihmisen asema osana suurta maailmankaikkeutta, ja kolmannessa osassa se kasvaa kollektiiviseksi tietoisuudeksi, kun runojen minä-muoto vaihtuu me-muotoon.
Sinfonisuus liittyy teoksessa Freemanin mukaan ennen muuta sisäiseen logiikkaan ja materiaalin yhtenäisyyteen.
”Kaikki materiaali voidaan palauttaa alkupuolella olevaan asteikkoon. Teksti on ollut tärkeä ohjaaja sävellystyön taustalla. Kun aloitin teoksen säveltämisen, se alkoi parista tahdista alussa, ja tiesin myös sen, miten halusin lopettaa teoksen, mahtavasti. Huge ending!”
Orkesterilla on teoksessa myös paljon itsenäistä soitettavaa ilman kuoroa.
”Esimerkiksi 25-minuuttisen avausosan alussa on noin kahdeksan minuuttia pelkällä orkesterilla ennen kuin kuoro tulee sisään”, Freeman kertoo. ”Tämä on yhtä paljon sinfonia kuin kuorosinfonia.”
Kimmo Korhonen
