Konsertti- ja Ooppera-arviot

Shakespearen kuolemasta tänä vuonna kuluneet 400 vuotta ovat poikineet erikoisluomuksia myös musiikin puolella. Fantasiamainen Myrsky sai Suomalaiselta barokkiorkesterilta yhdistelmäesityksen, kun kaksi eri aikakauden teosta vuorottelivat samassa konsertissa Riihimäen Kesäkonserttien lavalla. Britti Henry Purcell (1659–1695) sävelsi oman versionsa näytelmämusiikista 1600-luvun jälkipuolella, tosin nykyään teoksen arvellaan olleen osin tai kokonaan hänen oppilaansa John Weldonin (1676–1736) työtä. Kaija Saariahon (1952–) roimasti modernimpi The Tempest Songbook valmistui vuonna 2004. Siinä missä Purcellin (tai Weldonin) sävelet asettuivat luontevasti perinteisemmälle teatteri- […]

  Venäläisen säveltäjäikoni Rodion Shtshedrinin (s. 1932) kantaattimainen kuorosävellys Sinetöity enkeli on erityislaatuinen teos: vaikka Neuvostoliitto vuonna 1988 jo veteli viimeisiään, säveltäjän oli naamioitava teoksensa hengellisyys otsikoimalla se Nikolai Leskovin samannimisen novellin mukaan. 1873 kirjoitetussa kertomuksessa on kuitenkin kyse juuri uskonnonharjoittamisen estämisestä: viranomaiset peittävät kuumalla vahalla pienen vanhauskoisen yhteisön palvoman enkeli-ikonin. Ortodokseille ikonit ovat ikkunoita pyhään: vahalla ”sinetöity” ikoni oli siis suljettu ikkuna. Sinetöity enkeli kuultiin nyt ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan Suomessa, kun Key Ensemble esitti sen VocalEspoo-kuorofestivaalilla. Viittaaminen […]

  Ohjaaja Ville Saukkonen palasi pitkähkön tauon jälkeen Mozartin pariin tarttuen viimeinkin Don Giovanniin. Tuloksena on ohjaajan viime vuosien paras työ: synkeä, analyyttinen luenta naistenmiehen legendasta. Jokaiselle kohtaukselle on löytynyt osuva, tarkasti luonnehdittu miljöökehys, jotka rakennettiin Aleksanterin teatterin paljaalle lavalle tehokkain keinoin. Film noir -henkiseltä sateiselta varuskuntapihalta siirryttiin polttarikaraokeen, kuntosalin pukuhuoneeseen, parkkihalliin. Ooppera on tulkittu nykyaikaisesti, mutta sitä ei voinut nähdä realistisesti tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottuna: vaikka arkista autenttisuutta riitti baarijakkaroista roskasäiliöihin, tilat risteilivät […]

  When you’ve got the sound…you don’t have to talk about it so much. Näin kuului erään ikonisen syntetisaattorivalmistajan mainoslause aikoinaan. Parikymppinen säveltäjäsukupolvi teki pesäeron menneeseen ja kumosi väitteen konsertissaan. Edelleen toki syntetisaattorikin kiehtoo jotakuta. Monet lelut, leikkikaverit ja opintosuoritukset tarjosi talo. Teknologinen kolkkous tai yksisuuntaisen signaalin ylimielisyys jäivät kuitenkin ilahduttavasti puuttumaan. Tekisi aina mieli sanoa, että elämme murrosaikoja. Vaikka Sibelius-Akatemian sävellysopiskelijoiden ja heidän oppiaineensa järjestämät tapahtumat kuluneen viikon sisällä eivät keränneetkään paikallaolijoita kuin nimeksi, ilmassa […]

  Ranskalainen tyyli, johon Helsingin kaupunginorkesteri pian kahlaa syvään, levittäytyi perjantaikonsertissa esiin vaikutteiden sulattamona: Berlioz intoutui italialaisuudesta, Ravel jazzista ja Chausson Wagnerista. Illan pihvinä oli Ravelin pianokonserttopari, lähes samaan aikaan sävellyspöydällä työstetyt G-duuri-konsertto ja vasemman käden konsertto, jotka armenialaissyntyinen, nyt Tanskassa asuva Marianna Shirinyan esitti ensimmäistä kertaa samassa konsertissa. Jos HKO:n kevään toinen täysranskalainen kattaus, maaliskuinen Belle époque -konsertti, oli ohjelmistoratkaisuiltaan verraten höttöinen ja yksipuolinen, tämä ilta sai virkeän sähkönsä Ravelista ja tämän teosten sisäisestä […]

  Fagotti pääsee harvoin ääneen solistina, liidaamisesta puhumattakaan. Liidauskulttuurin edelläkävijänä tunnetun Tapiola Sinfoniettan konsertissa saattoi silti tämänkin kokea, kun fagotin historiallisiin esityskäytäntöihin perehtynyt Sergio Azzolini saapui kamariorkesterin eteen mukanaan tukku myöhäisbarokin ja wieniläisklassismin musiikkia. Concerto grosso -tyyppiset usean solistin konsertot päästivät sinfoniettalaiset rikkomaan tavanomaista orkesterimallia: barokkiensemblen dynamiikka, jossa solistit ja ripieno-jouset vaihtelevat, sai yhteyssäikeet sinkoilemaan useisiin suuntiin. Azzolinin liidaava fagotti lauloi ja murisi rapsakasti. Seisaallaan soittavan orkesterin keskellä sen bassosointi toimi voimakeskittymänä, joka kokosi energiat […]

