Laulut ovat ajatuksia, jotka hengitetään ulos silloin, kun ihmiset antavat suuren voiman liikuttaa itseään”, on lausunut inuittivanhin Orpingalik John Luther Adamsin uuden sävellyksen motoksi. Adamsin Silassa (2021) niin esiintyjät kuin kuulijat sulautuvat maailman hengitykseen (The Breath of the World) verkkaisessa pulssissa ja veistoksellisissa harmonioissa, joissa soi Wagnerin Reininkultansa alussa tavoittama myyttinen alkuvoima. Teos on sävelletty viidelle kuudentoista hengen muusikkoryhmälle – puupuhaltimia, vaskia, lyömäsoittimia, jousia ja laulajia – jotka ympäröivät ulkoilmassa yleisöä. Jokainen esittäjä soittaa tai laulaa stemmaansa omaan tahtiinsa, joten yksikään esitys ei ole samanlainen. Kapellimestaria ei ole.
Adams on säveltänyt harmonisen perustan ja antaa suunnan hitaasti nouseville sointuaalloille. Kuten aiemmissa teoksissaan Adams lähestyy Silassa ambient-musiikin teemattomia ja rytmittömiä sointukenttiä, mutta hän luo ainakin illuusion teoksesta, jonka kautta ihminen voi saada soivan yhteyden ympäröivään luontoon. The Crossing-kuorolla, JACK-jousikvartetilla ja Michiganin yliopiston soittajilla on valppaasti kuunteleva yhteys myös keskenään, ja noin tunnin mittaisessa tapahtumassa kuulija joko uppoaa musiikkiin tai ärsyyntyy sen helisevästä hyväntahtoisuudesta. Teos toimii epäilemättä paremmin live-esityksenä, mutta äänilevyä kuunnellessakin tarjoutuu mahdollisuus irtautua arjesta ja yksilöpaineista ja aavistaa jotain luonnonkansojen tasapainoa tavoittelevasta maailmankuvasta. Sila ei oikeastaan pääty, vaan äänet palaavat lopussa maailman hiljaiseen hengitykseen.
Antti Häyrynen
