maanantai toukokuu 6. 2024

Turun valinta

  100-vuotiaan Suomen ulkomaailmaan itsestään viestimät kulttuuriset signaalit ovat kuluvana juhlavuonna olleet ristiriitaisia. Samalla kun valtio juhlii itseään näyttävin kulttuurispektaakkelein, kärvistelee kuntasektori leikattujen valtionosuuksien, sille...

Vanhan ajan sirkus

  Kotikulmilleni ilmestyi taannoin kiertävä sirkus. Mainosjulisteessa perinteinen klovni hassuine pikkiriikkisine silinterihattuineen ja suurine punaisine pallonenineen irvisti katsojalle voimakkaassa, vahvasti silmien ja suun muotoa...

Laatuvaihteluita

  Musiikinhistorian kanonisoimat säveltäjät ja kaikki heidän teoksensa näyttäytyvät konserttien käsiohjelmissa, henkilöhistorioissa, artikkeleissa ja radio-ohjelmissa osana kiveen hakattua laadullisen A+ -luokan pakettia, jossa takeena tasaisesta huippulaadusta toimii jyvät akanoista väitetysti erotteleva musiikinhistorian...

Teosluettelo

Kun kulttuurin alan freelancereiden työkalenterit tyhjentyivät koronapandemian rajoitustoimien myötä, jäi monelle vuorokauteen aiempaa enemmän vapaita tunteja. Oma ajankäytöllinen ratkaisuni ei ollut leimallisen luova. Käytin...

Raha ja arvostus

  "Poliitikoiden hiljaisuus ja liki täydellinen välinpitämättömyys freelancer-kentän taloudellisesta ahdingosta on ollut vuoden tärkein kulttuuripoliittinen uutinen."   Olen luottamustehtävieni kautta joutunut muutamaan otteeseen olemaan mukana rekrytoimassa työvoimaa...

Vapaalla kentällä

  L askeskelin taannoin esiintyneeni tähänastisen elämäni aikana julkisesti muusikkona reilun puolen tuhatta kertaa. Pitkän linjan ammattimuusikoihin verrattuna määrä on mitätön, mutta kuitenkin riittävävä, jotta...

KOLUMNISTIT

Johan Tallgren
14 VIESTIT0 KOMMENTIT
Juri Reinvere
12 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kai Amberla
45 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kimmo Hakola
34 VIESTIT0 KOMMENTIT
Lotta Wennakoski
16 VIESTIT0 KOMMENTIT
Minna Leinonen
16 VIESTIT0 KOMMENTIT
Olli Virtaperko
46 VIESTIT0 KOMMENTIT
Susanna Valimaki
21 VIESTIT0 KOMMENTIT