Nacho Duaton teos BACH Forms of Silence and Emptiness vuodelta 1999 on espanjalaisen koreografin aikaa kestävimpiä luomuksia, ja Suomen Kansallisbaletti päätti kautensa tähän J.S. Bachin musiikkiin tehtyyn koreografiaan. Musiikkina soi kirjava kooste Bachin teoksia, maallisia ja hengellisiä. Kun alussa tanssijat ilmiselvästi rakentavat liikkeellä teosten polyfoniaa, ja G-duuri-sellosarjan yhteydessä Bach-hahmo soittaa tanssijaa kuin selloa, tulee mieleen, onko tämä liian yksi yhteen kuvittamista. Duato kuitenkin vaihtelee ideoita kekseliäästi, ja kaikesta välittyy kunnioitus musiikkia kohtaan. Baletti ei ole […]

Kevätkauden päätöksessään Tulkinnanvaraista-konserttisarja tarjosi parastaan: ennakkoluulotonta nykymusiikkia ja tajuntaalaajentavia äänikokeiluja. Viulisti Maria Puusaari oli valinnut jännittävän kokonaisuuden uusia ja uudehkoja teoksia viululle, elektroniikalle ja videolle. Ranskalainen lyömäsoitintaiteilija Antez kietoi yleisön ennenkokemattomaan ääniteatteriin, jossa rummun kalvolla kiertävät metalliesineet manasivat esiin tuonpuoleisen äänimaailman. Mistään perinteisestä perkussiosoolosta ei ollut kyse. Antezin esitys syntyi erilaisista metalliesineistä, symbaaleista ja mystisistä löytötavaroista, joita hän kuljetti ja hieroi itse valmistamansa suuren rummun kalvolla. Tuloksena oli uskomattoman moniulotteinen ja voimakas jatkuvien äänien maisema: […]

  Aleksander Mosolovin neuvostofuturistinen Teräsvalimo (1926) putosi aikanaan ristiriitaiseen rakoon: se kyllä kuvasi neuvostoyhteiskunnan ihannoimaa työläisyyttä, mutta reippaan ulkoilmatyön ylistämisen sijaan se elollisti terästehtaan hurjaksi urbaaniksi eläimeksi, mikä haiskahti aivan liikaa länsimaisen avantgarden väkivaltaiselle koneromantiikalle. Santtu-Matias Rouvalille tällainen lyhyt mutta sitäkin massiivisempi äänikuva rytmikkäästi ähkivästä tehtaasta oli herkkupala. Hän energisoi Radion sinfoniaorkesterin kuuman metalliseksi koneistoksi, jossa eri soitinryhmät takoivat tehtaan eliminä. Shostakovitshin 10. sinfoniassa (1953) kone on aivan toisenlaisessa roolissa. Teos on Shostakovitshia totuudellisimmillaan, monumentaalisen ja […]

  Igor Stravinskyn Hulttion tie ei älyllisyydessään ole suuri yleisön villitsijä, mutta Kansallisoopperassa tuntui silti yllättävältä astella puolityhjään katsomoon. Teos sentään esitettiin Suomessa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, eikä sen pitäisi olla ollenkaan ”vaikeimmasta” päästä, jos 1900-luvun keskeisiä oopperoita ajattelee. Kun tilanne oli sama esimerkiksi pari vuotta sitten Bartókin Herttua Siniparran linnan kohdalla, sopii kysyä, olisiko yleisö totutettu liian takuuvarmaan antiin. Tarvitaanko aina kyytipojaksi se tähtisopraano tai muuta skuuppiainesta, jotta mielenkiinto heräisi? Pitäisikö yleisökasvatustyössä ottaa uudenlaisia metodeja […]

  Opiskelijaoopperan perusraaka-aine on Mozart, jonka oopperarooleja on jokaisen laulajan hyödyllistä saada matkalaukkuunsa. Säännöllisesti toistuvat Mozart-produktiot ovat tyypillisesti myös ohjausnäkökulmien näyteikkunoita, näin tänäkin keväänä, kun sekä Sibelius-Akatemian ooppera että Metropolia-ammattikorkeakoulu tuottivat Figaron häät. Maalis-huhtikuun vaihteessa Helsingin Konservatoriolla esitetty Metropolian tuotanto sekä perjantaina ensi-iltansa saanut Sibelius-Akatemian produktio tarjosivat teokseen kaksi hyvin erilaista tulokulmaa. Anselmi Hirvosen ohjaama Metropolian Figaro oli pirteästi modernisoitu talousvaikeuksissa kipuilevan yrityksen toimistoon täynnä työyhteisön sisäistä vallankäyttöä. Sibelius-Akatemian tuotannon ohjannut Janne Lehmusvuo oli luonut […]

C. W. Gluckin (1714-1787) koominen ooppera Le Cinesi jäi aikanaan säveltäjänsä kuuluisimpien teosten varjoon. Teos saikin Suomen ensi-iltansa vasta nyt Jyväskylän Huoneteatterissa, otsikoituna nykyaikaisemmin nimellä Made In China. Noin tunnin kestävässä minioopperassa kiinalaisneidot ja -nuorukainen alkavat ajanvietteeksi esittää eurooppalaisia tarinoita näytelminä toisilleen. Oopperan libretisti Pietro Metastasio (1698-1782) jätti tekstissään nykyajan yleisölle ihmeteltäväksi, miten naiivisti ja silti kiinnostuneesti vieraisiin kulttuureihin Euroopassa aikoinaan suhtauduttiinkaan. Tuntuukin, että höpsön oopperan sijoittaminen Kiinaan oli aikanaan kaupallisuutta lisäävä, eksoottinen mauste ja myös myyvä […]