Joitakin vuosia sitten kävin lapseni kanssa tutustumassa esikouluun. Jokainen oppilas sai pulpetille kirjan selailtavakseen. Yksi lapsista laittoi etusormensa kirjan kannelle ja pyyhkäisi sitä. Kun sivu ei kääntynyt, hän alkoi vilkuilla ympärilleen selvittääkseen, kuinka kyseinen käyttöliittymä toimii.
Ajassamme elää diginatiivien sukupolvi. On todistettavasti mahdollista elää kuusivuotiaaksi ilman, että on saanut käsiinsä paperisen kirjan. Nykyteinit ovat eläneet kutakuinkin koko elämänsä suoratoistopalveluiden aikakaudella. Älylaitteilla kuunnellaan kirjoja ja musiikkia sekä katsotaan elokuvia ja sarjoja.
Aivotutkija Katri Saarikivi kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan paperilta luetun tiedon ymmärrys on parempaa ruutuun verrattuna, sama koskee käsin kirjoitettua tekstiä verrattuna koneella kirjoitettuun. Opittavan ymmärtää paremmin, kun sitä pääsee koskettamaan. Monissa kielissä ymmärtämistä tarkoittava sana onkin johdettu sanoista ”käsissä pitäminen”, sama koskee myös suomenkielistä verbiä ”käsittää”.
Olen kokenut vastaavaa sävellystyössä. Digitaalisten nuotinnusohjelmien kehittyminen 1980-luvulla mullisti työskentelyn. Editoinnin mahdollisuudet nopeutuivat, ja ohjelma osaa soittaa kirjoitetun äänen yhä tarkempana playbackinä. Kääntöpuolena on oman mielikuvittelun ohjautuminen toteuttamaan nuotinnusohjelman rajoitteita. Tarpeellisena luovan työn tukena nuotinnusohjelman rinnalla työssäni onkin nuottien piirtäminen käsin paperille, jolloin mielikuvitus tuntuu olevan vapaampi liikkumaan. Samalla sävellyksen käsin kirjoittaminen moniaistisena kokemuksena tuottaa konkreettista iloa.
Sain loppuvuonna kotiini isäni vanhan levysoittimen. Koska jossain kohtaa näytti siltä, ettei fyysisiin formaatteihin ole digitaalisen siirtymän jälkeen paluuta, olin vuosia sitten luopunut vinyyleistäni. Levykaupassa huomasin, että äänilevyt näyttävän kiinnostavan kaikenikäisiä. Tilastot kertovat, että viimeisen vuosikymmenen aikana vinyylilevyt ja cd:t ovat tehneet globaalin paluun, ja niiden myyntiluvut kasvavat vuosi vuodelta.
Suoratoistoajalla kasvanut tyttäreni on yksi levykauppojen kanta-asiakkaista. Kun kysyin häneltä, mikä äänilevyissä viehättää, ensimmäinen vastaus yllätti minut: kuuntelun eteen tulee nähdä vaivaa. Musiikki ei soi vain näppäintä painamalla. Lisäksi levyjen selailu kaupassa on keskittynyttä ja innostavaa. On palkitsevaa saada käsiinsä levy ja kansi, joita voi ihastella ja joiden sisällössä voi viipyillä. Levyistä myös pidetään huolta.
Levykauppa Äxän Tampereen myymäläpäällikön, Aki Nuopposen mukaan innostusta selittää myös nuorison ikiaikainen taipumus vastareaktioihin. Kriittinen maailmasuhde, jossa ei tarvitse tehdä niin kuin muut, on tärkeä osa alakulttuurien ja marginaalien erottuvuutta ja elävyyttä. Toisinajattelu on tervettä kykyä kyseenalaistaa totuttuja käytäntöjä.
Levynkannessa tekijä- ja metatiedot ovat hyvin esillä ja paremmin hallittavissa. Äänilevyllä kappaleiden järjestys on kiinteä. Digitottuneena harvemmin tulee ajatelleeksi, että levyn kuuntelukokemukseen liittyy olennaisesti dramaturgia, eli osien välinen sommittelu, jonka joku on valmiiksi miettinyt levyä tehdessä. Suoratoistopalveluissa musiikki on useimmiten pirstaloitunut älylaitteiden satunnaistarjonnaksi, jossa punnittujen kokonaisuuksien sijaan tarjolla on ohuita ja sekalaisia ajan viipaleita, päättymättömien soitto- ja videolistojen höytyvää.
Digitaalista ajankuvaamme leimaa nopeus, helppous, runsaus ja irtonaisuus. Tietty hidastaminen ja vaivannäkö musiikinkuuntelussa tarjoavat vastapainoa piippausten, kilahduksien ja ponnahdusikkunoiden kaappaamalle ajalle. Ei ole vain romanttista nostalgiaa palata fyysisiin formaatteihin, käänneltävien ja hiljaa rahisevien vinyylien äärelle. Se kertoo myös vastareaktiosta olla haluamatta kaupallisiin kaninkoloihin, joissa ruokitaan algoritmien luomaa todellisuuskuvaa. Vaikka helppous houkuttaa, joidenkin asioiden eteen kannattaa nähdä vaivaa.
