Markku Klamin viulukonsertto on henkilökohtainen surutyö tahattoman lapsettomuuden kokemuksesta ja sen nostattamista ajatuksista ja tunteista. Sen kantaesitys on osa 15.–19.4. järjestettävän Tampere Biennalen ohjelmaa.
Viulukonserttoni on keskeinen lenkki viime vuosien teosteni sarjassa, joiden myötä olen löytänyt uudestaan rohkeuden tehdä juuri itseni näköistä musiikkia. Tuo rohkeus karisi aikanaan pois Sibelius-Akatemian opintojeni myötä, joiden aikana minulle tehtiin varsin selväksi, että tyylini ja estetiikkani ovat vääränlaisia tai ainakin ei-toivottavia. Se myös sulki monia ovia, joita olen pitkään sittemmin pyrkinyt avaamaan.”
Näin tilittää säveltäjä Markku Klami, jonka viulukonsertto Requiem (2023) saa kantaesityksensä Tampere Biennalen 40-vuotisjuhlakonsertissa 17.4.
”Rohkeuden myötä musiikkiini on tullut aiempaa henkilökohtaisempi pohjavire. Koska teosten aihepiirit ovat toisinaan henkilökohtaisia ja usein painavia, se on rohkaissut minua olemaan säveltäjänä täysin avoin ja rehellinen.”
Ruut Kiisken johtaman Tampere Filharmonian solistina konserton ensiesityksessä soittaa viulutaiteilija Maria Puusaari, jolle teos on kirjoitettu.
”Kun sain ensimmäiset ideat teokseeni syksyllä 2018, päätin esityskokoonpanoksi sooloviulun ja orkesterin. Maria tuli ensimmäisenä mieleeni yhteistyökumppanina. Hän on todella laaja-alainen esiintyjä. Soolo-osuutta kirjoittaessani mietin, miten juuri Maria todennäköisesti tekisi eri karakterit. Hänen tulkintansa on ollut juuri se, mitä toivoinkin. Samalla hän on hienosti tuonut mukaan oman äänensä.”
Yhteistyö solistin ja säveltäjän välillä käytiin olennaisilta osin konserton jo valmistuttua.
”Tämä ei ollut alkuperäinen suunnitelma, koska pidän suuressa arvossa yhteistyötä esittäjien kanssa sävellysprosessin aikana. Koronapandemia kuitenkin tuli väliin. Niinpä seuraavien vuosien aikana suunnitelmat ja aikataulut muuttuivat moneen otteeseen. Marian kanssa olemme kuitenkin työstäneet soolo-osuuden lopullista versiota, ja varsinkin dynamiikan osalta tulee vielä kantaesityksen harjoitusvaiheessa varmasti tehtyä tuunauksia.”
Kuten säveltäjän otsikointi antaa ymmärtää, konsertolla on ulkomusiikillinen, joskaan ei perinteisessä mielessä kerronnallinen dramaturgia.
”Teos on henkilökohtainen surutyöni tahattoman lapsettomuuden kokemuksesta ja sen nostattamista ajatuksista ja tunteista. Tämä seitsenvuotinen taival on oma lukunsa minun ja puolisoni elämässä, johon ovat peilautuneet myös vertaistemme kokemukset ja kertomukset. Viulukonserttoni musiikillinen rakenne aukeaa näiden tunnetilojen kautta, joille olen pyrkinyt säveltämään soivia vastineita.”
”Minulle elämän suurten kysymysten ja ylipäätään merkityksellisten asioiden käsittely tuntuu olevan luontevinta säveltämisen kautta. Kirjoitin konserton sielunmessuksi syntymättömälle elämälle. Tällä teoksella toivon voivani tuoda lohtua ja toivoa näiden valtavien asioiden keskellä eläville.”
”Omana lähtökohtanani konsertoissa tuntuu olevan solistin selvästi piirtyvien linjojen ja orkesterin tekstuuriltaan vaihtelevien tilanteiden vuoropuhelu, yhteensulautuminen ja hidas muuntuminen tilanteesta seuraavaan.”
Kolmiosainen konsertto etenee vihaisena ja turhautuneena De profundis -osana, jota seuraa unenomainen Alcheringa toivon häivähdyksineen, kun taas Ad lucem -päätösosa pyrkii nimensä mukaisesti kohti valoa. Toisen osan keskellä kuullaan laajamittainen, aukikirjoitettu kadenssi.
”Ajattelen kadenssin eräänlaisena tiivistymänä. Se on hetki, jossa solisti pääsee täysin esiin, ja samalla sointi väistämättä kaventuu ja fokusoituu. Tässä pidän luontevana paitsi luoda katsauksen jo kuultuun musiikkiin myös vihjata jostain, mikä on vielä tulossa. Tässä teoksessa erityisesti halusin keskittyä ohuisiin ja herkkiin sointitilanteisiin. Solisti ottaa kadenssissa tilansa, ja sen päättyessä orkesteri ui varovaisesti mukaan, ikään kuin napaten solistin hellään huomaansa.”
Orkesterisävellyksen matka ensimmäisistä herätteistä kantaesitykseen on pitkä ja monien epävarmuustekijöiden värittämä prosessi, jossa tarvitaan myös onnea.
”Orkesterien tilaukset kohdentuvat hyvin pienelle ja usein samana pysyvälle säveltäjäjoukolle. Suomessa on kuitenkin huomattava määrä hienoa musiikkia kirjoittavia aktiivisia säveltäjiä, joiden työn soisin pääsevän esille.”
”Säveltäjällä itsellään tuntuu olevan hyvin rajalliset, kenties jopa olemattomat mahdollisuudet orkesteriteostensa esitysten edistämiseen. Solistit, kapellimestarit ja orkesterien taiteelliset toimikunnat sekä intendentit vaikuttavat päätöksillään oleellisesti siihen, ketkä pääsevät esille ja keiden kohtaloksi uhkaa tulla painuminen historian hämäriin.”
”Näin ollen näen säveltäjänä orkesterimusiikin tulevaisuuden utuisena. Viulukonserttoni on solistinsa Maria Puusaaren tilausteos Madetoja-säätiön ja Teoston sävellystilaustoimikunnan tuella. Kun julkinen tuki sävellystilauksille on äärimmäisen vähäistä, nousee yksityisten tahojen rahoitus oleelliseen rooliin teosten tilaamisen mahdollistajana.”
”Ilokseni olen huomannut, että varsinkin pääkaupunkiseudun ulkopuoliset orkesterit ovat viime vuosina vähitellen ottaneet ohjelmistoonsa kotimaisia säveltäjiä, joiden teoksia ei aiemmin ole kuultu. Helsinki ja naapurinsa voisivat ottaa tästä mallia.”