Radion sinfoniaorkesterin ja Hannu Linnun tämän viikon konsertissa erilaisista teoksista paljastui samanhenkistä huumorintajua. Perttu Haapasen Compulsion Islandin ja Anders Hillborgin 1. viulukonserton vinksahtaneissa maailmoissa oli hengenheimolaisuutta, jota vasten Beethovenin Pastoraalisinfoniaankin syntyi rentoa pilkettä.
Haapasen teos on RSO:lle varsin tuttu, sillä se oli mukana kotimaan kiertueen ohjelmassa loppuvuodesta 2014 saaden kantaesityksensä kiertueen avauksessa Raumalla. Compulsion Island on neljäs osa japanilaisen anime-elokuvan inspiroimassa teossarjassa, joka hyvin ilmentää Haapasen persoonallista mielikuvitusta ja soinnillista kekseliäisyyttä. Compulsion Islandin absurdi maailma oli täynnä häiriökäyttäytymistä, pakkoliikkeitä ja vaikeasti tulkittavia, ristiriitaisia tunteita. Glitterin silaama hempeily, paniikki, aavemaisuus ja toiminnantäyteinen remakkuus lävistivät toisiaan. ”]Teoksen otsikko viittaa pakkotiloihin ja -keinoihin, ja niinpä soittimet puhisivat tukahtuneesti, saivat kohtauksia ja muuttuivat roboteiksi. Lopussa orkesteri ajautui houreiseen, keimailevaan huumaan, jossa saattoi hyvin nähdä yhtäläisyyksiä japanilaisen populaarikulttuurin hahmoihin.
Absurdia menoa sisälsi myös suositun ruotsalaissäveltäjä Anders Hillborgin ensimmäinen viulukonsertto (1992): alkujakson jälkeen Pekka Kuusiston viulu alkoi jutustella sekopäisesti ja päästellä röhöttäviä, hohottavia ja loilottavia glissandoja. Vastakohtaisuuksia riitti kuten Haapasenkin teoksessa: surrealististen avautumisten jälkeen viulu leijaili ruusuisessa eetterissä, välillä rytminen imu tiivistyi walking bass –tyyppiseksi, ja teoksen alku- ja päätösjaksoja hallitsivat Hillborgille ominaiset kiiltävät, aavoina levittäytyvät sointikentät, jotka välillä puhkesivat hohkaavaan kirkkauteen. Silloinkin, kun sointilakeuksien yllä vipelsi ja pyrähteli, teos hengitti laajakaarisesti. Kuusisto tarttui taattuun tapaansa teoksen kansanmusiikkivivahteisiin ja toi pelimannimaisuudellaan ja kuulaalla mutta mukavasti rakeisella luomusaundillaan teokseen ilmavuutta. Konsertossa viulu ei ole mikään estradin yksinäinen sankari, vaan elää jatkuvasti tiiviissä yhteispelissä orkesterin kanssa. Tässä Kuusisto ja RSO onnistuivat hyvin.
Pekan encoreista on tullut jo oma viihteenlajinsa. Nyt hän toi esiin Hillborgin satsaukset populaarimusiikissa ja esitti laulaja Soila Sariolan kanssa laulun Kväll. Se on peräisin Hillborgin ja Eva Dahlgrenin vuoden 1995 yhteislevyltä – jolla mukana on myös Ruotsin radion sinfoniaorkesteria johtava Esa-Pekka Salonen, Hillborgin musiikin keskeinen esittelijä.
Beethovenin kuudennesta eli Pastoraalisinfoniasta Lintu ja RSO tarjosivat ihastuttavan tulkinnan. Orkesteri oli järjestäytynyt hieman tavallisesta poikkeavasti muun muassa siten, että kontrabassorivistö sijaitsi suoraan kapellimestaria vastapäätä orkesterin takarivissä. Pienet muutokset tuntuivat sointikuvan selkeydessä sekä erityisen taipuisassa ja läpikuultavasti balansoidussa yhteissoitossa, jonka Lintu piti jatkuvasti eläväpintaisena. Silloinkin kun hän korosti maalaistanssien rouheita askelia tai myrskytuulen rämäpäisyyttä, ote säilyi pohjimmiltaan keveänä ja yksinkertaisena tuoden sinfoniaan aitoa iloa. Viimeisessä osassa tunnelma kuitenkin karkasi: paimenten kiitoslaulu purkautui orkesterista makuuni turhan suurieleisenä, jolloin finaalin syvämietteinen, hiljaisuuteen laskeutuva sävy jäi tavoittamatta.
Auli Särkiö
Musiikkitalo 5.10. klo 19
Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu
Pekka Kuusisto, viulu
Haapanen, Hillborg, Beethoven
Istumapaikka: R-katsomo permannon etuosassa
