Säveltäjä SAULI ZINOVJEV, 28, esittäytyy helmikuussa kahdella kantaesityksellä. Hän vannoo esteettisen vapauden nimiin, mutta sävellykset kyllä asettavat itse itselleen rajansa.
”Kyllä miellän sen läpimurrokseni. Sen jälkeen alkoi tulla isoja tilauksia, ja vieläkin mennään sillä samalla aallolla.”
Näin muistelee säveltäjä Sauli Zinovjev (s. 1988) menestystään kansainvälisessä Uuno Klami –sävellyskilpailussa marraskuussa 2014, jolloin hänen orkesteriteoksensa Gryf voitti kolmannen palkinnon 265 kilpailuun osallistuneesta teoksesta.
Yksi näistä Zinovjevin mainitseman nousuaallon seurauksista on Radion sinfoniaorkesterin tilaama orkesteriteos Batteria (2016), joka saa kantaesityksensä Musica nova Helsingin avauskonsertissa 1. helmikuuta Helsingin Musiikkitalossa. Radion sinfoniaorkesteria johtaa festivaalin taiteellinen johtaja André de Ridder.
”Klami-kilpailu varmasti vaikutti osittain tilaukseen. RSO:ssa olivat nähneet partituurin, ja tilauksen neuvottelu alkoi jo ennen kilpailun finaalia”, Zinovjev muistelee.
Zinovjev oli finaalin nuorin säveltäjä ja Klami-kilpailun aikaan vähitellen päättämässä sävellysopintojaan Sibelius-Akatemiassa Tapio Nevanlinnan johdolla. Gryf oli valmistunut 2013 Saksassa, jossa hän vietti vuoden itsensä Wolfgang Rihmin oppilaana.
”Molemmat opettajat ovat olleet merkittävässä roolissa. Nevanlinnan kanssa käytiin läpi säveltämisen perusteita, ja se oli kylmä mutta arvokas kylpy. Rihmin kanssa pystyin vapautumaan henkisestä opiskelijuudesta omaan taiteelliseen luomiseen.”
Zinovjev haluaa pysyä avoimena erilaisille virikkeille, ja kun häneltä kysyy mahdollisia säveltäjäihanteita, hän nimeää useita keskenään erilaisia säveltäjiä. Heitä ovat esimerkiksi Magnus Lindberg, Wolfgang Rihm, Alfred Schnittke, Valentin Silvestrov ja Gustav Mahler. Ylipäätään hän korostaa pitävänsä musiikista ”laidasta laitaan”.
Zinovjev korostaa taiteellisen luomistyön vapautta ja muotoilee eräänlaisen säveltäjäntyön mottonsa seuraavasti:
”Ei ole mitään sääntöjä. Mitä tahansa musiikillista tapahtumaa voi edeltää ja seurata aivan mitä tahansa.”
Samalla hän kuitenkin muistuttaa, ettei ole mikään itseisarvo, että sävellykseen tungetaan vapauden nimessä kaikkea mahdollista.
”Sävellys kyllä itse asettaa itselleen rajat; vapaus koskee enemmän yleistä estetiikkaa.”
Zinovjevin tähänastisessa tuotannossa on sekä orkesteriteoksia, kamarimusiikkia että vokaaliteoksia. Tanssiteos Syrjä merkitsee avausta näyttämölliseen ilmaisuun. Orkesteri tuntuu kuitenkin läheisimmältä kokoonpanolta.
”Näin on ollut jo pitemmän aikaa, vaikka se on muita työläämpää. Tulevat työt suuntautuvat kuitenkin juuri orkesterimusiikkiin; näitä ovat tilauslistalla esimerkiksi viulukonsertto ja sellokonsertto. Orkesteri on sellainen maailma, jonne olen itse halunnut hakeutua.”
Pitkinä kaarroksina hahmottuva Gryf herätti vahvassa orkestraalisuudessaan välillä tunteen, että se olisi halunnut kasvaa omaa sinfonietta-kokoonpanoaan laajemmaksi. Uudessa Batteriassa Zinovjevilla on ensimmäistä kertaa ollut käytössään suuri sinfoniaorkesteri. Nimi viittaa ”akkuun” tai ”rumpusettiin”.
Ajallista eroa Gryfin ja Batterian välillä on vain kolmisen vuotta, mutta ilmaisussa on tapahtunut selvää muutosta, kun Gryfin viipyilevä tunnelma on vaihtunut uuden teoksen nopeasykkeiseksi, rytmisesti iskevämmäksi ja suurieleisemmäksi ilmaisuksi.
Zinovjev onkin todennut, että Batteria jatkaa hänen ”tutkimusmatkaansa kohti energistä ja virtuoottista musiikkia”. Ja kun Gryfissä nousee esiin intensiivisen eskpressiivistä melodiikkaa, jää Batteriassa itsenäisen melodiikan osuus yhden alttoviulusoolon varaan.
Sattumalta vain muutama päivä Batterian jälkeen on vuorossa toinenkin Zinovjevin kantaesitys, kokoonpanon suhteen lähes toista ääripäätä edustava A Due (2016) huilulle ja kitaralle, jonka teoksen tilaaja Hanna Juutilainen sekä Markku Laakso esittävät Tapiola Sinfoniettan kamarimusiikkikonsertissa Espoon Sellosalissa 5. helmikuuta.
A Duessa Batterian rytmisyydestä on jäljellä vain ajoittainen kellomainen nakutus. Keskeistä ovat sen sijaan monet erilaisilla soittotavoilla tuotetut sointivärit ja tunnelmat, joiden vahvana innoittajana on ollut Mirkka Rekolan runo. ”Tässä ei ole pitkää linjaa, on vain pieniä henkäyksiä, aforistisia lauseita”, Zinovjev kiteyttää.
Kahden uuden teoksen erilaisuus osoittaa, että Zinovjev on uskollinen omalle taiteellisen vapauden credolleen.
Kimmo Korhonen
