Mitään suviyötä Pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hieman himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa. Se on suviaamun aavistus, joka lähenee. Kun ehtoopuolen musiikki on painunut orvokintummaksi pianissimoksi, niin hienoksi, että se jatkuu vielä lyhyenä taukonakin, niin silloin herää jo ensiviulu vienoon korkeaan säveleeseen, johon sello pian yhtyy, ja tuo sisäisesti tajuttu sävelkuva saa jo ulkonaisenkin tukensa: tuhansilta oksilta ja ilman korkeuksista livertää tuhatkielinen säestys; aamu on jo, vaikka äsken vielä oli ehtoo.
Näin alkaa Nobel-kirjailija Frans Emil Sillanpään romaani Ihmiset suviyössä (1934), kuvaus pienen maalaiskylän ihmisten yhteen solmiutuvista tarinoista yhtenä kesäisenä viikonloppuna. Suomalainen suvi kaikessa väreilevässä hehkussaan luo kehykset elämän tiiviille kokonaiskuvalle, johon mahtuvat niin viha ja rakkaus kuin syntymä ja kuolemakin. Kaiken Sillanpää kertoo kielellä, joka saa sanat soimaan – niin kuin jo avauskappaleen pianissimossa, viulun ja sellon äänissä ja lintujen tuhatkielisessä liverryksessä.
Nyt Sillanpään romaani syttyy oikeastikin soimaan, kun Hämeenkyrön FEStiwaalilla saa 14. heinäkuuta ensi-iltansa Paavo Korpijaakon (s. 1977) ooppera Ihmiset suviyössä (2023). Teos esitetään heinäkuun jälkipuolella yhteensä yhdeksän kertaa.
Libretistinä on Elina Snicker ja ohjaajana Riikka Oksanen. Rooleissa nähdään mm. Johanna Rusanen, Waltteri Torikka ja Tuomas Miettola.
Esitys sijoittuu autenttiseen ympäristöön, Hämeenkyrön Myllykolun kesäteatterin ulkoilmanäyttämölle, Sillanpään syntymäkodin maisemiin, jotka ovat tuttuja myös Korpijaakolle.
”Kävin kouluni Hämeenkyrössä, ja olen ollut mukana monissa tehtävissä Hämeenkyrön kesäteatterissa. Ihmiset suviyössä on esitetty siellä aiemminkin mutta silloin näytelmänä”, Korpijaakko kertoo.
Miten uusi ooppera sai alkunsa?
”Hämeenkyrön FEStiwaalin taiteellinen johtaja Waltteri Torikka otti yhteyttä ja tilasi oopperan. Sille piti löytää sopiva aihe, jollaiseksi valikoitui Ihmiset suviyössä. Hanke lähti liikkeelle 2021. Musiikkia tehtiin yhdessä tekstin kanssa, jolloin musiikki vaikutti välillä myös tekstiin.”
Korpijaakon aiempi ooppera oli Franz Kafkan romaaniin perustuva, paljon kiitosta saanut Oikeusjuttu (ensi-ilta Espoo 2019). Siinä surrealistisia ulottuvuuksia saava urbaani tarina pukeutui särmikkään ekspressionistiseen tyyliin. Miltä tuntui säveltää aivan erilaiseen maailmaan ja tunnelmaan liittyvää teosta?
”Oikeusjuttuun verrattuna erilainen maailma piristi, se oli itselle innoittava lähtökohta. Musiikki onkin erilaista kuin Oikeusjutussa, sillä teksti on antanut impulsseja ja ohjannut musiikin estetiikkaa. Ote on Oikeusjuttuun verrattuna lyyrisempi ja jälkiromanttisempi, tyylilajiltaan pelkistetympi, leveämmällä pensselillä tehty. Tietty oman ilmaisun peruseetos on toki taustalla tässäkin.”
Ihmiset suviyössä tunnetaan paitsi Sillanpään romaanina myös Valentin Vaalan suomalaisena klassikkoelokuvana vuodelta 1948.
”Vaalan elokuvaa en ole nähnyt ja ihan tarkoituksella olen jättänyt katsomatta, en halunnut sieltä vaikutteita. Nyt kun ooppera on valmis, sen voisikin jo katsoa”, Korpijaakko kertoo.
”Painotukset ovat romaaniin verrattuna tulleet vähän erilaisiksi. Kirjassa on yhteiskunta pienoiskoossa, ja yhteisössä on erilaisia voimasuhteita, joku on vallassa, joku ulkopuolella. Tässä ulkopuoliset, yhteisön halveksimat nousevat esiin.”
”Santra (Johanna Rusanen) nousee suuremmaksi, ja köyhyys paistaa hänestä. Homoseksuaali Nokia (Tuomas Miettola) tulee yhteisön ulkopuolelta ja joutuu peittelemään suuntaustaan. Dramaattisin tapahtuma on puukkotappelu, Jukka Mettälän tappo.”
Monien tapahtumien ja juonisäikeiden yhdistäminen toteutuu Korpijaakon oopperassa myös hyödyntämällä simultaanikohtauksia, jolloin syntyy panoraamakuva tapahtumista.
”Myllykolun ulkoilmanäyttämö antaa mahdollisuuden simultaanikohtauksiin. Juonet menevät päällekkäin, ja eri henkilöillä on omia tunnusmotiivejaan.”
Oopperan soitinosuudet kuullaan esityksessä etukäteen äänitetyltä tallenteelta, jossa Tampere Raw –ensembleä johtaa Jouni Rissanen. Käytännössä on sekä etunsa että haasteensa.
”Hyvänä puolena on se, etteivät soittimet ainakaan vaarannu ulkoilmaesityksestä. Mutta on tässä oma jännityksensä. Soittimien osuuksia ei voi enää muuttaa, ei voi tehdä poistoja, vahvistuksia tai muita korjauksia, kun osuudet yhdistetään lauluun. Toisaalta Seppo Pohjolan Sillanpää-ooppera esitettiin muutama vuosi sitten (2017) Hämeenkyrössä samalla tavalla. Olin mukana produktiossa apulaisohjaajana, ja ainakin silloin kaikki toimi hienosti.”
Kimmo Korhonen
