Pasuunan pioneeri rannattomilla vesillä
Pasuunasta iloisen ja seikkailullisen soolosoittimen tehnyt Christian Lindberg valittelee puhallinsoittajien konservatiivisuutta ja konserttikulttuurin muodollisuutta. Classical Music Awards -palkintojen vuoden taiteilija laajentaa roolejaan säveltäjänä ja kapellimestarina. Moni muistaa ruotsalaisen Christian Lindbergin performanssihenkisenä taiteilijana, joka 1990-luvulla irrotteli Jan Sandströmin Moottoripyöräkonserton villinä solistina ja muutenkin piti huolta siitä, ettei yleisöllä koskaan ollut tylsää. Hänen pioneerityönsä soolopasuunan nostajana on huikea – pian hän kantaesittää sadannen hänelle sävelletyn konserton. Nyt hän kuitenkin sanoo urakkansa pasuunan puolesta taistelijana olevan jo […]
Messiaan matka pään sisään
Karlheinz Stockhausenin megalomaanisen Licht-oopperasarjan tuotannot ovat harvinaisia, mutta Baselin ooppera päätti kautensa sen Torstai-osaan. Kriitikoiden mukaan messiaaninen seikkailu muuttui matkaksi lapsuuden komplekseihin. Anu Komsi loisti naispääosassa. Karlheinz Stockhausenin Licht-oopperat on omistettu eri viikonpäiville, ja kokonaisuus on puolta pidempi kuin Wagnerin Nibelungin sormus. Säveltäjän yritys yhdistää livemusiikki, elektroniikka, tanssi ja näyttämöteknologia tuottaa niin megalomaanisen tuloksen, että oopperat ovat päässeet harvakseltaan tuotantoon niiden kalleuden vuoksi. Donnerstag aus Licht sai kantaesityksensä 1981 La Scalassa, ja toisen […]
Oopperatalo luonnon jatkeena
MAD-arkkitehtien suunnittelema Harbinin oopperatalo heijastaa alueen pohjoista luontoa.Siinä on assosiaatioita lumeen, jäähän ja kiinalaisten maalausten kiemurteleviin maisemiin.
Abrahamsen löysi kultajyvän
Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon on saanut tänä vuonna tanskalainen Hans Abrahamsen. Abrahamsen sai 47 000 euron suuruisen palkinnon laulusarjastaan Let Me Tell You, Teos on kirjoitettu sopraano Barbara Hanniganille, joka myös kantaesitti sen. Raati kuvailee laulusarjan ”avautuvan monella tasolla, ja sen hauraista mutta vakaasti hallituista tekstuureista huokuu sisällökkyys ja hienostuneisuus”. Suomesta ehdokkaina olivat tänä vuonna Antti Paalanen haitarilevyllään Meluta ja Sebastian Fagerlund fagottikonsertollaan Mana. Palkinto oli yksi askel lisää Abrahamsenin teoksen voittokulkuun. Siitä tehty levytys, […]
Humaanin ladyn paluu
Kun Mitsuko Uchidan pianokonsertti Suntory Hallissa oli alkamassa, yhtäkkiä yleisö kohahti ja nousi seisomaan. Japanini keisarinna Michiko asteli sivuaitioon. Tämä kuvastaa Uchidan asemaa maassa. Vaikka hän muutti perheensä kanssa jo nuorena Wieniin ja asuu nyt Lontoossa, japanilaiset pitävät häntä omanaan. Suntory Hallille hän on erityinen lähettiläs, jonka jokainen vierailu niin solistina kuin yhtyeiden kanssa on tapaus. Uchidan sisäistynyt ja humaani soitto on universaalia, mutta halutessaan siitä voi löytää myös japanilaisia piirteitä, vähäeleisyyden taakse kätkeytyviä […]
Ulkomailta lyhyesti 4-2016
•Englantilainen säveltäjä ja kapellimestari Peter Maxwell Davies kuoli 14. maaliskuuta 81-vuotiaana. Hän tuli tunnetuksi tyylillisesti laaja-alaisesta tuotannostaan (mm. kymmenen sinfoniaa ja kahdeksan oopperaa) sekä kantaaottavana taiteilijana, joka puolusti luontoa ja vastusti sotia. •Kaija Saariahon Kaukainen rakkaus saa New Yorkin ensi-iltansa Metropolitan Operassa joulukuussa 2016. Samalla Susanna Mälkki tekee Metin debyyttinsä johtamalla teoksen. Pääosissa laulavat Susanna Phillips, Tamara Mumford ja Eric Owens. Kyseessä on myös ensimmäinen kerta 113 vuoteen, kun naisen säveltämä ooppera esitetään Metropolitanissa. •Maineikas […]
Perinne elää La Scalassa
