Suomen nuorta säveltäjäpolvea edustava Leevi Räsänen on hurahtanut jousikvarteton mahdollisuuksiin, ja hänen viides sen genren teoksensa kuullaan Kamarikesässä Ritarihuoneella 5. elokuuta. Räsäselle jousikvartetossa on ”kaikki”, myös mahdollisuuksia mikrotonaalisuuden käyttöön.
Leevi Räsäsen viidennen jousikvarteton otsikkona on Salva. Siihen sisältyy oivallinen kaksoismerkitys, jossa latinan ”pelastus” ja suomen ”perusvoide” kohtaavat. Saatesanoissaan Räsänen puhuu niin ylhäältä päin tulevasta pelastuksesta kuin rauhoittumisesta musiikin perusvoiteen, sävelten ja rytmien ääreen. Partituuria silmäillessään voi panna merkille, kuinka musiikkikin ottaa soivan muotonsa korkeuksista laskeutuvien asteikkomaisten kulkujen kerrostumina.
”Tuohan on kiinnostavaa, sillä en ajattele itse ollenkaan, että alku olisi tulkittavissa ainoastaan noin. Konkreettisten merkitysten välittäminen soitetuin sävelin on hyvin vaikeaa. Taiteenlajina musiikki on luonteeltaan sellaista, että se pystyy välittämään vain hyvin yksinkertaisia, perustavanlaatuisia merkityksiä tai opittuja ja jaettuja arkkityyppejä. Musiikin vahvuutena taas on sen kyky välittää affekteja, vaikka varsinaiset merkitykset kuoriutuisivatkin epäselvemmiksi kuin vaikkapa tekstin muodossa”, Räsänen pohtii.
”Minulle teokset ovat olioita, jotka ovat olemassa omalla tavallaan. Näin ne myös syntyvät – tarkastelen materiaalejani, työskentelen niiden kanssa, ja kun ne alkavat elää omaa elämäänsä, yritän vetäytyä taka-alalle ja antaa teoksen rakentua omalla logiikallaan.”
Mikrotonaalisuus on Salvan musiikillisen kielen ydinelementti, joka asettaa intonaatiolle omat erityiset vaatimuksensa. Vaikka tämä on omiaan aiheuttamaan – säveltäjän esitysohjetta vapaasti siteeraten – soittajille harmaita hiuksia, tuo se myös teokseen aivan erityisen palkitsevuutensa.
”Olen aina kirjoittanut sitä musiikkia, jota alan päässäni kuulla. Jossain vaiheessa se alkoi liukua pois tasavireisyydestä, ja tutustuin enemmän erilaisiin virityksiin ja puhdasvireisyyteen. Nykyinen ilmaisuni on pragmaattinen kompromissi ymmärrettävyyden ja erotettavuuden välillä.”
”En ole hurahtanut täyteen puhdasvireisyyteen, sillä eri viretasojen välillä seilaaminen saa pääni pyörälle, moduloinnista tulee hyvin vaikeaa ja notaatio muuttuu helposti äärimmäisen monimutkaiseksi. Olenkin kutsunut lähestymistapaani ’tyhmennetyksi’ mikrotonaalisuudeksi, jossa napsin eri järjestelmistä tarvitsemiani palasia ja käytän niitä käytännössä tasavireisessä kontekstissa. Tämä on osoittautunut suhteellisen helposti lähestyttäväksi tavaksi toteuttaa haluamiani sävyjä ja harmonioita monissa eri konteksteissa, myös orkesterimusiikin puolella.”
Sävellystyössä etenemistään Räsänen kuvaa ”todella kaoottiseksi ja tuhlailevaiseksi”. Materiaalia jää paljon yli, eikä se tule koskaan päätymään mihinkään toiseen teokseen.
”Muoto hahmottuu monesti loppusuoralla, alle kuukautta ennen teoksien valmistumista. Rakastan sitä vaihetta, kun pääsen yhdistelemään materiaaleja ja pätkiä toisiinsa. Etenen materiaalien työstämisessä prosessien kautta venyttäen, suodattaen ja uudelleenkontekstualisoiden niitä. Monia prosesseistani voi toistaa kerrostaen, mikä paljastaa materiaalista eri puolia.”
”Vaikka teoksen sisältö ja konsepti ovat usein selkeitä, en välttämättä etsi tiettyä soivaa lopputulosta, vaan kuulostelen, mihin materiaali haluaisi kääntyä. Olen säveltäessäni monesti flow-tilassa, eikä muistiini tallennu järin paljoa ajatuksenjuoksustani pitkinä sävellyspäivinä. Joudun usein opettelemaan omat teokseni ennen ensimmäisiä harjoituksia.”
”Itse sävellysprosessini on usein hyvin samankaltainen teoksesta toiseen. Luonnostelen käsin kirjoittaen ja ajatuskarttoja tehden. Kirjoitan ja piirrän A3-papereille sekä muistivihkoihin, eli ajattelen kirjoittamalla. Nuotit kirjoitan suoraan tietokoneelle. Kuuntelen teoksen eri vaiheiden demoääntä prosessin aikana lähes jatkuvasti. Kommentoin teosta itselleni kuuntelun lomassa spora- ja metromatkojen aikana kirjoittamalla muutosehdotuksiani ja havaintojani muistiinpanoihin. Tämä on kenties tärkein vaihe sävellystyötäni. Liikkeessä oleminen saa minut keskittymään; en voi olla työpöydän ääressä tekemässä näitä havaintoja.”
Jousikvarteton – samoin kuin sinfonian – yhteydessä viitataan usein historian painolastiin, jonka säveltäjät monesti tuntevat taakkana harteillaan. Räsäsen kokemus on kuitenkin hyvin toisenlainen.
”Minua on monta kertaa naurattanut tämä jousikvartettokauhistelu. Ehkä juuri nimessä onkin tuo painolasti – itse ajattelen jousikvartettojani teoksina jousikvartetille, samoin kuin orkesteriteoksiani teoksina orkesterille.”
Räsäsen tähän mennessä kirjoittamat viisi kvartettoa ovat syntyneet verrattain tiiviiseen tahtiin viimeisen neljän vuoden kuluessa. Mikä saa säveltäjän palaamaan lajityyppiin kerta toisensa jälkeen?
”Jousikvartetossa on kaikki! Teostyyppi on sellainen, että kaikille saa kirjoittaa koko ajan aika paljon. Sointi ja käytössä oleva rekisterialue on orkestraalisen rikas, mutta idiomi voi olla monin paikoin lähes solistinen. Jousikvartetissa on kokoonpanona jotain samaa kuin tuplapuilla varustetussa orkesterissa: soittimia on ’paljon’, mutta kuitenkin niin vähän, että instrumentaatio on rajoittava, jolloin sävellystyössä joutuu etsimään luovia ratkaisuja, koska kaikki ei voi aina mennä niin suoraviivaisesti kuin toivoisi. Tämä on ihanaa ja motivoivaa!”
”Lisäksi jousisoittimet mahdollistavat tietenkin mikrotonaalisen ilmaisun ja sopivat siihen erityisen hyvin, koska jousisoittajat ovat niin taitavia intonaatiossaan ja soittimet sulautuvat toisiinsa täydellisesti, jolloin harmoniat sekä summa- ja differenssisävelet pääsevät nousemaan esiin. Pidän jousikvartettien kanssa harjoittelusta, sillä usein soittajat ovat toistensa kanssa todella tuttuja ja harjoituksissa on rento tunnelma.”