Levy-yhtiö Ondine juhlii 30-vuotista olemassaoloaan satsaamalla entistä enemmän digitaalisiin palveluihin. Yhtiö ponnisti suomalaisuudesta, mutta nyt kansainvälisyys on edellytys hengissä säilymiselle. Suomen levymarkkinoiden pysähtyminen surettaa.
Levymarkkinat ovat mullistuneet Ondinen 30-vuotisen historian aikana. Klassisen cd:n kuolinkellojakin on soiteltu. Ei Ondinellekaan ole rauhan satamaa suotu, mutta yksi asia on kummasti säilynyt: Reijo Kiilusesta välittyvä into ja tulevaisuudenusko.
Nyt hän esittelee viime aikojen tilastoja sosiaalisen median ja digitaalisen myynnin puolelta. Ondine ei tee erityistä juhlavuoden julkaisusarjaa, koska cd-levyjen myynti on mitä se on, mutta on solminut sopimuksia mm. iTunesin kanssa levyjen esittelemiseksi. Se toteuttaa kuukauden ajaksi kampanjan, jossa on mukana 30 kärkijulkaisua.
”Saimme myös Lars Vogtin tuoreen levytyksen Bachin Goldberg-muunnelmista iTunesin klassisten julkaisujen etusivulle, ja levy nousi viikossa ykköseksi Ranskassa ja Hollannissa ja kärkeen monissa muissa Euroopan maissa. Normaalista karenssista poiketen annoimme levyn saman tien Spotifylle, ja kahdessa viikossa raitaklikkauksia kertyi yli miljoona.”
Yli miljoona – ja luku varmaan lähenee jo kahta miljoonaa! Ja Goldberg-muunnelmat, josta kyllä riittää aiempiakin levytyksiä Glenn Gouldia myöten! Kiilunen sanoo itsekin hieman yllättyneensä, mutta uudenlaiset markkinat ovat arvaamattomat. ”Sosiaalinen media vaatii hurjasti aktiivisuutta. Agentit, orkesterit ja muut on saatava juoneen mukaan”, hän valottaa.
Ilouutinen saa kuitenkin hieman latistavan mutta-lauseen: tulovirtaa striimauksesta ei juurikaan tule. ”Miljoonasta klikkauksesta Spotify maksaa alle 7000 €, josta menee vielä jakelijan palkkio-osuus ja rojalti artistille, eli ei tämä leiväksi lyö.”
85 prosenttia Ondinen tuloista on yhä cd-myynnistä. Digitaalisen latauksen kasvu ei ole pystynyt korvaamaan fyysisessä kaupassa tapahtunutta menetystä. Erityisen surullinen Kiilunen on Suomen levymyynnin pysähtymisestä.
Kaupan tilaa vielä pahensi Stockmannin päätös luopua levymyynnistä. Ondinelle kyse ei ole pikkuasiasta, sillä aiemmin yksi Karita Mattilan levy saattoi myydä täällä kymmeniätuhansia.
”Ainut tapa selviytyä kriisistä on ollut voimakas kansainvälistyminen. Emme voi tehdä enää yhtään levyä Suomen markkinoita silmällä pitäen, kuten aiemmin saatoimme tehdä.”
Onneakin matkassa
Outoa maailmalle meno ei ollut Ondinen syntyaikoinakaan – päin vastoin Kiilusen alkuperäisenä ideana oli juuri kansainvälinen levy-yhtiö. Tavoitetta edesauttoi se, että taiteilijoista esimerkiksi Jorma Hynninen ja Ralf Gothóni olivat uransa huipulla.
”Työskentelin Kuhmon kamarimusiikissa, jossa kolme ensimmäistä levyäni olivat äänityksiä festivaalilta. Etsimme yhtiölle nimeä, ja Seppo Kimanen luki musiikkisanakirjaa. Kun kohdalle tuli Ondine, päätin heti, että siinä se on. Se viittasi fanittamani Ravelin pianoteokseen ja toimii myös maailmalla – joskin suomalaiset äänsivät sitä ensin väärin englantilaisittain.”
Kiilunen myöntää, että hänellä oli tuuria siinä, että juuri tuohon aikaan sattui suomalaisen musiikin suuri kasvukausi. Karita Mattila, Magnus Lindberg ja Saija Saariaho alkoivat saada maailmanmainetta ja olivat itsestäänselviä panostuskohteita. Mattilan levyistä kaksi myi kultaa ja kolme platinaa. Perään tuli Soile Isokoski Strauss-täysosumineen.
”Samaan aikaan kehittyivät Esekin ja Lusesin tukijärjestelmät, jotka olivat välttämättömiä riskin hallitsemiseksi uuden suomalaisen musiikin julkaisemisessa”, Kiilunen muistelee. Yksi käänne oli Einojuhani Rautavaaran musiikin onnistunut vientikampanja USA:ssa.
”Panostimme markkinointiin todella paljon. Teosten enkelitematiikka auttoi siinä, ja seitsemäs sinfonia, ’Angel of Light’ sai suuren suosion. Ei se silti mitään markkinakikkaa tai new agea ollut. Tärkeintä oli musiikin korkea taso ja houkuttelevuus.”
Taso ennen kansallisuutta
Tämä on ollut Kiilusen päämääränä aina: musiikki ratkaisee. ”Ei minua bisnes sinänsä kiinnosta”, hän sanoo. ”Meille riittää se, että pää pysyy pinnan yläpuolella, ja meillä on Naxos-yhtiön osana itsenäinen asema.”
Lars Vogtin ja Christian Tetzlaffin tapaisten taiteilijoiden mukana olo parantaa asemia Saksan tärkeällä markkina-alueella, ja Dmitri Hvorostovsky on kova nimi laulupuolella. Valinnan varaa on, sillä levy-yhtiöiden kurimuksen takia moni taiteilija on ilman sopimusta. Paljon tarjotaan valmistakin materiaalia. Pystyykö yhtiö säilyttämään tässä oman profiilinsa?
”Totta kai, sillä laadusta ei tingitä. Jokainen tarjous katsotaan tapaus kerrallaan. Herrasmiessopimukset vaativat molemminpuolista lojaaliutta. Se muutos tilanteeseen on tullut, että tarvitsemme esimerkiksi orkestereilta aiempaa vahvempaa omaa panostusta.”
”Ohjelmiston valinnassa oleellista on se, että taiteilija kokee sen omakseen. Pelkkä suomalaisuus ei voi olla julkaisuperuste. Emme voi myöskään taiteilijoiden ja säveltäjien suhteen soveltaa mitään demokratiaa, vaan on panostettava pitkäjänteisyyteen.”
Kiilunen sanoo saaneensa työstään paljon – paitsi musiikin niin myös ihmisten vuoksi. Toimintaympäristön muutoksetkin pitävät mielen virkeänä. Yksi asia, mistä on huolissaan, on suomalaisten muusikoiden jälkikasvu: mistä tulevat uudet tähdet? ”Se on sitten jo toisen istunnon aihe”, Kiilunen hymähtää.
Harri Kuusisaari