Milanon La Scala on päässyt takaisin italialaisille juurilleen Riccardo Chaillyn aloitettua ylikapellimestarina. Rondon lukijamatkalaiset saivat todistaa Verdi-perinteen voimaa. Muutamilla italialaisilla oopperataloilla on vielä pidemmät perinteet kuin Milanon La Scalalla, mutta missään ne eivät henkilöidy yhtä väkevästi säveltäjiin, laulajiin ja kapellimestareihin. Verdi-pyhättönä La Scala sai jo melkein sakraalia ilmettä Riccardo Mutin pitkällä johtajakaudella 1986–2005, jolloin maestro valvoi pikkutarkasti partituurien kirjainta. Mutin ja Scalan suhde loppui dramaattiseen välirikkoon, ja loukkaantunut maestro palasi taloon vasta […]
Jordan siirtyy Wieniin
Pariisin ooppera joutuu etsimään uuden ylikapellimestarin, kun tehtävässä vuodesta 2009 työskennellyt Philippe Jordan, 43, lähtee syksyllä 2020 Wienin valtionoopperan Generalmusikdirektoriksi. Jordan on tehnyt Pariisissa loistavaa työtä erityisesti orkesterin tasoa kohottamalla. Aiemmin se oli hyvinkin epätarkan soiton maineessa, mutta Jordanin johdolla siitä on tullut paitsi syväsointinen Wagner-orkesteri, myös iskevä konserttikokoonpano. Ennen lähtöään Jordan valmistaa vielä mm. uuden version Wagnerin Ringistä. Tänä keväänä hän huipentaa kauden Wagnerin Parsifalin tuotannolla huhti-toukokuussa. Ranskalaisen ohjelmiston osalta Jordan on ansiokkaasti […]
Ulkomailta lyhyesti 3-2016
•New Yorkin filharmonikot on valinnut uudeksi ylikapellimestarikseen hollantilaiset Jaan van Zwedenin, 55. Hänen kautensa alkaa 2017/18 ja kestää viisi vuotta. Van Zweden on toiminut tähän asti mm. Dallasin sinfoniaorkesterin ja Hong Kongin filharmonikkojen johtajana. Ennen kapellimestarin uralle omistautumista hän toimi Concertgebouw-orkesterin konserttimestarina. •City of Birmingham Symphony Orchestra (CBSO) puolestaan on valinnut liettualaisen Mirga Grazinyte-Tylan Andris Nelsonsin seuraajaksi orkesterin ylikapellimestarina ensi syyskuusta alkaen. Hän on toiminut Salzburgin Landestheaterin kapellimestarina ja assistenttina Los Angelesin filharmonikoissa. Valinta […]
Ihmeitä kurkun sisuksista
Ei Japanin-matkaa ilman kabukia! Parempaa tapaa eläytyä maan historiaan, estetiikkaan ja moraalikäsityksiin ei ole kuin tämä alkujaan populaari teatteri. Jos mutkikkaat juonet alkavat kyllästyttää, aina voi keskittyä äänellis-näyttämölliseen luonnehdintaan. Kaikki kurkun sisuksista lähtevä on käytössä paineisesta raakkumisesta huikentelevaan kimitykseen. Esitys jakautuu kertoja-laulajien ja roolihenkilöiden välillä monitasoisesti, mikä korostaa japanilaisen musiikin peruspiirrettä, heterofonisuutta, joka tekee siitä jännittävän. Joulukuun aikaan ja ennen sitä monien kabuki-teatterien ohjelmistossa on Kanadehon Chûshingura, koska se perustuu kyseisenä aikana vuonna 1702 […]
Kaikki uskonnot yhtykää
Monena viime vuonna Bayreuthin festivaalia ovat sävyttäneet jos jonkinlaiset skandaalit. Milloin Lentäväksi hollantilaiseksi paljastui laulaja, jonka ruumiiseen on tatuoitu hakaristi, milloin taas alkuperäinen ohjaaja potkittiin ulos ja kapellimestari lähti kävelemään omasta halustaan, kuten viime kesänä ensi-iltansa saaneen Parsifalin kohdalla. Tänä vuonna kuitenkin kaikki tuntui sujuvan ristiriidoitta. Voiko skandaali olla, ettei ole skandaalia, veisteli paikallinen lehti. Ohjelmistoon palannut Parsifalkin oli päässyt hyvin jaloilleen Halmut Haenchenin johtamana ja Uwe Eric Laufenbergin ohjaamana. Tapahtumapaikkana on tuhoutunut kirkko […]
Bayreuth avaa ovia
Basso Timo Riihonen lauloi Bayreuthissa sekä Parsifalissa että Nürnbergin mestarilaulajissa. Tie vie kohti suurempia rooleja. Kuningasbassomme perinne saa kunniakkaan jatkon. ”Bayreuth on nuorelle laulajalle paras mahdollinen ponnahduslauta ja näytön paikka, vaikka olisi vain pienissäkin rooleissa. Täällä käy paljon vaikutusvaltaisia ihmisiä, oopperatalojen intendenttejä ja kykyjenmetsästäjiä. Jo nyt olen saanut tärkeitä keikkoja näiden esitysten perusteella, vaikka festivaali on vielä kesken”, basso Timo Riihonen sanoo. Puhumattakaan siitä, että festivaalin omissa tuotannoissa on Philippe Jordanin ja Christian Thielemannin […]