Tästä on pakko kirjoittaa

 

Olin ajatellut pohtia aivan muuta, mutta me olemme jälleen saranahetkessä sivistys-Suomen rahoituksen suhteen. Seuraavat eduskuntavaalit ovat ensi huhtikuussa, ja puolueet ovat jo alustavasti julkaisseet ensi kauden talousohjelmiaan. Ei hyvältä näytä kulttuurin ja tieteen kannalta – eikä muutenkaan elo Suomessa.

Suomi on pahasti velkainen, se ei ole yllätys; Suomen julkinen velka on itsenäisen Suomen historian suurin. On silti tärkeää erottaa toisistaan valtionvelka ja koko julkisen sektorin velka. Julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT) oli vuonna 2025 88,4 prosenttia. Sen ennustetaan kasvavan 91,2 prosenttiin vuoden 2026 loppuun mennessä ja 93,1 prosenttiin vuonna 2027 (EK). 100 prosentin raja tulisi tällä kehityksellä vastaan arviolta vuonna 2031.

Syksyllä 2026 puolueiden välisessä talouskeskustelussa keskeiseksi tavoitteeksi nousi 8–11 miljardin euron julkisen talouden sopeutus. Kokoomus esitti yhdeksän miljardin euron suoria säästöjä. Samassa suuruusluokassa ovat perussuomalaisten leikkausehdotukset. Yleisradion rahoitusta kumpikin olisi vähentämässä. 

Vasemmistoliitto on esittänyt yhdeksän miljardin euron sopeutusta, joka perustuu verotuksen kiristämiseen. Verotulojen kasvattaminen ei itsessään takaa tutkimusrahoituksen tai kulttuurimäärärahojen lisääntymistä. Se kuitenkin mahdollistaisi niiden säilyttämisen. 

Keskusta on ilmoittanut tavoittelevansa mallia, jossa noin kaksi kolmasosaa julkisen talouden sopeutuksesta tehtäisiin menoleikkauksilla ja yksi kolmasosa verotoimilla. SDP on esittänyt viisivuotista puolustusveroa, jonka tavoitteena olisi kerätä miljardi euroa vuodessa puolustusmateriaalihankintoihin. Vihreiden puolueohjelma painottaa tieteen vapautta, yliopistojen autonomiaa, tutkimusrahoituksen vahvistamista sekä taiteen vapautta ja kulttuuripalvelujen saavutettavuutta.

Kovaa kyytiä tulee myös virkakoneistolta. Valtiovarainministeriö (VM) ehdottaa esimerkiksi lapsilisien poistamista, taiteilija- ja takuueläkkeen lakkauttamista ja opintorahasta luopumista.

 

Jos valtion tuki kulttuurille yhä vähenee, on kulttuurilaitoksilla muutamia vaihtoehtoja: laitokset voivat supistaa toimintaansa entisestään, nostaa hintoja, hakea enemmän yksityistä rahoitusta tai vähentää lisää henkilöstöä ja tuotantoja. Taiteilijoiden kannalta vaikutukset ovat synkkiä, alueellinen kulttuuritarjonta kaventuu dramaattisesti ja vapaiden taiteilijoiden toimeentulo järkkyy. 

Yleisradion rahoituksesta keskusteltaessa on tärkeää muistaa, että Yle ei ole vain uutislaitos. Sen toimintaan kuuluu myös kulttuuri-, tiede-, dokumentti-, lasten- ja alueellista ohjelmatuotantoa. Kulttuurin kannalta ratkaiseva kysymys ei ole vain se, kuinka monta miljoonaa euroa valtion budjetissa käytetään taiteeseen. On arvioitava myös, miten rahoitus vaikuttaa taiteilijoiden toimeentuloon ja kulttuurilaitosten jatkuvuuteen.

Tutkimuksen rahoitusta tulee tarkastella sekä menona että mahdollisena tulevaisuuden investointina. Kaikki tutkimus ei tuota nopeasti kaupallistettavia tuloksia, mutta perustutkimus, humanistiset tieteet ja vapaa taide voivat ylläpitää osaamista, yhteiskunnan kriittistä ajattelua ja kulttuurista elinvoimaa tavoilla, joita ei voi mitata yksin seuraavan vuoden budjetissa.

 

Miksi kirjoitan jälleen taloudesta kulttuurilehteen? Siksi, että meillä olisi tulevaisuudessa rikasta kulttuurielämää jokaiselle ihmiselle vauvasta vanhukseen kaikilla väreillä.

Mitä nyt pitäisi tehdä?

Meillä on joukko ammattimaisia edunvalvojia, mutta heidän ammattimainen puheensa menee ammattipäättäjien toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Mielestäni jokaisen sivistystä rakastavan henkilön tulisi rakentaa yhteyttä alueensa poliitikkoihin ja kertoa huolensa Suomen kulttuurin ja tieteen tulevaisuudesta. Kansan ääni jää edustajien mieleen, koska siinä on sydäntä.

Kulttuuriyhteisöjen ympäri Suomen pitäisi kutsua poliitikkoja aktiivisesti tilaisuuksiinsa. Lasse Lehtinen sanoi minulle 20 vuotta sitten Brysselissä, ettei se ole sen vaikeampaa kuin että tutustukaa päättäjiin.

Eduskunnan joululahjarahat ovat hyvä instrumentti kompensoida rahoituksen alijäämiä, mutta se vaatii viisasta pitkäaikaista työtä siltarumpujen seassa niin pitkään kuin tätä rahaa on olemassa. Senkin lakkauttamista on ehdotettu, mihin en oikein usko, koska iltalypsystä on vaikea luopua.

Seuraavan vaalikauden keskeinen valinta onkin, miten julkinen talous tasapainotetaan niin, että velkaantumista hillitään, mutta samalla säilytetään Suomen kyky tuottaa uutta tietoa, kulttuuria ja osaamista pitkälle tulevaisuuteen.

KOLUMNISTIT

Aleksi Barrière
9 VIESTIT0 KOMMENTIT
Johan Tallgren
18 VIESTIT0 KOMMENTIT
Juri Reinvere
12 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kai Amberla
46 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kimmo Hakola
43 VIESTIT0 KOMMENTIT
Mikko Roiha
3 VIESTIT0 KOMMENTIT
Minna Leinonen
24 VIESTIT0 KOMMENTIT
Mioko Yokoyama
1 VIESTIT0 KOMMENTIT
Susanna Valimaki
21 VIESTIT0 KOMMENTIT