Lotta Wennäkosken musiikissa tuntuu jotenkin yhdistyvän kaikki, mikä suomalaisessa uudessa musiikissa on onnistunut. Siihen kuuluu monipuolinen tekniikka, jolla voi toteuttaa mielikuvituksellisia ideoita ja irrottaa perinteisistä välineistä uusia ja taiteellisesti motivoituja saundeja. Häntä tuntuu ruokkivan uteliaisuus, joka saa teokset aukeamaan moniselitteisistä otsikoistaan sekä hyvin konkreettisiin että abstrakteihin ja avariin mielikuviin. Stravinskya muistuttavalla tavalla Wennäkoski näyttää löytävän ”lottamaisuudet” mistä tahansa aiheesta tai ilmiöstä. Musiikissa voi olla myös huumoria, vaikka Promseissa 2017 kantaesitetyn hilpeän Flouncen (2017) varovainen […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.