Englannissa kapinoi 1960-luvulla Manchesterin koulukunta, jonka säveltäjät, mm. Harrison Birtwistle ja Peter Maxwell Davies, sekä pianisti John Ogdon, raivasivat tietä uudelle musiikille ja lähtivät sitten omille teilleen. Jouni Kaipaisen muutettua vuosituhannen vaihteessa Tampereelle Pirkanmaan vanhastaankin vireä uuden musiikin kulttuuri puhkesi kukoistukseen, jota voisi leikillisesti kutsua ”Mansesterin koulukunnaksi”.
Molemmissa työläiskaupungeissa on syntynyt nykymusiikkia, jota ei yhdistä tyyli tai tekniikka, vaan epäakateeminen suorasukaisuus ja vapautunut mielikuvituksellisuus. Asennetta pitää olla, jylisevää julistusta tai keskittynyttä askeettisuutta, ei kevytkenkäistä heleyttä. Pianisti Ville Hautakangas sai vuonna 2017 apurahan, jolla hän tilasi kaksitoista kantaesitystä yhtä monelta enimmäkseen Pirkanmaalla vaikuttavalta tai oppinsa saaneelta säveltäjältä.
Alban tuplalevy antaa oivan poikkileikkauksen tästä monipuolisesta musiikki-ilmiöstä. Säveltäjien kirjo ja ikäjakauma takaavat, että valikoiman suurin yhteinen nimittäjä on Hautakankaan omistautunut ja oivaltava soitto. Kappaleissa voidaan ottaa kantaa sotaan (Petri Nieminen), muistisairauksiin (Minna Leinonen), tai puuhun ja metsään (Roope Mäenpää). Levyn avaava Cecilia Damströmin Epitaph on toivokuulamaisella paatoksella ladattu muistosävellys Kaipaiselle. Toisenlaista synkkyyttä edustaa Paavo Korpijaakon Twin Peaks -fantasian tv-kauhu, vaikka kappaleen näyttämölliset tehot jäävät levyn ulkopuolelle.
Perussoitosta poikkeavat ratkaisut ovat osuvia. Leinosen Rememomorissa preparoidut saundit kuvastavat aistikkaasti haurastuvaa mieltä, Matilda Seppälän Innerissä elektroniikka laajentaa sopivasti sisäisiä ääniä, ja Jonne Valtosen 14.4K Handshakessa edesmenneen tietoliikennetekniikan äänimaailmaa jäljitellään huumorilla ja taituruudella. Myös tyyli-irrottelut ovat hallittuja: Tuomas Turriagon Somberissa jazz- ja lattarivaikutteet sulautuvat kotoiseen alakuloon, Henri Sokan Völjyssä kolmisoinnut tanssivat vapauteen kuin karja kevätlaitumella, ja Jami Kiannon Häviöjuhlissa soljuvista kuvioista kasvaa akordipylväitä ja murtosointuista auvoa.
Janne Salmenkankaan Fractum tutkii epäjatkuvuutta mutta saa aikaan miltei sonaattimaisen draaman. Ilari Laakso on kokoelman isähahmo, jonka Häivä voi liittyä Cadizin kaupunkiin tai Sinipukuiseen naiseen. Vihjeitä väkevämpänä impressionistisesta liikkeestä erottuu kohtalokkaita muistutuksia, kumisevia jysähdyksiä, kirkonkelloja ja Dies irae -sävelmä.
Alban levystä syntyy monipuolinen, mutta samalla ovelaa punaista lankaa vetävä kokonaisuus, jonka silaa kaikin osin taidokas toteutus.
Antti Häyrynen
