sunnuntai helmikuu 5. 2023

Fritz Kreisler

Fritz Kreisler: Preludi ja Allegro Pugnanin tyyliin. Pjotr Tshaikovski: Sérénade mélancolique. Jean Sibelius: Novellette op. 102, Danses champêtres op. 106/4-5. Oskar Merikanto: Berceuse op. 928, Kaksi kappaletta op. 102. Sergei Prokofjev: Viulusonaatti nro 2 op. 94b. Ernest Chausson: Poème op. 25. Olivier Pons, viulu, Folke Gräsbeck, piano. Fuga 9470.

Olivier Pons on aikoinaan Venäjällä opiskellut ja pitkään Suomessa työskennellyt ranskalaisviulisti. Kreislerin Preludi ja Allegro à la Pugnani paljastaa hänet myös vereväksi virtuoosiksi, mikä olisi varmasti miellyttänyt Sibeliusta, joka myöhäisissä viulukappaleissaan eläytyi nuoruutensa musiikkiin ja viulistihaaveisiin. Venäläisen perinteen suvereeni hallinta tulee esille Tshaikovskin Melankolisessa serenadissa ja vielä terävämmin Prokofjevin ensimmäisessä viulusonaatissa, jossa myös pianisti Folke Gräsbeck pääsee näyttämään kyntensä.

Laajan kappalekirjon kiintoisimpia näytteitä ovat aiemmin levyttämättömät Oskar Merikannon kappaleet. On vaikea käsittää, kuinka sellainen melodinen helmi kuin Kehtolaulu op. 92/8 on pysynyt tähän asti piilossa. Hienoja löytöjä ovat myös op. 102 Aaria ja Kansanlaulumuunnelmat (Voi voi, kun kullallein on niin pitkä matka). Merikannon jälkeen kuultava Prokofjevin sonaatti – alun perin huilulle ja pianolle – muistuttaa, että myös venäläissäveltäjä oli loistava melodikko, vaikka idiomi onkin modernimmin sivaltava. Levyn päättää ranskalaisen Chaussonin Poème, jonka synkeää tunnepaatosta Pons levittää arkailematta, rajujakaan otteita kaihtamatta.

Antti Häyrynen

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Soitin- ja kamarimusiikki